Ampiaispulmia... ja tottista

Tässä männä viikolla päivänä eräänä pakkasin autoon Pason ja Pyryn ja suunnattiin kohti laatikkotehtaan kenttää. Meillä oli tokoilutreffit Jaanan ja portugeesineitojen kanssa. Pyry nukahti auton startatessa kuten suunniteltu olikin, mutta juuri kentälle johtavalle tielle kääntyessäni aloin kuunnella, että nyt kuuluu takaosasta jotain outoa pörinää. Hetken ihmettelyn jälkeen vilkaisin taustapeiliin ja tilanne valkeni: takalasia vasten surrasi ampiainen! Lisäksi Paso tuijotti ampparia saalistajan katsellaa, kuono noin viiden sentin päässä pöristelijästä, selvästi aikeenaan haukata suuhun moinen surraaja. Onneksi painokas "Paso EI" sai Pason perääntymään, mutta pelkäsin edelleen että se kuitenkin järjestää itselleen ampiaisen piston jollain konstilla. Tai että ampiainen eksyy takapenkillä olevan Pyryn koppaan suristelemaan... Joten kiiruusti auto kentän laitaan parkkiin ja äkkiä paksi auki ja koira ulos. No, amppari lähti samalla ovenavauksella. Onneksi!

Tämmöinen epätavallisen riehakas autosta poistuminen kuitenkin sai Pason kierrokset nousemaan taivaisiin. Sehän nimittäin loikkasi paksista riemullisesti ja säntäsi suoraan Jaanan autolle ja ihanaisten tyttöystävien kanssa vokovokovokottelemaan... Mitään huoltahan ei sinänsä ollut, koirat ovat tuttuja keskenään ja tulevat varmasti toimeen, kenttä on muutenkin rauhallinen eikä Paso mihinkään karkaa vaikkei sitä joka hetki vahtisikaan. Mutta treenaamisen kannalta tämmöinen aloitus oli melko tuhoisa. Tulihan se sieltä riiuureissulta takaisin, mutta mielentila oli kaikkea muuta kuin rauhallisen työskentelyyn keskittyvä... No, hyvähän se toisaalta on treenata myös korkeassa vietissä välillä, eihän sitä koskaan tiedä mitä koepaikallekaan saapuessa tapahtuu.

Ihan hyvät treenit saatiin lopulta aikaan. Aloitimme paikallamakuulla, rivistössä Pason vieruskavereina Saaga ja Ata. Tytöt makasivat kuin kuvapatsaat, Paso sensijaan vähän levottomasti pyöriskeli ja meinasi kerran alkaa taas niitä vehkeitäkin tutkiskella, mutta jätti sentään sen tekemättä kun napakasti sanoin EI. Naksuttelin nyt rauhallisesta olemisesta katse eteenpäin ja kävin tiuhaan palkkaamassa. Josko se alkaisi tuottaa tulosta.
Lisäksi tehtiin liikkeestä maahanmenoja sekä seuraamista. Erityisesti seuraamisessa keskityttiin nyt kontaktiin, Jaana avusti taas naksuttelemalla, jotta itse pystyin kävelemään katse eteenpäin ja kuitekin saatiin palkattua tiiviistä kontaktista. Naksun avulla Paso on hoksannut tosi nopeasti että kontakti kannattaa pitää tai jos se vilkaiseekin pois, se palauttaa kontaktin tosi äkkiä. :) Maahanmenotkin ovat parantuneet ja ainakin nopeutuneet naksun kanssa. Nyt vain jostain syystä toisilla kerroilla Paso ei maa-käskystä liikauta korvaansakaan, vaan jatkaa seuraamista upeassa kontaktissa kuin ei sille mitään olisi sanottukaan. Ja sitten seuraavalla kerralla läsähtää maahan niille sijoilleen täydellisesti. Toistaiseksi en ole keksinyt mitään logiikkaa tähän, kun mielestäni (ja Jaanan mielestä) käskytän kuitenkin aina ihan samalla tavalla... No, josko tuo olisi nuoruuden haihattelua ja karsiutuisi pois kokemuksen myötä. Ihan parasta keskittymistä ei Pasosta tällä kertaa irronnut, mutta treenattiinpa nyt kuitenkin, ja kivaa ainakin oli. ;)