torstai 20. joulukuuta 2012

Joulu tulla jollottelee

Tuhat tonttua - avain jouluun - tapahtuma 2012
Joulukuun alussa osallistuimme Pason ja lasten kanssa Salusiinin pikkujoululeirille. Tai itse asiassa Paso osallistui vain leirin näyttävimpään osaan - tuhat tonttua paraatiin! Kotkassa järjestettiin siis tämmöinen joulun alkajaistapahtuma, johon oli seuroja ja järjestöjä kutsuttu osallistumaan tonttuparaatin muodossa. Ihan tuhatta tonttua ei paraatissa nähty, mutta ihan kiva määrä silti. Lisäksi löytyi mm. Lumikuningatar sekä tietenkin itse Joulupukki muoreineen.


Paraatin lähtöä odotellessa.


Paraati kulki Kotkan Keskuskatua pitkin läpi koko kaupungin aina torille asti. Paljon oli väkeä ja erityisesti venäläisiä turisteja kadun varrella valokuvaamassa ja huiskuttamassa.

Torille päästyämme saimme kuulla iloisen uutisen - olimme voittaneet paraatin paras ryhmä - palkinnon!! :) Tässä vielä koko paraatiryhmä vilkuttamassa joulukuusen juurella. Samanmoinen kuva muuten löytyy pian varmaan monesta venäläisestä valokuva-albumista, sillä yksi jos toinen turisti kävi ryhmämme vieressä poseeraamassa! :D


Paso käyttäytyi koko paraatin ja toritapahtuman ajan oikein mallikelpoisesti, vaikka oli välillä lastenkin talutettavana ja torilla oli paljon väkeä, vilskettä ja toisia koiriakin. Kyllä sai taas olla ylpeä maalaispojasta kaupungissa! :) (Yhdelle puudelille oli kuulemma vähän kiroillut, mutta puudeli kuulemma alkoi haistatella ensin... ;) Ja kiroilu loppui heti, kun tuli aikuinen remmin päähän.)

Muutakin jouluisaa on puuhailtu.

Olipa Kerran Joulukorttikuvaus eli kuinka otetaan onnistunut joulukorttikuva

Joulu on iloinen asia, joten jokainen itseään kunnioittava lapsi- ja koiraperhe järjestää piltit ja karvaturrit iloiseen yhteispotrettiin toivottaakseen kaikille sukulaisille ja tuttaville herttaista, rauhallista ja riemullista joulua.

 Järjestetään pientä joulurekvisiittaa, puetaan päätähdet tontuiksi ja asetetaan herrantertut jouluiseen lavastukseen hymyilemään.


Ja sitten vaan räps! Sehän on siinä! 


Katsokaa Pason ilmettä! Se osallistuu tähän sessioon ihan riemurinnoin! :D


Kun kuvassa on kolme liikkuvaa osaa, joista vain yksi ja satunnaisesti toinen noudattaa edes jonkunlaisia suullisia ohjeita, niin hyvähän siitä on tultava.


"Hä? Nytkö ne jo läksi?"

20 minuuttia ja 400 (!) kuvaa myöhemmin meillä oli joulukorttikuvat plakkarissa. Joten ei hätää ystävät ja sukulaiset - saatte kyllä jouluntoivotuksenne vielä. Tosin vain sähköisenä versiona, mutta saahan sen sitten itse tulostaa jos tykkää. ;)

1 kommentti:

  1. Paso laatikossa tonttulakki suussa sai aikaan hervotonta hihitystä. Onneksi elämme digitaalikuvien aikaa. Meinaan neljääsataa kuvaa ei ikinä olisi tullut otettua aiheesta paperikuvien aikaan.
    Hauskaa Joulua teidän poppoolle. Friidan juoksun viimeinen viikko alkaa, joten lomalla voitaisiin varmaan matalalennellä?

    VastaaPoista