torstai 23. lokakuuta 2014

Me saatiin hei tulos! :D


Pienestä pitää repiä riemu. ;) Ei tullut taaskaan sanottavaa kisamenestystä viikonlopun kisoista, mutta saatiinpa sentään pitkästä aikaa ihan hyväksytty tulos pelkkien HYLlyköiden sijaan! :) Vitonen tosin, mutta silti!

Kolme rataa oli siis kolmosille tarjolla, kaksi agia ja yksi hyppäri. Tuomari Johanna Nyberg oli tehnyt ihan hauskat vauhdikkaat radat, joista ei haasteita eikä etenkään putkiansoja puuttunut. 


Ensin lähdettiin agiradalle, jossa alku oli konstikas ja osoittautui tekemättömäksi paikaksi melko monelle. Niin meillekin. Väärään putkensuuhun sujahti Pasanen, kun mun rytmitys oli noin sata vuotta myöhässä. Jälkiviisaana videolta katsellen olisi kyllä näköjään kivasti ehtinyt valssaamaankin, mutta tiedä sitten olisiko se pelastanut tilannetta? Ja toisaalta, hylyn jälkeen Paso vielä puomin kontaktilta otti ja lähti "maalisuoralle" joten ehkäpä se hylky olisi siellä vaaninut kuitenkin. Tai sitten ei. Muutenkin tämä oli taas vähän tämmöinen ensimmäinen rata. Kankeaa ja katkonaista, vaikka hyviäkin pätkiä siellä oli. Ja hienot puomin kontaktit! :) (keinulla piti taas kikkailla - pah)


Seuraavaksi startattiin hyppyradalle ja se olikin meidän päivän paras suoritus. Tästä tuloksena siis 5 ja sijoitus muistaakseni 15. Aika oli -10 ja rapiat päälle (voittajalla -13.jotain) ja nollalla ajan perusteella oltaisiin oltu seitsemänsiä. Eli vielä pitää vauhtia parantaa jos palkinnoille mielii. Mutta yritetään nyt ensin saada niitä nollia. :D Etenemä oli kuitenkin ilahduttavat 4.9 mihin olen ainakin tällä hetkellä ihan tyytyväinen. :) Rima tuli alas loppukuvioissa, kun hätäilin takaaleikkausta ja jyräsin koiran eteen. Taas jälkiviisaana on helppo katsoa, että olis ehtiny valssata ihan hyvin. Tai tehdä persjätön. Tai sitten olis pitäny malttaa odottaa. No jotain viisaampaa kuitenkin kun olis tehnyt, niin se rima olis pysynyt. Hö. Mut hyvä rata, hyvä fiilis! :) Ja oli tosi hauskaa rallitella ympäri hallia Pason kanssa! :D


Kolmas rata oli taas agirata. Jotenkin tälle radalle minun oli vaikea koota omaa keskittymistä, vaikka kuinka yritin. Alkoi olla aika myöhäinen ilta, kello lähenteli seitsemää ja ilta pimeni... Rataantutustumisen jälkeenkin oli vielä sellainen olo, etten edes ehkä muista koko rataa, siinä kun vielä jotenkin mentiin useamman kerran vähän samoista kohdin mutta pitikin kääntyä eri suuntaan jne. Ja niinhän siinä sitten kävi, että keskittyminen herpaantui, valssasin väärään suuntaan ja työnsin koiran putken sijasta A-esteelle, jonka jälkeen tipahdinkin täydellisesti kartalta. :D Sillä aikaa kun minä mietiskelin minne sitä jatkettaisiin, Paso teki riemumielin muutaman vapaavalintaisen esteen... ;) Mutta ihan hyvillä fiiliksillä tultiin maaliin hylystä huolimatta. Sekä alku- että loppupätkä menivät mielestäni hyvin, eikä tämä nollarata olisi ollut kuitenkaan, kun ensimmäinen rima tipahti (Paso lähti hyppyyn ihan poskettoman kaukaa eikä vaan saanut venytettyä itseään yli). Ainoa mikä harmittaa, on että jäi kokeilematta olisi meiltä onnistunut tuon putken jälkeinen elämä. Siis tuossa kohtaa, missä Paso karkaa A-esteelle, piti mennä putkeen ja putkelta seuraava hyppy takaakiertona ja sitten vasta seuraavaan (puomin alla olevaan) putkeen. Enpä kyllä tiedä olisinko saanut Pason putkiaivoja millään konstein jarruttamaan putkesta putkeen - reitillä suorittamaan yhden takaakiertohypyn välissä. :D Pitänee kokeilla joskus treeneissä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti