maanantai 15. lokakuuta 2012

Sannan koutsattavana

Sanna oli laatinut hauskan putkipyörittelyradan:


Täytyy sanoa, että olis varmaan rataantutustumisessa mennyt sormi suuhun, jos en olisi ehtinyt vakoilemaan edellisen ryhmän suorituksia... ;) Mutta eipä siinä sitten mittään, ruvettiin työstämään rataa, Sannan tutulla ohjeella "Jatka vaan niin pitkään kunnes menee pieleen, ni harjoitellaan sitten..." No, meillähän se tarkoitti esteitä 1, 2 ja 3, kuinka ollakkaan! :D
Putkisysteemeissä oli kuitenkin ideana, että ohjaaja jäi suoran putken alkupäähän ja sieltä kauko-ohjaten koira mutkaputkeen. Kun piti mennä koiraa lähempänä olevaan päähän, jäi ohjaaja niin, ettei jalkoja näy putken takaa ja selkeä käännös + liikkeen suunanmuutos juuri oikeaan aikaan suhteessa koiran liikkeeseen. Kun taas koiran piti tulla ohjaajaa lähempänä olevaan putken päähän, tultiin odottamaan mutkaputken suulle niin, että koira näkee jalat. Ideana siis, että koira oppii hiljalleen: "kun jalat näkyy, tule kauempaan päähän, kun ne ei näy, mene ekana vastaan tulevaan päähän". Sitten suoraan putkeen mentäessä (9) taas piti oma liike ja ohjaus ajoittua juuri oikein siihen hetkeen kun koira putkien välistä näkee ohjaajan. Ääntä piti toki pitää koko ajan, että kääntyi oikeaan suuntaan putken 8 suulta. Miten yksinkertaista... Not! 

Putkikuvioista kuitenkin selvittiin ihan pikku kömmähdysten (mulla meni oikea ja vasen vaihteeksi sekaisin...) jälkeen tosi hienosti. Yllättävän selkeää oli koiralle, milloin pitää mennä mihinkin, kunhan vaan oma ohjaus oli kohdallaan! Sitten kyllä välillä sekoiltiin oikein huolella, mutta kun jätettiin homma hautumaan, niin lopuksi sujui taas hienosti. Putkien lisäksi ongelmallinen kohta oli hypyt 12-15. Ja siellä etenkin hyppy 14 kun sen jälkeen olisi pitänyt koira saada oikealle puolelle ja itse olin koko ajan noin sata vuotta myöhässä, niin eihän se onnistunut. Ei sitten millään, paitsi kerran varmaan säkällä. Mutta olipa hyvä treeni, ja Paso jaksoi tosi hienosti toistaa ja kuunnella ja tsempata!

Videolta varmaan näkee ja tajuaa paremmin, että miten toi kohta 12-15 piti ohjata, joten en edes yritä selittää takaakiertoja, valsseja, flippejä ja fläppejä tähän. ;)


Sunnuntaina (kun tuo treeni oli keskiviikkona) sitten lähdettiin Pason kanssa hallille treenaamaan ominemme. Mukana oli myös Pyry 10kk, joka ystävällisesti nukkui koko treenin ajan sekä Ronja 3v, jonka lahjoin namuilla ja kekseillä ja joka kannusti meitä kovasti: "Äiti, Paso on tosi pätevä. Äiti, koska menette ton keinulaudan, menkää keinulauta!" :D
Olin päättänyt harjoitella kaarteessa olevia hyppyjä (kun niistä mentiin sisärataa ohi mölleissä), pujottelua sekä Sannan treenin hyppykuviota, mikä oli jostain syystä minulle käsittämättömän vaikea. Edellisenä iltana vietin varmaan tunnin verran videoita tuijotellen ja tuntuu, että sitten vasta ymmärsin, mitä siinä ohjauskuviossa oikeastaan olisi pitänyt tehdä... No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan! :D Lisäksi ajattelin ensimmäistä kertaa kokeilla vieheleikkikurssilla opittuja vieheleikkejä agipalkkauksessa.

Väsäilin tämmöisen radan (huom, numerot alkaa nollasta):


Kepeissä verkot sisäänmenossa ja ulostulossa. Bonuksena sain vielä kontaktiharjoitustakin, kun Aa sattui olemaan sopivalla paikalla. :) Ei menty tätä ihan kokonaisena, mutta pätkinä, ainakin: 0-8, 8-13, 12-17, 9-17... Ja mitenkä hienosti Paso tekikään töitä! Kaarrehypyissä ei mitään ongelmia, vaikka juoksin itse ihan suoraan, hienosti haki kauimmankin hypyn kun vähän työnsin kädellä. Pujotteli paria hassia lukuunottamatta kuin mikäkin, teki upeita kontakteja kovasta vauhdista. Ja tuo takaakierto-valssi-pyöritys-takaakierto-persjättö-systeemikuviokin onnistui kuin ei mitään! (eli jopa minä olin ilmeisesti ankaralla videoiden tuijotuksella onnistunut oppimaan jotain!). Hurjan tyytyväinen olin treeniin. Ja viehe toimi palkkauksessa paremmin kuin hyvin, eikä ollut varsineen ja naruineen ollenkaan hankala, niinkuin olin epäillyt. :) Erinomaisen onnistunut hyvän fiiliksen treeni siis!

3 kommenttia:

  1. Kivoja ja kiinnostavia on aina nämä videot! Ootte te taitavia! Ja Paso pomppii ihan kuin Dimas.. se on myös hassu tuo tyyli hypätä toisinaan, ei loikaten, vaan kaikki jalat kerralla (huvittavinta silloin, kun hyppykohteena on hanki).

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :)
    Katselin tuosta videolta, että Paso hetkittäin hyppää vähän huonolla tekniikalla. Pitäis viedä poitsu hemmotteluun fyssarille hierontaan selvästi. Mut kepeästi se tosiaan ponkaisee välillä suoraan ylöspäin kaikilta neljältä jalalta mun nenän korkeudelle. :D

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen putkihärdelli. Pitääpä testata, mitä Friida tuosta sanoisi.

    VastaaPoista