maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kesälomapotilas

Kävin alkuviikosta näyttämässä Pason korvia eläinlääkärille, koska se kaaputteli mielestäni niin paljon etenkin oikeaa korvaa. Vaikka olin itse korvia syynäillyt enkä mitään häikkää löytänyt (eivät erittäneet mitään, ei punoitusta, ei hajua) niin silti ylenmääräinen rapsuttelu vaivasi mieltä niin, että päätin tarkistuttaa asian. Eläinlääkäri tutkaili ensin samat jutut ja totesi vielä, että yleensä kyllä etenkin haju kertoo aika paljon ja jos ei haise pahalle niin olis terve korva. Ja että joitakin koiria vaan vaikka korvakarvat häiritsee helpommin ja siksi rapsuttelevat. Mutta niin sieltä oikeasta korvasta vaan löytyi pikatestissä bakteerikasvustoa ja hieman punoitusta, eli oikeassa olin sittenkin epäilyksineni! Niin paha korvatilanne ei ollut, että antibioottikuuri olisi tullut, mutta korvatippoja laitetaan nyt kaksi viikkoa.

"Saako se nyt sitten uida?"
"Nooo... jos se ui silleen nätisti ja rauhallisesti ettei mene vettä korviin."
"Okei, eli Paso EI ui..." :D


Samalla keikalla Paso luovutti putkellisen verta, joka lähetettiin tutkittavaksi kilpirauhasen vajaatoiminnan varalta. Tuloksia odottelen heti alkuviikosta ja toki kerron heti kun jotain tiedetään.

1 kommentti: