Jänis istui maassa...

... ja sitten se loikki kovaa vauhtia pois. 

Oltiin eilen Pason kanssa vanhoilla kotikulmillani lenkkeilemässä. Paso oli kovin riemuissaan uusista lenkkimaastoista (lisäksi alla oli hihnalenkkipäivä ja kaksi päivää lähinnä pallon perässä juoksentelua, joten se kuuluisa mielentila oli hieman... vallaton. :D ) Paso siis paineli luvan saatuaan aivan mielipuolista vauhtia pitkin hiekkarantaa ja nurmikenttiä. Häntä mutkalla hullua rallia. Tyyliä tämä:

(vanha kuva, sama meno edelleen... )

Kaiken tämän jälkeen, oltiin juuri lähdössä takaisin kotiinpäin, kun Pason edestä ehkä vajaan kymmenen metrin päästä heinikosta ponkaisi jänis ja lähti juoksemaan pitkin tietä edellämme. Paso pysähtyi kuin seinään, sitten jo "niiasi" lähteäkseen perään (en tehnyt mitään koska halusin nähdä mitä se tekee) ja sitten yhtäkkiä vilkaisi minua. Sanoin ihan rauhallisella normaalilla äänellä "ei, anna olla" ja Paso kääntyi pois! Hiemanko olin ylpeä nulikasta! Kyllä se sitten jäniksen jäljelle lähti ihan tohkeissaan, mutta kaikesta rallatuksesta ja villiinnyksestä huolimatta pysyi kuulolla ja tuli aina heti takaisin kutsusta. Annoin sen sitten nuohota lähipusikoita sydämensä kyllyydestä, mutta ei tainnut pupua enää löytyä. ;) Mut intoa on selvästi riistan jäljille, josko ensi keväänä saisi ryhdistäydyttyä ja opetettua jätkän jäljestämään ni voitais lähteä taipumaan spanieleiksi.

Oho... puhelin veti sävyt vähän karkkiväreiksi... no kaunista oli syksyisellä merenrannalla joka tapauksessa. Uimaan en uskaltanut Pasoa enää päästää ettei kylmety tai lihakset jumi, vaikka se kovasti olisi halunnutkin...

Agiltytreenejä väliin

Ettei menisi liian syvälliseksi.. Ei täällä joka hetki mielentiloja pohdiskella, vaan enimmäkseen eletään ihan normaalia arkea, lenkkeillään ja treenataan. Olen yrittänyt käydä Pason kanssa kentällä pari kertaa viikossa. Jos ei ohjattuun harkkaan päästä, käydään kentällä omineen tai kavereiden kanssa. Onneksi meidän lapset tykkää myös käydä koirakentällä! :D

Tässä jokunen viime aikoina tehty treeni:

Välistävetoa, leieröintiä. Ennakoivaa ohjausta, keppikulmia. Tehtiin pienemmissä pätkissä. Vaikein pätkä taisi olla 8-11,mutta kaikki kohdat saatiin toimimaan. :)

Edellisen treenin variaatio ja jatko-osa. Ennakointia, linjaamista. Erityisen ylpeä olin pujottelusta jonka Paso teki hienosti loppuun asti vaikka jäin 19-esteen taakse vastaanottamaan! :)

Tämä oli hauska ja sujuva, vaikka ei paperilla siltä näyttänyt. Ideana oli ohjata ensin pelkillä valsseilla ja sitten ilman valsseja. Kumpikin tehtävä aiheutti mukavasti päänvaivaa radan kävelyssä, mutta onnistuivat lopulta tosi kivasti. Valssirata oli mulle loistava harjoitus ja valssittomalla jopa valssasin ensin vahingossa! :D Tisi hauska treeni ja Paso oli täydellinen <3

Tätä treeniä en juossut itse Pason kanssa, mutta oli niin kiva rata, että ansaitsee päästä julkaisuun. Suunnittelin sen meidän treeniryhmälle, kun toivoivat kontakteja, tiukkoja käännöksiä ja radan lukua.

Ohituskurssilla

... tai ei se itse asiassa varsinainen ohituskurssi ollut, vaan Peetsa oli kouluttamassa muita PEVI-kouluttajia ja sinne haettiin joskus keväällä "harjoituskoirakoita". Silloin ilmoitin, että olis kiinnostavaa tulla, jos jo koulutuksen läpikäyneitä otetaan, taikka sitten ihan vaan seuraamaan koulutusta. Olin jo autuaasti unohtanut koko asian, koska silloin selvisikin että kurssi olisi viikolla enkä siis pääsisi paikalle töiden takia. Mutta sitten sähköpostiini rapsahti kutsu lauantaina tapahtuvaan koulutukseen! :) Kysyntää oli ollut niin paljon, että olivat koonneet ryhmän meistä "kertausharjoittelijoista" ja tarkoituksena oli siis katsoa jokaisen ohituksia hihnassa ja vapaana vuorotellen, toiset ryhmäläiset avustavina koirakoina.

Koulutus oli Kouvolassa Homeetan tiloissa. Sinne siis kokoonnuimme aamukymmeneltä. Ensin käytiin lyhyesti läpi minkälaisia koiria oli paikalla ja mitä kukakin ohjaaja toivoi erityisesti että tehdään juuri oman koiran kanssa. Sitten alettiin yksi kerrallaan ottaa koiria harjoittelemaan. Peetsa kulki jokaisen kanssa yhtä matkaa autolle nähdäkseen kun koira tulee autosta. Sitten käveltiin Homeetan hallin viereistä tietä ikään kuin lenkkeillen ja vastaan tuli toinen koira. Näitä sovittiin vähän koirakkokohtaisesti, että tuleeko vastaantulija suoralla, niin että näkee jo kaukaa, vai yllättäen nurkan takaa, otetaanko pieni / iso / uros / narttu, leikkivä koira tai provosoiva jne... Eli vähän sen mukaan mikä kenelläkin oli omasta mielestä se ongelmallisin vastaantulija. 

Ensimmäisen ohituksen Peetsa vain seurasi hieman takaviistosta, kehotti tekemään juuri kuten tavallisestikin tehdään. Ohituksen jälkeen hän antoi tarvittaessa muutamia neuvoja tai korjasi jotain ja sitten mentiin uudelleen. Melko monen koiran kanssa sitten otettiin vielä vapaanakin ohitus ja tähänkin saatiin sitten vinkkejä. 

Kun ohitukset oli tehty, käytiin aina jokainen koirakko samantien läpi. Peetsa kertoi kaikille katselijoille miten hän oli tilanteen nähnyt, mikä koirakon toiminnassa oli hyvää ja missä oli puutteita tai mitä pitäisi korjata / tarkentaa. Samalla yleisö sai esittää kysymyksiä ja kommentteja. Syntyi monta tosi hyvää keskustelua liittyen erilaisiin ohitustilanteisiin ja niissä toimintaan, sekä Peetsan perusteluihin, että miksi tehdään juuri niinkun tehdään. Hän myös osasi kertoa tosi hyvin valaisevin esimerkein miten koira milloinkin viestii, mitä se tarkoittaa ja ajattelee milloinkin. Keskustelussa käsiteltävä koira oli keskustelun ajan vielä ohjaajansa kanssa paikalla ja monen kohdalla tässäkin päästiin vielä kivasti tarkkailemaan koiran käytöstä ja suhtautumista esim. ohi ajaviin autoihin tai ohikulkijoihin, yleisöön ja tietenkin tylsästi paikoilleen jääneeseen ohjaajaan.

Kun kaikki koirakot oli käyty läpi, siirryttiin halliin syömään herkullista lounasta ja samalla jatkettiin keskustelua. Lopuksi Peetsa vielä piti pienen loppuyhteenvedon asioista, mitkä koiran kanssa on tärkeää huomioida omassa toiminnassa. Tässäkin kyllä "luento" on väärä sana, vaan kyse oli enemmänkin melko vapaasta keskustelusta, kysymyksiä esitettiin paljon ja juteltavaa olisi varmasti riittänyt vaikka iltaan asti. Itse jouduin ikävä kyllä lähtemään hieman kesken pois, että ehdittiin päästämään lapsenvahdit iltamenoihinsa...

Mitäs me sitten Pason kanssa tehtiin?

Olin toivonut, että itse saisin tehdä Pason kanssa vapaana ohituksen, ja että lavastettaisiin tilanne, jossa vastaantulija tulee mahdollisimman yllättäen. Valittiin railakkaasti narulelulla riehuva ja leikkivä "vastustaja", joka meni nurkan taakse piiloon. Me lähdimme Paso vapaana kulkemaan tien laitaa. Merkistä toinen koirakko alkoi hurjasti leikkiä ja riehua juuri kun olimme tulossa kulman takaa. Paso tietenkin innostui heti ja lähti juoksemaan kohti koirakkoa. Siellä ohjaaja oli valmiina häätämään Pason, jos tulisi ihan "iholle". Mutta se pysähtyi kääntyi kuitenkin mun kutsusta. Jouduin kyllä aikamoisella voluumilla pari kertaa ärjäisemään TÄNNE. Ja tiesin virheeni samantien tilanteen jälkeen! :D 

No, kehut koiralle kun se tuli ja lähdettiin ohittamaan yhä leikkivää koirakkoa, edelleen vapaana, Paso vain tien reunaan käskettynä. Ja se toimi juuri kuten normaalistkin. Eli pysyi reunassa ohituksen ajan, mutta sitten livisti vauhdilla eteenpäin kaartaen hieman tien keskelle ja sitten vasta rauhoittui takaisin normaaliin lenkkeilymenoon. Ja tämä oli juuri se, mihin halusin neuvoja. Eli olen ollut hieman epävarma, saako se tuolla lailla livistää, onko se vain semmoista että Paso haluaa nopeasti ohi ja eteenpäin, vai onko sillä vähän mielessä kurvata kuitenkin toisen luokse. Ja minulle on tullut tunne, ettei se ole ihan hallinnassa siinä hetkessä (koska se kiihdyttää vauhtia enemmän kuin haluaisin). Peetsa kuitenkin sanoi, että itse ohitus sujui juuri kuten pitääkin ja se pieni livistäminen ei haittaa, koska Pasolla ei selvästikään ollut mitään aikomustakaan eikä edes kiinnostusta toista koiraa kohtaan. Eli nyt voin rentoutua tämänkin asian suhteen ja alkaa vaan luottaa koiraan! :)

Niin se virhe, jonka tein? Joko keksitte? ;)

Eli kun Paso lähti juoksemaan toista koiraa kohti, minun olisi ehdottomasti pitänyt ensin huutaa napakka EI ja vasta sitten iloinen TÄNNE! Ja ihan kun en olisi tätä tiennyt... Saman mokan sitä tekee tuolla omineenkin niiiin helposti. Siinä äkkinäisessä tilanteessa sitä vaan jotenkin vaistomaisesti hihkaisee koiran nimen ensin ja sitten alkaa kiljua sitä luoksetulokäskyä. Kun luoksetulokäskyn pitäisi aina ja ikuisesti olla ehdottoman iloinen kutsu, eikä niinkään edes käsky. Ja sitä saisi käyttää vain silloin, kun on taatusti varma, että koira sitä riemumielin tottelee. Jos joutuu tilanteeseen, jossa koira jättää TÄNNE-käskyn kuuntelematta ja sitä joutuu huutelemaan monta kertaa, ei tee muuta kuin heikentää kutsun tehoa jatkossa. Jos vielä käy niin ikävästi, ettei koira ollenkaan tule, vaan sen joutuu ns. niska-pers - otteella hakemaan pois ja läksyttämään, ollaan tehty jo kovasti hallaa luoksetulolle. 

Eli kertauksena, NOTE TO SELF:

- Ensimmäiseksi "hätätilanteessa" aina kielto EI!!

- Jos koira pysähtyy kiellosta, silloin iloinen kutsu TÄNNE ja kovasti kehuja kun tulee.

- Jos koira ei pysähdy, vaan jatkaa kolttosiaan EI:n jälkeen, on se kuuntelematta jätetty ei-käsky antanut oikeuden antaa koiralle palautetta esim. häädön muodossa. 

- Ja lopuksi taas, koira saa palata laumaan iloisella tänne - kutsulla.

Tuossapa sitä opeteltavaa. Pitäisi saada selkärankaan toimintamalli, tilanteet kun tuppaa tulemaan niin äkkiä, ettei siinä mitään ehdi miettiä.

Hihnakävelystä Peetsalla ei ollut meidän kohdalla mitään huomautettavaa. :) Myös Timo teki ohitukset Pason kanssa ja siinäkin kaikki sujui ihan mallikkaasti. Kysyin, haittaako että Paso tuntuu ihan tarkoituksella välillä provosoivan vastaantulijoita rähjäämään. Se on itse asiassa siinä hyvinkin taitava. Kun pitkällä suoralla tulee joku vastaan, toki Paso katsoo. Kun sitten sanon sille rauhallisesti "anna olla" se siirtyy haistelemaan omiaan, mutta selvästi koko ajan syrjäsilmällä vilkuilee toista koiraa. Jos toinen vaikuttaa valmiilta pieniin tsempaloihin, tekee Paso ovelan manööverin. Juuri kohdalla se ottaa nopean katsekontaktin, nostaa korvat suunilleen sekunniksi ja ehtii ottaa pari ryhdikkäämpää askelta. Kuvio on niin nopea, että en ehdi kieltää, sitten on jo taas korvat kuuliaisesti takana, vilkaistaan vähän minua alta kulmain ja jatketaan muina miehinä haistelua - toisen raivotessa kuola suusta roiskuen! :D Tähän Peetsa vaan totesi, että ilmeisesti moinen on vaan Pason mielestä hauskaa, se huvittaa itseään eikä liity mitenkään meidän suhteeseen. Että anna sen toki huvitella... ;)

Timo taas oli toivonut vinkkiä siihen, miten saisi Pason vähän reippaammin kulkemaan, ettei tarvitsisi ihan joka ikistä ruohonkortta tutkailla minuuttitolkulla. Tähän tulikin yleisöstä hyvä huomio: Minä sanon Pasolle melko iloisesti ja reippaasti "mennään" ja itse sitten menen vaan ja jos ei Paso tule, ärähdän sille napakan "hEI" ja mahdollisesti uuden iloisenreippaan "mennään". Timo käytti samaa käskyä, mutta melko käskevällä / kielteisellä äänensävyllä MENNÄÄN ja silti seisoi itse paikoillaan. Eli hänelle tuli sitten kotiläksyksi äänensävyharjoittelua. :D 

Mun kanssa Paso ei tuollaista hidastelua harrasta kun Timon kanssa, mutta toisaalta Timon kanssa se ei kuulemma koskaan provosoi ohikulkijoita. Peetsa tähän totesi, että "Se on vesikoira. Se on niin fiksu, että se voi hyvinkin pitää hauskaa tekemällä kummankin kanssa juuri sitä, mikä teitä eniten ärsyttää, mutta vain niin pienesti, ettei siihen oikein pääse puuttumaan." :D Että tässä sitä nyt ollaan. Me opetellaan olemaan ärsyyntymättä, niin Pason huvittelulta putoaa ehkä pohja pois... ;)

Noiden harjoitusten lisäksi käytiin Pason kanssa tekemässä kaksi lyhyttä agitreeniä. Paso teki aivan fantastisia kontakteja hallissa ja pientä rataa juostiin ulkokentällä. Kiitos Marialle, että saatiin käyttää tiloja ja esteitä!! :) Ja kiitos vielä kerran kurssin järjestelystä, ja siitä että saatiin kunnia osallistua.

Peetsan opissa

Olen nyt viikon pyöritellyt mielessä viime lauantain kurssia ja pähkäillyt, miten kertoisin siitä teille... Enkä tiedä vieläkään! :D 

Kurssi oli niin antoisa, ajatuksia herättävä kokemus, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Ainakaan lyhyesti. Ja mietin päivän aikana useamman kerran, että olis pitänyt olla muistiinpanovälineet mukana. Niin paljon heräsi ajatuksia ja ahaa-elämyksiä, että tuntuu ettei niistä enää muista puoliakaan. Mutta uskon lujasti, että ne tällä hetkelläkin vähän unholaan painuneet ovat jossain alitajunnassa muhimassa. :)

Jos nyt ensin ihan lyhyina ajatuksina ja sanoina koittaisin tiivistää, vähän kun itsellekin muistilistaksi. Koitan sitten kirjoitella jossain vaiheessa vähän aiheittain ja jäsennellymminkin, kun näistä "kuuliainen koira" - kategorian pohdinnoista ilmeisesti kuitenkin on tykätty. Vaikka kommenttilaatikko edelleen on melko tyhjä (kommentoikaa, keskustelkaa, antakaa palautetta!!) niin olen muualta kuullut, että juttuja kuitenkin on luettu ja suositeltu muillekin. :)

Niin mutta siis sitä listaa:

- huumori, rentous, joustavuus

- mitä koira haluaa ja tarkoittaa (kaikki koiran tekemiset ei pyöri ohjaajan ympärillä, sillä on ihan "omaakin kivaa", mikä ei välttämättä liity ohjaajaan mitenkään)

- koira on fiksu ja ajattelee itse

- koiran käytöksessä näkyy ohjaajan mielentila

- kun ohjaajan mielentila muuttuu, muuttuu myös koiran käytös

- rohkeutta, itseluottamusta!

- reippaasti vaan ja loppuun asti se mitä on aloitettu

- kieltää voi jo ennakoivasti, "ei" ei ole pelkästään toiminnan pysäyttävä, vaan myös toimintaa estävä

- ei tarvi olla flegmaattinen lahna ollakseen tyyni, rento ja rauhallinen

- Pitäisi olla tyyni, rento ja rauhallinen, mutta samaan aikaan jämäkkä ja määrätietoinen - tarvittaessa.

