tiistai 16. heinäkuuta 2013

Tottiksesta taasen

Ollaan nyt jokunen kerta Pason kanssa tässä tokoiltu. Yritän pitää mielessä, että se ei todellakaan ole kauhean pätevä kyseisessä lajissa, syystä siitä, että en itse ole sille opettanut kuin ihan perusteet. Paso ei myöskään ole vaikuttanut ollenkaan niin innostuneelta tokoilusta, kuin agista. En myöskään ole tokoillut sen kanssa niin paljoa, että pystyisin vielä koko ajan olemaan vertaamatta sitä Ässään, vaikka vertailu onkin täysin epäreilua juuri siksi, että enhän ole edes opettanut temppuja kunnolla Pasolle eikä sillä ole ollut mitään mahdollisuutta tai aikaa syttyä lajiin... Eli, yritän siis kovasti pitää mielessä, että koirani on ihan aloittelija. Ja mitä paremmin sen muistan, sitä paremmin sujuu, kun en ala vaatia siltä liikaa.

Kuitenkin minulla on monesti ollut sellainen olo, että vaikka kuinka olen pitänyt tehtävät helppoina, vaatimukset pieninä ja palkat suurina, Paso tekee vähän ns. "puolivaloilla". En vaan ole saanut sitä innostumaan oikein toden teolla enkä nostettua virettä sellaiseksi kuin tahtoisin. En herkuilla, naksuilla, pallolla, patukalla... Ja sitten meinaa omakin into lätsähtää.

Ja sitten! Istuin tässä päivänä muutamana pihakeinussa ja Paso tuli siihen ja sylkäisi kävyn suustaan siihen mun viereen keinuun, tapitti mua silmiin ja heilutti vimmatusti häntää. Kysyin että haluutko tehdä jotain? Ja hännän heilutus senkun kiihtyi ja alkoi innostunut vingahtelu / haukahtelu. No, nousin sitten siitä keinusta, otin kävyn ja pyysin sivulle. Viuh! Ei oo muuten koira ikinä ehkä tullut niin vauhdilla perusasentoon. :D Tehtiin siinä sitten perusasentoja, askelsiirtymiä, käännöksi. Pari maahanmenoa ja hieman kaukokäskyjä (is-maa-is) ihan läheltä. Välillä käpy palkaksi, sitten jatkettiin. Käpyjähän meidän pihalla riittää, kun pari mäntyä niitä tiputtelee kymmenittäin joka päivä! :D Vire pysyi koko ajan mielettömän hyvänä ja koira pani parastaan. Miten kivaa! Mietin jo, että pitääkö tässä nyt kerätä ämpärikaupalla käpyjä talven varalle?!

Eilen Paso tuli samalla tavalla pyytämään tekemistä. Istuin sohvalla ja siihen saapui yksi Pasanen narulelu suussa heiluttamaan häntää niin että koko pylly heilui. Tehtiin sitten taas niitä perusasentoja ja askelsiirtymiä sekä täyskäännöksiä ja niissähän alkaa jo näkyä pientä edistymistä. Vire oli taas mitä parhain ja Paso jaksoi hyvin tsemppailla vielä parit kaukokäskytkin. 

Mikä nyt sitten on lopputulema? Me tokoillaan silloin, kun Paso haluaa?! :D No, ehkäpä näillä pienillä sessioilla sais pikkuhiljaa rakennettua sitä virettä paremmaksi myös niihin kertoihin, kun minä päätän milloin treenataan. ;) Niin.. mikäli aikaa, energiaa ja intoa riittää vielä sittenkin, kun aloitetaan aksailut taas.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tutulta tuo tokoilun motivaatiopulma. Ihan samanlaisen tarinan olisin itsekin voinut kirjoittaa Hiisistä :). Nykyään tilanne on onneksi jo parempi. Töitä on tehty hirjasti, mutta vieläkin odottelen, jos se joskus syttyisi lajiin kunnolla. Tuntuu aika turhauttavalta ajatellakaan kisaavansa "puolivaloilla" toimivan koiran kanssa, varsinkin kun tietää, miltä tekeminen näyttää silloin, kun se todella nauttii tehtävästä.

    Olen joskus miettinyt, että olisiko Hiisi innokkaampi tokoilija, jos se edes joskus tarvitsisi minulta tukea ympäristön kohtaamiseen ja sitä kautta kokisi minut itselleen äärettömän tärkeäksi. Se kun on pienestä saakka ollut todella utelias minäminäminä-tyyppi, joka on tykännyt selvitellä tilanteita itsenäisesti. Aika haastavaa on ollut tokoilu koiran kanssa, jolle paras palkka on työskennellä haastavien hajutehtävien parissa ja ylipäätään tyydyttää loppumatonta uteliaisuuttaan tutkimalla uusia, jänniä juttuja :).

    Onko sulla jotain koirien luonne-eroihin liittyvää teoriaa siitä, miksi Ässä innostui tokosta täysillä mutta Paso ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiätkö lueskelin sun blogia joku aika sitten ja sieltä jotain just tottisjuttuja, niin mietin jo silloin, että tutulle kuulostaa...

      Ja ihan samaa oon pohtinut, että taitaa vaan koira olla liian itsenäinen tuollaiseen lajiin, missä pitäisi koko ajan korva tarkkana kuunnella ja toteuttaa ohjeita... Agilityssä sentään mennään eikä meinata ja aika paljon on koirankin vastuulla! :D

      Ei mulla mitään suuren suurta teoriaa ole, miksi Ässä oli innostuneempi. Toki sen aikanaan otinkin pääasiassa tokokoiraksi, eli sen kanssa pennusta pitäen tehtiin tosi erilaisia juttuja ja ehkä se siksikin syttyi siihen lajiin niin täysillä, olihan se sen ensimmäinen harrastus ja pitkään päälaji. Paso taas on otettukin agilitykoiraksi ja agiasioita sitten taas hiulattu pienestä pitäen. Mutta sepä onkin paljon parempi agikoira taas ;) Toisaalta Ässä oli myös luonteeltaan melkein Pason täysi vastakohta, toimintakykyä ei ollut juuri nimeksikään ja se tukeutui aina ja kaikessa minuun. Luonnetestituomarikin sanoi, että yksin tästä koirasta ei ole mihinkään, mutta sun perässä se tulee vaikka palavaan taloon. Että ehkä se sitten vaan senkin takia oli herkemmin kuulolla? Tiedä häntä.

      Poista