maanantai 24. helmikuuta 2014

Rallykuume nousee

Ystäväni Jaana ystävällisesti kutsui meidätkin heidän jo jonkun aikaa pyörineeseen epäviralliseen rallytoko-ryhmään treenailemaan. Ketään varsinaista vetäjää ryhmällä ei ole, vaan porukassa tehdään ja treenaillaan. Kivempaahan se välillä on seurassa touhuta, kuin aina yksikseen. Ja saahan siinä sitten ideoita, että mitä seuraavaksi harjoitella. Lisäksi etenkin Pasolle tekee tosi hyvää tehdä töitä samassa hallissa muiden kanssa, paranee häiriönsieto samalla. :)

Itseksemme ollaan nyt viime aikoina vähän ralleiltu ja osataan aika hyvin jo ne muutamat temput mitä on harjoiteltu:

 Ohjaaja ja koira kääntyvät täyskäännöksen toisistaan poispäin.
Seuraamispuoli vaihtuu. Tää on nykyään Pasosta niin hauskaa, että se meinaa ratketa liitoksistaan valkovuokkohommissa! :D




 Eteen tuleminen olikin yllättävän haasteellinen opettaa ja vieläkin on vähän epämääräistä välillä eikä Paso tahdo tulla suoraan taikka sitten se jää kauas. Mutta aika hyvin tämäkin on hallinnassa! Peruuttelu tuntuu aina parantavan ja tiivistävän eteentuloa, vaikka ensimmäinen eteentulo olisikin ollut väljä tai vino...




Lisäksi tietenkin on kaikenlaisia käännöksiä eri suuntiin ja suoraankin seuraamista hitaammin ja nopeammin. Eli ihan perus seuraamistreeniä. Pason seuraaminen onkin parantunut ihan huomattavasti nyt ralleilun myötä! :) Ja ehkä se on haudutellut asiaa muutenkin, kun tokoahan ei olla tehty pitkään pitkään aikaan ollenkaan. Rally-tokossahan ainakaan alokasluokassa seuraamisessa ei vaadita katsekontaktia, vaan riittää että koira kulkee mukana hihnan kiristymättä, mutta me nyt ollaan saman tien treenailtu vähän enemmän tokomaista seuraamista, kun siihen pohjat on kuitenkin aikanaan rakennettu. :)

Nyt sitten lauantain treeneissä uutena tuli erilaisia törppöjen kiertelyitä. Periaatteessa ihan seuraamistahan nämäkin ovat, mutta onpahan ohjaajalla päänvaivaa, kun miettii mitä kautta minkäkin tötterön kiertää. ;) Paso ei tötteröistä sen suuremmin kuin kylteistäkään piitannut yhtään mitään, mikä onkin hyvä, koska kylttejä ei saisi koskea tai haistella.




Tehtiin myös joitakin paikallaolotreenejä, jotka ovat tokon jähmeään paikallamakuuseen verrattuna hauskan vaihtelevia:
Koira istuu perusasentoon. Koira käsketään maahan...

Nämä edellä mainitut kaikki kuviot sujuivat Pasolta tosi hienosti. Okei, mulla oli koko ajan palkka kädessä ja palkkasinkin sitä aika ruhtinaallisesti, mutta kuitenkin! Se keskittyi upeasti eikä vilkuillut yhtään toisia koirakoita, vaikka välillä oltiin tosi lähekkäin toisten kanssa. Pason keskittyminen ei herpaantunut tippaakaan, vaikka pieni westie tuli ihan iholle ärhentelemään. Mun hiano miäs! :) Nopeasti se kyllä väsähti. Tuli selvä aivoväsymys, ei ole lapsiparka tottunut moiseen ajatustyöhön ja pitkäkestoiseen keskittymiseen! :D Agility on kuitenkin melko erilaista, nopeampitempoista ja tehdään ajallisesti lyhyempiä pätkiä kunnes taas pallo lentää palkaksi...

Seuravaaksi harjoitteluohjelmistoon otetaan nämä kaksi temppua:

Tähän pitää varmaan keksiä joku muu käsky, kuin "sivu" jolla Paso tulee suoraan sivulle... Siis joku, jolla se älyää mennä mun selän takaa. En sitten tiedä, voisiko se olla "takaa", vai haittaako että se on jo agilityssä käytössä oleva käsky. Sanan vaan pitäisi olla sen verran looginen, että minäkin sen muistaisin... Toisaalta, kyllä Paso varmaan ihan selkeästi älyää milloin ollaan agikentällä ja milloin tehdään muuta? No, mietintämyssyyn tämä käskyasia.

Ja vähän samaa sarjaa tämä "vanhanaikainen" täyskäännös, jossa koira kiertää ohjaajan selän takaa. Eli ohjaaja kääntyy vasemmalle, koira oikealle. Tähän passaisi se sama käsky varmaan, kuin edelliseen. Eli joku sana, jolla kerrotaan, että nyt passais kiertää mun selän takaa.



Pienen aivojentuulettelutauon jälkeen tehtiin vielä kokonainen alokasluokan Rally-tokorata, jossa oli muistaakseni ehkä 16 kylttiä. Aika hauskaa touhua oikeastaan! Oikeassa kisassahan rataan saa tutustua ruhtinaalliset 15 minuuttia ja tutustumisessa on tuomari mukana, jolta voi vielä kysyä tarkennuksia liikkeisiin ja miten mennään ja tehdään. Mutta sitten itse suorituksessa pitäisi reitti muistaa ja kylttien oikea järjestys, sekä mitä missäkin pitää tehdä. Tai no, lukeehan se siellä kylteissä, mutta ei se aina kisajännityksessä ole niin selvää että muistaa edes omaa nimeään saati mitään haastavampaa... ;) nimim. tokokokeessa liikkeenohjaajan käskyllä "jätä koira" hihkaisin iloisesti "seuraa!" No ihme homma että nolla napsahti siitä liikkeestä... :D

Tätä lajia taatusti treenaillaan jatkossakin, keväälle olisi mahdollisesti koulutustakin tiedossa ja toukokuussahan lajista tulee ihan virallinenkin koelaji kennelliiton alaisuuteen! Eli ihan ajan hermolla ollaan tässä. :)

Kylttien kuvat lainattu Rally-tokoyhdistyksen sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti