Viime viikon keskiviikkona meillä piti olla Sannan agivalmennus. Kävi kuitenkin niin, että tiistai-iltana nuorimmaisemme Pyry joutui yöksi sairaalaan tarkkailuun. Yö tuli nukuttua todella huonosti ja aamusta riennettiin heti sairaalaan, jossa kului päivä pitkälle iltapäivään, Pason tietenkin odotellessa kotona. Pyry kotiutettiin, mutta käskettiin seurata tarkasti ja tuoda tarvittaessa heti takaisin, jos kunto taas huononee. Ei siis oma mieli ollut kauhean agilitysuuntautunut, kun illalla olisi ollut harjoitusten aika.
Jos jotain olen viimeisen puolentoista vuoden aikana koirastani, itsestäni ja agilitysta oppinut, niin sen, milloin EI kannata lähteä treeneihin. Ja nyt oli juuri se hetki. Minua harmitti kuitenkin, kun Pasolta oli jo edellisen päivän harjoitukset jääneet väliin ja muutenkin aktivointi oli ollut huononlaista lapsen sairastaessa. Olisin suonut mielelläni sille agilityilottelua. Joten puhuin ihanan Johannan ympäri menemään valmennukseen Pason kanssa. Eipä sitä nyt niin kauheasti tarvinnut edes suostutella. :) Illalla siis toimitin Pason kerhoreppu pakattuna treenihallille ja lähdin itse takaisin kotiin. Parin tunnin päästä tyytyväinen energiansa purkanut koira palautettiin kotiportille. "No, miten meni?" "Noo... ihan hyvin. Tai oikeastaan - helvetin hyvin!" :D Vähänkö hieno juttu! Kivaa oli ollut kummallakin ja Sanna kuulemma ei ollut uskoa korviaan, kun oli kuullut ettei pari ollut koskaan ennen treenannut yhdessä!
Itse olin äärettömän tyytyväinen ratkaisuuni. Jos olisin lähtenyt treeneihin väsyneenä ja lapsesta huolestuneena, ei se olisi ollut reilua koiraa kohtaan. Paso lukee mielialojani niin äärettömän helposti, etten sitä pysty huijaamaan, vaikka kuinka yrittäisin piristyä ja tsempata. Ja kun se huomaa että olen jostain huolestunut / vihainen / ärtynyt tai mitä tahansa muuta kuin rento ja hyväntuulinen, se reagoi välittömästi. Ja yleensä se reagoi tipauttamalla korvat pois käytöstä ja riehaantumalla, tai alkamalla hidastella ja varmistella ihan liikaa. Jolloin minä sitten taas helposti hermostun koiraan ja kierre on valmis. Tulevaa kisauraamme silmällä pitäen - onneksi en ole mikään kova kisajännittäjä! :D
Perjantaille suunnitelmissa olleet mölliagilityt jäivät meiltä väliin, kun Paso onnistui treenien jälkeen saamaan jossain ulkona tassuunsa haavan. Ei se paha ollut ja varmaan Paso olisi agiradalla painellut menemään siitä huolimatta, mutta en halunnut ottaa riskiä että antura repeää pahemmin. Viikonloppu ja alkuviikko paranneltiin varvasta ja lenkkeiltiin vaan hihnassa, rauhallisesti, Ronjan punainen kurarukkanen tassussa. Meinasi pieneltä perropojalta levitä polla... ;)
Onneksi varvas parani hyvin ja pääsimme taas keskiviikkona Sannan treeniin. Tällä kertaa uskaltauduin taas itsekin halliin sisälle, kun mieli oli ihan tavallinen ja hyvä taas. Ja hyvä oli treenikin! Paso teki taas niin hienosti kaiken, mitä pyysin ja kuunteli mahtavasti ohjausta. Se kuuntelee nykyään niin hyvin, että mun on opeteltava ohjaamaan koko ajan tarkemmin ja paremmin. Tavallaan se onkin nyt vaikeampi ohjattava, kuin silloin, kun se meni vähän poissa hallinnasta. Silloin sitä pystyi vähän huiskaisemaan sinne ja sitten taas tuonne, eikä se niin piitannut minun pienistä virheasennoista tai vääristä rytmityksistä. Nyt se kuuntelee ja tarkkailee niin tarkasti, että ohjauksen pitää olla just eikä melkein. Koska koira menee just ja tarkalleen sinne minne ohjataan. Että täti sitten vaan on hyvä ja jatkaa harjoituksia! :D
Radalla oli pitkiä suoria etenemisiä, suoria putkia, pimeitä putkikulmia ja sitten välillä pieniä tarkkoja käännöksiä. Ja kepit meni upeasti täydestäkin vauhdista! Ihan oikein sisään ja joka väli pujotellen, jos minä en vaan sössinyt työntämällä kättä liian aikaisin taskuun... Vaikein meille (mulle) oli 12-14 hypyt, mutta niistäkin selvittiin kyllä lopulta ihan kunnialla, kun vaan keskityin. Ja sitten se kuulemma ei näyttänyt edes vaikealta. Eikä ollutkaan.
4-6 mentiin putken puolelta ohjaten: lähetys neloselle, takaakierrätys ja persjätöllä vitonen, sitten itse etenemään heti kohti seiskaa, niin ei koira edes vilkaissut putkeen. Tuo hankala 12-14 kohta tehtiin twisti-tyyppisesti välistäveto ja sitten jaakotus 13-hypylle. Tarkkana sai olla oman liikesuunnan kanssa, ettei mennyt 14 sivu suun. Muissa kohdin ei oikeastaan suuren suuria ongelmia ollutkaan. 10-putkelle piti vaan muistaa putkijarrutus hyvissä ajoin, siis jo ENNEN kun koira on putkessa. Silloin kääntyi tosi tiukasti putken jälkeen. Jopa niin tiukasti, ettei uuden putkikäskyn kanssa auttanut yhtään viivytellä, tai Paso tuli putkien välistä. 16-hypylle Paso eteni hienosti, kunhan sain tehtyä putkella takaaleikkauksen ajoissa ja käskytin ajoissa hyphyphyp... Loppusuora olikin sitten pelkkää ilottelua ja tosiaan - mahtavasti Paso osasi itse urvelluksen jälkeen jarruttaa vielä ja keskittyä kepeille. Hieno Paso!!! :)
Ja siis näin upeastihan meillä menee silloin, kun mun mieliala on perhosia ja poutapilviä. <3 Jos meinaa alkaa hermostuttaa, silloin pitää vaan hengittää syvään ja miettiä että "puro solisee, puro solisee" ;) Taikka sitten on parempi viedä koira autoon ja jatkaa myöhemmin paremmalla mielellä. Pasolla saa ja pitää olla koko ajan hurjan hauskaa, eikä ole sitä kohtaan reilua, jos se joutuu miettimään mitä teki väärin, vaikka mun mieltä painaisivat ihan muut jutut...
Ainiin... ja Pyry on taas ihan kunnossa ja täydessä vauhdissa. Selvisimme onneksi säikähdyksellä. :)
4-6 mentiin putken puolelta ohjaten: lähetys neloselle, takaakierrätys ja persjätöllä vitonen, sitten itse etenemään heti kohti seiskaa, niin ei koira edes vilkaissut putkeen. Tuo hankala 12-14 kohta tehtiin twisti-tyyppisesti välistäveto ja sitten jaakotus 13-hypylle. Tarkkana sai olla oman liikesuunnan kanssa, ettei mennyt 14 sivu suun. Muissa kohdin ei oikeastaan suuren suuria ongelmia ollutkaan. 10-putkelle piti vaan muistaa putkijarrutus hyvissä ajoin, siis jo ENNEN kun koira on putkessa. Silloin kääntyi tosi tiukasti putken jälkeen. Jopa niin tiukasti, ettei uuden putkikäskyn kanssa auttanut yhtään viivytellä, tai Paso tuli putkien välistä. 16-hypylle Paso eteni hienosti, kunhan sain tehtyä putkella takaaleikkauksen ajoissa ja käskytin ajoissa hyphyphyp... Loppusuora olikin sitten pelkkää ilottelua ja tosiaan - mahtavasti Paso osasi itse urvelluksen jälkeen jarruttaa vielä ja keskittyä kepeille. Hieno Paso!!! :)
Ja siis näin upeastihan meillä menee silloin, kun mun mieliala on perhosia ja poutapilviä. <3 Jos meinaa alkaa hermostuttaa, silloin pitää vaan hengittää syvään ja miettiä että "puro solisee, puro solisee" ;) Taikka sitten on parempi viedä koira autoon ja jatkaa myöhemmin paremmalla mielellä. Pasolla saa ja pitää olla koko ajan hurjan hauskaa, eikä ole sitä kohtaan reilua, jos se joutuu miettimään mitä teki väärin, vaikka mun mieltä painaisivat ihan muut jutut...
Ainiin... ja Pyry on taas ihan kunnossa ja täydessä vauhdissa. Selvisimme onneksi säikähdyksellä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti