sunnuntai 5. helmikuuta 2012

AgiAgi!!

Viime aikoina on oikein tehotreenattu agia. :)

Paso osaa käytännössä nyt kaikki esteet, tai ainakin ne on esitelty sille. Joten on ollut aika alkaa harjoitella ohjauksia ja radanpätkiä. Nyt tuli näkyviin se, että aluksi opeteltiin vain etenemistä (koska minä paksukaisena en pystynyt muuhun...) eikä Pason ole tarvinnut minua vilkuilla, palkka on aina ollut jossain suoran päässä odottamassa tai avustajalla. Eihän se sitten kauheasti aluksi mua katsellut... Mutta pian poika oppi, että hei toi akkakin tossa yrittää pinkoa johonkin ja huitoa jotain, sitä kantsii vilkuilla. :D

Viime sunnuntaina treenailtiin omalla vuorolla hallilla. Pason menoa ei paljon saatu nauhalle, kun Johannaa tarvittiin avustavissa tehtävissä, mutta tässä pieni pätkä.

Olen nyt pari kertaa treenaillut myös Johannan toisen koiran Peetun kanssa. Peetu on vanha konkari, joka opettaa tädille uusia temppuja. Tässä Peetun menoa samalta päivältä. Ja seuraavana päivänä (noin kahden harjoittelukerran jälkeen) lähdettiin kokeilemaan onneamme naapuriseuran möllikisoihin. Peetun tuli aluksi kovin äitiä ikävä, mutta kun se saatiin baanalle, niin sehän vipelsi minkä tappijaloistaan pääsi! :) Tuloksena taisi olla vitonen puomin kontaktilta ja joku sekunti yliaikaa, sijoitus 7. Kivaa oli! :D

Tänä viikonloppuna oltiin sitten Pason kanssa ekaa kertaa oikein ulkopuolisen kouluttajan valmennuksessa. Heinosen Sanna, jonka treeneissä olen aikanaan Ässänkin kanssa ollut, käy seurassamme kouluttamassa säännöllisesti. Sinne mentiin mukaan ja älyttömän hyvä kun mentiin! Paso teki molempina päivinä tosi hienosti töitä ja päästiin menemään paljon paljon pidempiä radanpätkiä kuin olisin ikinä uskonut, kun oli hyvä kouluttaja joka sai tädin liikkumaan edes sinnepäin oikein. :) Tosi hyvä mieli jäi ja varmasti mennään heti uudestaan kun vain päästään! Siihen asti harjoittelemme ahkerasti kotiläksyinä takaakiertoa persjätöllä ja ilman, vastakäännöstä sekä vippausta.

Sanna sanoi, että Paso selvästi kyllästyy nopeasti parin esteen toistamiseen, joten kannattaa aluksi heti harjoitella se tekniikkajuttu pariin kertaan ja sitten nopeasti pidentää harjoitusta siihen tekniikkajutun ympärille. Viidiota näistä kekkereistä ei ikävä kyllä saatu, koska kameran akku sanoi kaput kun pakkasta ulkona oli -32 ja hallissakin treenien alkaessa -15, vaikka pian siitä lämpenikin... Mutta korvaukseksi latasin pitkästä aikaa Flexitrackin koneelle ja väsäsin ratapiirroksen teille (ja itselle) kun oli niin hauska ratakin. :)

[edit] Eijan ystävällisen huomion jälkeen kerrottakoon, että ratapiirroksessa putki nro 9 on ihan vika kohdassa, se oli oikeasti enemmän oikealla, niin että putken suu suunilleen olisi 8-hypyn kanssa samoilla kohdin ja koiralle tuli ihan looginen suora linja putkeen. Ja sitten tietty myös loput esteet jonnii verran sinne oikealle päin...) [/edit]


Lauantain rata oli hyvin samanhenkinen. Siitä tehtiin vain pikku pätkiä, harjoitellen takaakiertoa ja vastakäännöstä. Takaakiertoa ensin yllä olevan radan esteillä 2-4, mistä ohjaus putken 11 toiseen päähän (jolloin tuli persjättö takaakierron yhteyteen). Sitten vastakäännöstä samoilla esteillä mutta niin, että 4 mentiin toiseen suuntaan.
Sunnuntaina  sitten aloitettiin muistuttelemalla eilen opeteltu takaakierto mieleen ja sitten aika pian jatkettiin putkelle 6. Kun tämä sujui, alettiin harjoitella vippausta 8-hypylle. Eli 7-hypyn jälkeen piti juosta pieni kaarros samalla laskien koiran puoleinen käsi polven viereen "tässä" ja siitä kaareva ohjaus hypylle "takaa, hyppy". Sanna jeesaili aluksi hypyn takana koiraa oikeaan suuntaan. Tämä osoittautui meille kaikista vaikeimmaksi viikonlopun kuvioista, etenkin kun otettiin putkelta asti ja vauhtia tuli paljon. Ilman Sannan apuja ei tahtonut homma luonnistua millään. Lopulta ilman vauhtia ja lelulla ohjaten onnistui. Mutta huomattiin siinä, että oikealle kääntyminen oli Pasolle PAAAALJON vaikeampaa kuin vasemmalle, koska kun kokeiltiin toiselta puolelta samaa kuviota, se meni kuin vettä vaan... No, pitää koittaa voimistella vaikka namien avulla poitsua kääntyilemään oikeallekin!
Seuraavaksi siirryttiin pätkään 9-11, siellä mun piti olla tosi tarkkana käskyjen ajoituksen kanssa etten ajanut Pasoa vain kiihdyttämästä miljoonaa ohi 10-hypyn suoraan seuraavaan putkeen... Mutta kun käskytin riittävän ajoissa enkä itse juossut liian kauas kohti 11-putkea, Paso kääntyi oikein mallikkaasti.
11-14 meni sujuvasti kun vaihdoin puolta Pason ollessa putkessa ja ohjasin 12-hypyn vastaanottona, mutta harjoituksen vuoksi tehtiin myös takaaleikkaus 13-hypylle. Siinä kaarros putkea kohti tuli pidemmäksi ja jos itse yhtään epäröin, kääntyi Paso väärään suuntaan, mutta harjoittelemassahan tässä oltiinkin! :)
Kun kaikki pätkät oli harjoiteltu, mentiin (tai yritettiin) vielä koko komeus alusta loppuun asti. Ihan ei meikäläisen aivokapasiteetti vielä riittänyt moiseen suoritukseen, Paso olisi kyllä paahtanut menemään jos ohjaaja ei olisi koko ajan pilannut sen suorituksia. ;) Ja 14-putkella sitten palkkasin kun en enää kertakaikkiaan kyennyt ajattelemaan, että minne seuraavaksi pitikään mennä! :D Lopuksi tehtiin vielä rentoutuksena koko keskellä oleva hyvän mielen hyppysuora ja "maailmanmestaruustasoinen" palkkaus.

Vähän on taidot (nekin vähät mitä joskus oli...) päässeet ruostumaan... Mut kyllä tää tästä, nyt on kauhee into ja palo päästä tekemään kotiläksyjä ja uuteen koulutukseen!!

1 kommentti:

  1. Olen huomannut, että Friidakin kääntyy paremmin toiseen suuntaan kuin toiseen ( en nyt muista kumpitassuinen on). Pitää vain treenata ja vahvistaa sitä toistakin. Paso on pätevä!

    VastaaPoista