- "Muista että sä tykkäät siitä koirasta. Se on sulle tärkeä ja rakas ja haluat touhuta ja harrastaa sen kanssa. Siksi sä olet sen ottanut!"

- Koiran pitää saada lukea ja kirjoittaa viestejä mahdollisimman paljon

Kaiken kaikkiaan koko päivän ajan tunnelma oli mahtavan rento ja rauhallinen. Kaikki kurssilla olleet koirat käyttäytyivät ihmis- ja koiraporukassa asiallisesti. Olivat omistajiensa hallinnassa ja kuulolla, rentoutuivat kun mitään ei tapahtunut. Kukaan ei kiinnittänyt ylimääräistä huomiota vapaana pyöriskeleviin tai moikkaamaan tuleviin koiriin, niitä ei vieraiden ihmisten toimesta turhaan kiihdytetty, innostettu tai muuten "nostettu", vaan jätettiin huomiotta tai moikattiin lyhyesti ja tyynesti. Vaikka koiria paikalla olikin varmaan parisenkymmentä ja niitä kuljeteltiin edestakaisin, leikittiin, koulutettiin, komennettiin, kutsuttiin... oli alueella silti tosi hiljaista ja rauhallista. Ei kiihtynyttä haukkumista tai tempoilua tai kovaa käskyttämistä. Ja aurinkokin paistoi ja ruoka oli maittavaa! :)

Aika erilainen tunnelma, kuin mitä PEVI-kurssilta voisi noin niinkuin yleisen mielipiteen perusteella odottaa, vai? Siis kun monesti kuulee, kuinka siinä koiria pelotellaan ja säikytellään räminäpurkeilla, temmotaan kurkkareilla, kielletään ja käskytetään jne... Minusta kuitenkin Peetsasta erityisesti välittyi erittäin lämmin suhtautuminen ihan jokaiseen koiraan ja vilpitön halu neuvoa ja opastaa omistajia koiriensa kanssa. Tavoitteena koko ajan oli päästä tilanteeseen, jossa koira tulee joka kerta kutsuttaessa riemastuneena ohjaajan luokse ja kulkee hihnassa kohteliaasti, ohjaajan huomioiden. Ja jossa koira voi kaikissa tilanteissa luottaa siihen, ettei sen tarvitse tehdä esim. vastaantulevan koiran suhteen mitään. 

Täytyy sanoa, että tämän kurssin maksoin aivan silmää räpäyttämättä, tuntien että joka sentti oli sen arvoinen! Mielettömän hyviä keskusteluja käytiin päivän aikana ja nyt on taas pitkäksi aikaa pähkäiltävää. Noihin muistilistani kohtiin koitan palailla myöhemmin. Jos joku kohta erityisesti herätti mielenkiintoa, niin laittaka toki kommenttia ja toivetta mistä haluatte kuulla enemmän! :) Ihan ensimmäiseksi koitan kuitenkin lähipäivinä laittaa myös jonkunlaista kertomusta ihan vaan päivän kulusta, siitä mitä kurssilla oikein tehtiinkään. 

(kuvat Langinkoskelta, Timon ottamia)

Tookaaluokkaalainen...

... kääveeleee kun nainen! Huudeltiin joskus alaluokilla koulussa lällätellen. Mutta se nyt varsinaisesti ei liity mitenkään mihinkään, paitsi että Paso Pasanen on nyt virallisesti kakkosluokkalainen!!! :) :) :)

Sunnuntaina oltiin siis Vantaalla Borden Agility Teamin järjestämissä kisoissa, johon olin ilmoittanut Pason kaikille kolmelle radalle, kaksi agia ja yksi hyppäri oli tiedossa. Ja tavoitteena tietenkin se viimeinen nousunolla.

Matkaan lähdettiin seitsemän aikaan aamusella. Ihanainen Johanna lupautui matkaseuraksi, joten Pasokin sai naisseuraa paksiin. Se meinasi ratketa liitoksistaan silkasta riemusta, kun näki Johannan kaartavan pihaan ja Peetun ja Mollyn tulevan autosta. Hiemanko naurettiin Pason säntäilylle ja yritettiin samalla sähistä sitä hiljaiseksi, kun kaikki ehkä eivät koe haukkualouskuttavaa koiraa yhtä huvittavaksi sunnuntaiaamuna seitsemältä. ;)

Matkaan siis ja perillä oltiinkin hyvissä ajoin jo ennen puolta yhdeksää, kun ensimmäinen rataantutustuminen olisi puoli kymmeneltä. Ilmoittauduin, ja tiskillä totesivat, että "nyt sitten nolla heti ekalta radalta ja kakkosiin", johon vastasin että eiku me harjoitellaan ensin kaksi rataa ja sit otetaan se nolla, kun ei kuitenkaan voida ja jakseta jäädä kakkosten ratoja odottamaan (alkoivat aikataulun mukaan vasta kolmen maissa iltapäivällä). Käytiin siinä rauhassa aika hyvä lenkki lähimetsässä ja lähdettiin katselemaan minien ja medien rataantutustumista ja rataa. Näyttää tosi kivalta ja sujuvalta, ei mitään kovin ihmeellistä, mistä ei pitäisi selvitä. Muutama kohta missä pitää olla tarkkana. Paso oli edelleen intoa täynnä kuin ilmapallo, jotenkin tavallistakin vireämpi ja iloisempi. :D Liekö edellisen päivän Peetsan kurssilla osuutta asiaan vai ihan vaan sillä, että kurssin takia jäi lenkki tekemättä. Vaikka korvauksena kyllä aksailtiinkin Marian kentällä.

Radalle lähdettiin heti maksien ensimmäisenä, mikä sopii minulle tosi hyvin. Pääsen suoraan rataantutustumisesta suorittamaan rataa, eikä keskittyminen hajoa niin helposti. Ajatuksena oli nyt lähteä rohkeasti ja reippaasti heti ohjaamaan, ei mitään hissuttelua ja varmistelua, vaan mennään eikä meinata, mutta huolellisesti kuitenkin! Ja voi miten Paso oli hieno!! Tulihan siellä muutama pitkä kaarre putkien jälkeen, mutta silti. Se kuunteli niin mahtavasti kaiken ja teki just niinkun ohjasin ja on opetettu. Bonuksena korjasi vielä mun yhden onnettoman ohjauksen ihan viime hetkellä. Katsokaa vaikka! Nollalla maaliin ja kun kisa oli ohi, lopputuloksena toinen sija! Olin jotenkin niin hämmentynyt, etten oikein osannut edes olla kauhean riemastunut. :D

Seuraavaksi sitten pitikin alkaa pohtia, mitä tehdään kahden muun kisan kanssa. Kakkosluokkien odottelu ei käynyt päinsä ihan jo siksi että kotiinkin piti ehtiä ja lisäksi koko päivän odottelun jälkeen olisi ollut turha toivoa mitään kovin kaksista suoritusta ainakaan minulta ja tuskin Pasoltakaan. Johannan kanssa pohdittiin, että kun nyt tänne kuitenkin on tultu ja asennoiduttu olemaan koko ykkösten kisat paikalla ja kun palkintojenjakoa kuitenkin pitäisi odottaa, niin kisaharjoitus tekisi meille Pason kanssa pelkästään hyvää. Lähdin siis kysymään, josko saataisiin kaksi muuta kisaa juosta nollakoirana. Ja sehän sopi! :) Lisäksi vielä mulle luvattiin siitä huolimatta vielä palauttaa maksut kisoista. :)

Tässä meidän hyppyrata. Paso oli vähän hurlumhei-fiiliksissä (Johanna villitsi sitä tahallaan kun olin tutustumassa rataan... tänks ö lot... ;) ) ja lisäksi olin päättänyt kokeilla vähän riskiohjauksia kun kerran ei ollut mitään hävittävää. Eli keppien jälkeen persjätöt, vaikka varmaan virallisessa kisassa olisin tehnyt valssit varmuuden vuoksi, mutta kun olen ollut kamalan arka kisoissa perseilemään, niin nyt päätin ihan vaan treenailla. Pitkät kaarroksethan sieltä tuli, mutta kääntyipä kuitenkin - vain karatakseen vähän myöhemmin ratahenkilöä morjestamaan! :D Kepeille olisi ehkä kuitenkin kannattanut valssata tai sitten olis pitänyt reilusti jarruttaa. Tai jotain. Loppusuoralla vielä renkaasta ohi. Hö. Putki syötti ilmeisesti sen verran vinoon linjaan, että pitkän hypyn jälkeen ei vaan enää osunut renkaaseen.

Viimeiseksi vielä toinen agilityrata. Taas lähdettiin heti ekana nollakoirana. Päätin taas vähän paremmin keskittyä, ettei menisi ihan lepatteluksi tämäkin. Ja hyvä rata tehtiin. Ainoa varsinainen virhe tuli keppien sisäänmenossa. Kepit oli alkusuoralla niin suorassa linjassa, että lähtöpaikalta ei näkynyt kuin yksi ainokainen keppi. Paso ilmeisesti ei vaan ollenkaan hahmottanut, mistä pujottelu olisi alkanut. Ehkä olisi pitänyt mennä ekaan väliin vetämään se sisään, mutta kun semmoista ei olla ollenkaan harjoiteltu? Loppusuoralla tuli melkein toinenkin hassi, kun Paso leiskautti niin valtavan pitkän hypyn, että luiskahti melkein ohi A-esteen. Mutta jääräpäisellä "Aa, Aa, AAA, AAAA!!" hokemisella sain kuin sainkin sen kääntymään ja se hyppäsi sivusta ylösmenokontaktille. Selän takaa kuului vaan, kun tuomarikin naurahti Pason ratkaisulle. :D  Tyytyväinen sai olla tähänkin rataan, vaikkei ihan puhdas suoritus ollutkaan. Tulipahan kisaharjoitusta oikein kunnolla! :)

Paso katsoo kaihoten ykköspallille? :D Joo, siellä oli iiiiihana lapsikoira. 

Palkintojen jaon jälkeen lähdettiinkin sitten kotia kohti. Bat:ille täytyy kyllä antaa kunniamaininta paitsi joustavuudesta että saatiin nollakoirailla ihan ilmatteeksi, niin myös palkinnoista! Palkintopussukasta löytyi vaikka minkälaista herkkua ja aarretta runsain mitoin. :) Vaikkei tätä palkintojen takia tehdäkään, tulee silti hyvä mieli kun saa hyviä ja mieluisia palkintoja. Nyt on Pasolla uusi hieno heijastinpanta, vinkupehmo johon se rakastui heti, juuttipatukka ja vielä kympin lahjakortti koiraherkkuihin ja lisäksi mulla karsaa, suklaata ja ruisnachoja (oli muuten tosi hyviä, suosittelen!).

Kakkosluokkalainen!!

Sunnuntain kisoissa Paso oli fantastinen kuten aina - pelasti pari mun mokaa ja nousi kakkosiin! :) :) :)

Lisää rapsaa tuonnempana, kuten myös ajatuksia herättäneestä Peetsan kurssista.

SM-kisoissa

No ei vaines, kun ihan vaan SeuranMestaruuksissa. ;)

Asiaankuuluvasti tietenkin kovasti uhosin etukäteen facessa, et voittamaan lähdetään Pason kanssa. :D Vaan kuinkas sitten kävikään. Tosi yllättäen (no heh heh) ohjasin kaksi hienoa hylkyrataa. Mutta hitsin hauskaa oli ja Paso oli hieno mies!

Ratapiirroksia ei ole eikä tule, koska en silloin heti muistanut niitä piirtää eikä enää ole kovin tarkkaa visiota että miten radat menivät. Kisassa oli siis sekä hyppy- että agilityrata. Joka tapauksessa väärään putken päähän erehdyttiin hyppärillä, koska jossain mielenhäiriössä asemoiduin väärälle puolelle pujottelua, vaikka en siltä puolen edes kertaakaan kävellyt tutustumisessa... Agiradalla taisi olla välistävetokuvio, jossa olin noin sata vuotta myöhässä ja jäljessä ja sitten mentiin taas vikaan kun se putki siellä houkutti. Tai jotain sinne päin. Siitä viis. Paso teki hyvää työtä ja meni sinne minne ohjasin aina kun ohjasin. Ja se teki fantastiset kontaktit - tuomarikin oikein erikseen kehui niitä! Hieno Paso.

Kuvat ovat taas Tommin napsimia ja niitähän saa isommaksi klikkaamalla.

Vaikka ei suoritustemme ansiosta palkintopallille päästykkään, niin arpaonni sentään suosi, ja saatiin siis palkinto kuitenkin! :D Eli jakamatta jääneet palkinnot siis arvottiin osallistujien kesken eli saatiin lohdutuspalkinto. ;) Positiivista sentään se, että vaikka Sanna-tuomari lupasikin bonuspisteitä sille, joka saa hänet nauramaan niin että tulee pissat housuun, niin niitä pisteitä ei sentään onnistuttu keräämään!

Agikisailujen jälkeen oli halukkailla mahdollisuus kokeilla viehejuoksua. Ja myöhän kokeiltiin! Paso oli ihan liekeissä vieheestä ja hoksasi heti, että kun vieheen kanssa juoksee lähtöpaikalle ja laskee irti, pääsee heti uudelle kierrokselle. :D Oliskohan se kolme kertaa ehtinyt juosta ees-taas-ees-taas ennenkun sain sen naarattua radalta pois... xD

Vieheilykuvat (c) Maija Aapalahti

Eka kierros... Ja kiinni on!!

Siis hetkinen... kun tästä päästää irti...

... se lähteekin taas karkuun!

Wuhuu! Sain sen!!

Ja taas mennään! :D 

Mietinkin tässä, että jos kävis lähimarketista ostamassa tommoisen pitkän kuminauhan ja sitois päähän tennispallon ja sitten koko komeuden tuohon pihaportilla kasvavaan mäntyyn, niin tarvisko Paso enää muuta viihdytystä ollenkaan? :D Ikiliikkuja olis keksitty? ;)

Hihnahommia

Tulin tänään kotiin ja sain lapsenvahdilta (mein lasten pappa) raportin:

"Käytiin koiran kanssa lenkillä. Sehän ei vedä yhtään hihnassa!"
"Joo, ei sen pidäkään vetää." :)
"Niin niin, mutta siis ei ollenkaan. Se on kun ihmisen mieli."
"Niin sen kuuluukin olla!" :D

Eipä siihen päälle voinut kun kiittää kauniisti kehuista ja olla tyytyväinen itseensä ja koiraansa. :)

Siitä huolimatta mennään viikonloppuna vähän tsekkailemaan hihnakäytöstä ja ohituksia vapaanakin Peetsan ja Marian silmien alle. Jos ei muuten niin mielenkiinnosta ja kertauksen vuoksi. Ja onhan se kiinnostavaa nähdä muitakin ja varmasti opettavaista. 

Sitäpaitsi tulee sikälikin hyvään saumaan, että viime viikolla kuminauha pääsi napsahtamaan pahan kerran poikki... Just ehdin laskea Pason vapaaksi metsätienpätkällä, jossa näkee aika pitkälle ja luulin ettei ole ketään tulossa. Ja sitten pusikosta tupsahti pariskunta labradorinnoutajan kanssa suoraan Pason nokan eteen. Ei muuten paljon multa kysellyt kun säntäsi toiselle jantterille uhittelemaan. Korvat lepatti koristeena, kun toimintavaihde ehti napsahtaa päälle. Niskapers-otteella ja kirosanojen saattelemana sain hakea pikku paviaanin pois sieltä. Ai että vitnatti. Ja nolotti! Mutta eihän kukaan ole täydellinen ja tilanne tosiaan tuli niin kirjaimellisesti puskista, ettei mitään rajaa. Tulipahan äänijänteet testattua oikeen toden teolla. :D

Kesäkuvahaaste

Konkkaronkka heitti haasteen:

 Laita seitsemän kuvaa kesästäsi, selitä kuvat vain yhdellä sanalla, 

 ja haasta sen jälkeen seitsemän muuta blogia tekemään sama.

Tämmöiset kuvat keräilin kasaan. Samalla totesin, että tänä kesänä on tullut tosi vähän kuvailtua yleensäkään mitään ja Pasoa vielä vähemmän. Timon varastoissa varmaan olisi paljon parempia kuvia ja bloginkin kätköissä kesän ajalta, mutta ajattelin että kivempi kuitenkin tähän laittaa ennen julkaisemattomia "arkistojen aarteita". (Viimeisen kuvan kohdalla tein poikkeuksen, koska se vaan on minusta niin upea, että se ansaitsee tulla julkaistuksi tässäkin, bannerista se kuitenkin poistuu jossain vaiheessa...)

metsäretket

Johanna <3

lapsenvahti

pihaleikit

vesileikit

leirit

riemu!!!

Jännä juttu... ensin surin, että mitään uimiskuvia ei oikein ollut, sitten ajattelin että ehkä ei sitten ole kauheasti kesällä uitu. Ja nyt huomaan, että kahta kuvaa lukuunottamatta on vesielementti aika vahvasti läsnä! :D Aika lapsipainotteista settiä, mutta tätä meidän kesä on aika pitkälti ollut. Oleilua kotipihalla, jossa on kirmannut epälukuinen määrä omia ja vieraita lapsia, retkeilyä lähiympäristön metsissä ja rannoilla, leireilyä (apua!! eräleiriraportti on edelleen kirjoittamatta o_O ) ja lepäilyä. Melkein koko kesä oltiin agitauollakin. Olisi ollut jokaista kuvaa kohti toinen, joisa kaikissa Paso makaa reporankana lattialla, matolla, teltassa, ulkona, sisällä, lasten kanssa, yksin... Eli huilattu on myös huolella! :D Ne ei nyt vaan mahtuneet tähän maagiseen seiskaan. ;)

Haaste lähtee eteenpäin:

Hiisille
Uruguayhin
Sudenkadulle (päiväkirja käynee blogista..)
Toffelle
Shanialle
Inez-äipälle
ja 
Ruuhkavuosiratsastajalle

Kuminauhaa

Viime syksystä lähtien (eli kokonaisen vuoden - oho!) olen pyöritellyt mielessä muutamia bloggausaiheita liittyen... niin, en oikein osaa selkeästi kuvailla mihin. Ehkä siksi ne ovat jääneet vain mielessä pyörittelyiksi. Ehkäpä nyt kuitenkin lähinnä liittyen semmoiseen suhteeseen koiran kanssa, vuorovaikutukseen, johtajuuteen, luottamukseen, viretason hallintaan... Nyt kun on ollut vähän vähempi tuota muuta kirjoittelua blogiin enkä jaksa tällä hetkellä oikein innostua pelkistä agipostauksista, niin ajattelinpa tarttua viimein toimeen. Toivottavasti tykkäätte!

Muistaakseni se oli Sanna, joka joskus kuvaili yhteistyötä agiradalla niin, että ohjaajan ja koiran välillä on ikäänkuin henkinen kuminauha, joka venyy tarvittaessa pitkäksi ja sitten taas "vetää" koiran lähelle ohjaajaa. Ja toisaalta, sitten kun homma syystä tai toisesta (yleensä ohjausvirheen / myöhässä olevan ohjauksen takia) menee pieleen, kuminauha katkeaa ja koira vilistää omille teilleen. Minusta se oli aika hyvin kuvailtu, ja  tuon kuminauha-ajatuksen voi yleistää myös muuhun elämään koiran kanssa.

Omistajan ja koiran välillä tulisi olla henkinen kuminauha. Ja sitä kuminauhaa olen viimeisen vuoden ajan Pason kanssa pyrkinyt lujittamaan. Omasta mielestäni kuminauha muodostuu ehkä suurimmalta osalta luottamuksesta. Puolin ja toisin. Kun lasken koiran vaikka metsälenkillä vapaaksi, haluan luottaa siihen, ettei se häviä horisonttiin ja että se tulee takaisin kun kutsun sitä ja muutenkin kuuntelee ja ottaa vastaan ohjeita. Toisaalta koiran pitää voida luottaa siihen, että se saa rauhassa mennä, rentoutua, touhuta omiaan minun sitä häiritsemättä ja että tarvittaessa puolustan sitä ulkopuolisilta (esim. vierailta koirilta ja ihmisiltä) ja kerron miten eri tilanteissa toimitaan.

Meidän kuminauha alkaa olla aika vahvaa sorttia Pason kanssa. :) Ja olen siitä lähes päivittäin todella iloinen. Pason kanssa on mukava liikkua oikeastaan missä tahansa. Osaan lukea sitä ja tiedän melkein aina mitä se ajattelee ja mitä se aikoo tehdä jo  ennenkuin se tietää itsekään. Ja kun osaan ennakoida sen päähänpistoja, ehdin myös ajoissa reagoimaan jos tarve vaatii.

Välillämme olevan henkisen kuminauhan ansiosta myöskin yleensä tiedän hämmästyttävän hyvin ja tarkasti missä Paso on, vaikka en näkisi sitä. Siis lenkkeillessämme. Sehän on lähes aina vapaana. Itse asiassa se voisi olla vapaana käytännössä vaikka aina, sen verran hyvin se on hallinnassa, mutta kun se nyt kuitenkin vähän niinkun on laitonta + vastaantulijathan ei tiedä sen hallinnassa olosta + on iisimpää ku ei tartte olla niin tarkkana... Niin siis vapaana ollessa tosiaan Paso ei pysy välttämättä mitenkään koko ajan juuri näköpiirissä, mutta siitä huolimatta pystyn oikeastaan parin metrin tarkkuudella sanomaan, missä se milloinkin on. Tyyliin tuossa mutkan takana, tuon kiven takana, tuolla pusikossa jne. Ja jos se joskus ei ole siellä missä luulen sen olevan, se yleensä onkin lähempänä. Uskomatonta, kun muistelee aikaa, jolloin sille oli pakko pukea heijastinliivi päälle päivälläkin, että edes välillä näin siitä vilauksen ja tiesin suunilleen missä se viilettää!

Toinen aivan mahtava juttu on mielentila ja se, miten pystyn sitä hallitsemaan ja toisaalta miten Paso pystyy välittämään minulle semmoista tyyneyttä ja mielenrauhaa vaikkapa hektisen työpäivän jälkeen. Pasohan on luonteeltaan melko kiihkeä, innostuu helposti ja kierrokset nousee nollasta sataan ja ylikin hetkessä. Tämä on mahtava ominaisuus harrastuksissa, mutta välillä hieman rasittavaa arkielämässä, esim. uloslähtötilanteissa. Siksi rauhoittumisen kanssa on tehty kovasti töitä. Aikoinaan yritin rauhoittaa opettamalla (namia kun on rauhallisesti aloillaan hetkenkin, ei huomiota kun sekoilee jne) mutta ei siitä tullut mitään, etenkään kun en pienten lasten kanssa pystynyt tarpeeksi säännölliseen ja systemaattiseen palkitsemiseen ja toisaalta oli mahdotonta olla huomioimatta koiraa, kun ulos oli pakko lähteä kun lapset oli puettu toppavermeisiin... Myöskään komentaminen ei juurikaan tehonnut, kun ei rauhoittunut niin ei rauhoittunut.

MUTTA! Kun suhde alkoi muuten olla kunnossa, huomasin että itse asiassa se oli oma mielentilani, joka vaikutti vahvasti Pason mielentilaan. Kun oikein tietoisesti harjoittelin rauhoittamaan itseni (hengitä syvään ja rauhallisesti, puhu rauhallisesti ja ei liian nopeasti, anna selkeitä ohjeita niin lapsille kuin koirallekin, pysy hyväntuulisena ja rentona) niin kas kummaa - koira rauhoittuikin aivan itsestään. Enää ei ollutkaan tarvetta edes miettiä palkkaamista, paikkakäskyjä tai muita temppuja! Koira on rauhallinen, kun minä olen rauhallinen. Ja kun koira on rauhallinen, minunkin on helppo olla rauhallinen. Ja lapsetkin on rauhallisempia ja kaikki ovat onnellisempia!

Kun hoksasin tämän mielentilajutun, aloin kiinnittää huomiota itseeni. Mistä huomaan, että meinaan itse kiihtyä? Puren hampaita yhteen, hengitän pinnallisemmin, jännitän niskaa ja hartioita, alan puhua nopeammin... Ja vaikka silloin sanoisin ja käskisin mitä, ei Paso pysty rauhoittumaan. Kun sitten rentoutan leuat ja hartiat, hengitän muutaman kerran oikein syvään ja rauhallisesti, tietoisesti rauhoitan olemustani niin kas - Pasoa ei tarvitsekaan enää käskeä olemaan rauhassa, vaan se sulaa rennoksi itsestään. Tätä aloin käyttää hyväksi myös lenkkeillessä. Kun haluan, että Paso verryttelee alkulenkistä rauhallisessa ravissa, hengittelen itse rauhassa, kävelen melko verkkaisesti ja irrottaessani hihnan en sano Pasolle mitään vaan huokaan syvään tai korkeintaan sanon hiljaa ja tyynesti "rauhassa" tai "ravia". Kun sitten jossain vaiheessa vähän itse reipastan askelta ja vain ajattelenkin, että no nyt voi vähän rillutella, niin pian Paso vilkaisee minua ja ottaa pienet spurtit pitkin pöpelikköä. Mutta se ei rauhassa tehdyn alun jälkeen missään vaiheessa edes kiihdy niin ylikierroksille, että se ei enää olisi kuulolla tai että se päättömästi säntäilisi päin puita tms. kuten joskus aikanaan. Saan sen takaisin rauhalliseen tilaan koska tahansa taas sillä "ravia" - kehoituksella. Ja kun tätä on tehty nyt vuoden päivät lähes päivittäin, Paso on käytännössä lähes koko ajan ihanan rennossa ja leppoisassa mielentilassa. Ja nyt se tosiaan toimii toisinkin päin - saan Pasolta itseeni rauhaa ja tyyneyttä, kun seurailen sen touhuja. Paso toimii myös hyvänä "ilmapuntarina". Jos huomaan sen alkavan kehiä kierroksia "tyhjästä" ja ryhtyvän levottomaksi, tiedän heti että nyt ei oman pääkopan sisältö ole ihan tasapainossa. Vaikka itse en välttämättä olisi vielä itsessäni stressiä, jännitystä, hermostumista, huonoa tuulta tms. huomannut, niin Paso kyllä huomaa - ja kertoo, kunhan osaan kuunnella!

Arki meillä on nykyään yleensä todella mukavaa ja sujuvaa. Koira toimii kuin ajatus, tai jos ei toimi, niin sitten on syytä allekirjoittaneen vähän vilkaista peiliin ja miettiä mikä mättää. Ja kyllä - väittäisin, että harrastuskentilläkin tästä syvemmästä suhteesta koiraan on vain ja ainoastaan hyötyä. Osaan jo melko hyvin lukea Pason viretasoa ja myös vaikuttaa siihen. Voin huoletta nostaa virettä paljonkin, koska tiedän että saan sen myös kiihtyneestä tilasta "alas". Treenien mennessä pieleen, en enää syytä koiraa, vaan mietin, mikä omassa mielialassani on pielessä. On turha selitellä että "tämä nyt vaan on tälläinen" tai "tämä on tänään ihan ylikierroksilla ja siksi pois hallinnasta", kun sen sijaan voin miettiä MIKSI se on levoton, miksi se ei tunnu kuuntelevan, miksi se on ylikierroksilla ja pois hallinnasta. Ja yleensä syy löytyy, mistäpä muualtakaan, kuin sieltä hihnan "ylä"päästä. Oli hankala työpäivä, lapset kiukuttelivat treeneihin lähtiessä, riitelin miehen kanssa, tekemättömät kotityöt ahdistivat, en olisi jaksanut lähteä treenehin, keskityin enemmän juoruiluun kuin treeniin valmistautumiseen... Silloin onkin parasta viedä koira hetkeksi autoon ja ihan vaikka vaan hengitellä. Sen jälkeen takaisin radalle, ajatellaan hattaroita ja päiväperhosia ja kappas! Kuminauha kestää taas ja yhtäkkiä kaikki sujuukin kuin itsestään. Koirasta on taas tullut rento, herkkä ja kuuliainen, jolloin on itsekin helppo rentoutua ja vain nauttia.

Se on sitä koiraharrastusta parhaimmillaan. Yhteistyötä, kumppanuutta, luottamusta.

Kommentoikaa. Heräsikö ajatuksia? Kirjoittelenko näistä jutuista lisää?

Mikään asiantuntijahan en missään tapauksessa ole, eikä minulla ole esittää tutkimustuloksia tai lähdeviitteitä. Nämä ovat vain ja ainoastaan omia pohdintoja ja huomioita, mitkä olen itse kokenut hyviksi ja toimiviksi jutuiksi. Seuraavaksi voisin kirjoitella vaikkapa siitä, miten meillä lähdetään treeneihin. Onnistunut treeni nimittäin alkaa jo kotona, kun minä ryhdyn vaihtamaan vaatteita. ;) Ja vieheleikistäkin on pitänyt kirjoittaa iät ja ajat...

Paso 2,5v.

Vähän hassu trimmaus, kun kone hyytyi kesken ajelun... Mutta kyllä siitä nyt näkee, miltä tuo nykyään näyttää... Aika hyvältä itse asiassa ainakin mun silmään. :)