sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kyllästyttiin siihen meidän koiraan, ni päätettiin vaihtaa...

... se toi niin paljon kuraakin sisälle ja koko ajan piti pestä tassuja ja turkki alkoi haiskahtaakin. Tää uus koira, tää on paljon helpompi ihan vaan pyyhkäistä siistiksi lenkin jälkeen!


Paso pääsi (tai joutui... riippunee keneltä kysyy...) siis kotiparturin käsittelyyn eilen. Alkoi kyllästyttää tosiaan jatkuva kuratassujen peseminen, kun talvi nyt on ollut no - sanalla sanoen säälittävä. Noin niinkun talveksi. Lisäksi alkoi kyllästyttää jatkuva läähätys sisällä ja ympäriinsä ramppaaminen etenkin aamuyöstä, kun ilmeisesti riittävän viileää nukkumispaikkaa ei vaan löytynyt. Ja turkki alkoi taas tuoksahtaa melko miehekkäälle, vaikka vasta viikko takaperin pesinkin sen shampoolla. Joten ei muuta kun uutuuttaan hohtava trimmeri kouraan ja hommiin!

Terän jäähdyttelyä välillä. Onneksi oli kaksi terää, joita vaihdellen sai koko ajan tehtyä hommia. Muuten olisi mennyt aikaa tuplaten. Tai sitten koira olisi näyttänyt tältä seuraavat pari päivää... ;)

Tassut ja mahanalus saatiin parhaiten pötköttäen.



Valmis! Hesen paperipussillinen sitä karvaa irtosi. Onni on omistaa koira, jonka karvanlähtöajan voi ennakoida tarkkaan ja sijoittaa koiran siksi aikaa helposti siivottaviin tiloihin. ;) 

ps. Tassun pipi on parempaan päin. Se oli jo ummessa, mutta liian aikaisin lähdettiin ilman suojatöppöstä edes pienelle korttelikierrokselle, ja haava aukesi uudestaaan. Nyt kyllä mennään tassu paketissa varmuuden vuoksi vielä useampi päivä ja hölvätään terrapolya. Tahtotila olis kova saaa koira kuntoon viikonlopuksi, silloin olisi kisat ja Wessmanin koulutus...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti