Tokoa ja agia. Ja uhmaa...

Torstai oli tokoa, ja taidettiinpa tokoilla perjantainakin. Ohjelmassa on vanhat tutut perusasento ja kontakti, paikallaolo (istuen), luoksetulo sekä maahanmeno. Lisäksi olen nyt ottanut mukaan seisomaan pysähtymisen ja paikallaolon niin, että menen piiloon. Eli lyhyesti sanottuna meillä tehdään tällä hetkellä jättöjä ja perusasentoa. 

Perusasento on Pasolla jo aika hyvin hallinnassa. Hetkittäin tuppaa tulemaan vinoon niin, että pylly jää mun kantapäiden taakse, se tavallaan "kiertyy" mun jalan ympäri. Ja kun en sitä tahdo nähdä mahan takaa kun se on oikeassa paikassa, olen piirtänyt hiekkaan apuviivoiksi ikäänkuin T-kirjaimen. Tavoite on siis, että ollaan rinta rinnan varpaat T:n vaakaviivalla ja pystyviiva jää meidän väliin. Tästä ainakin saan helposti aina varmistettua oliko asento suora, ja on se parantunutkin! :) Jos ihan vinoon jää taakse, pökkään hellästi kantapäällä pyllyyn, niin korjaantuu kyllä. Ihan sivulletulon lisäksi olen tehnyt Mujusen kirjasta nappaamaani harjoitusta, jossa koira istuu perusasennossa ja sille toistetaan "sivu" ja palkataan monta kertaa peräkkäin. Ideana on vahvistaa oikeaa paikkaa ja katsekontaktia ohjaajaan. Helppoa nannaa miettii varmaan Paso! :D

Paikallaolo on jo minusta tosi hyvässä kuosissa. Lähinnä silloin, jos huolimattomasti jätän tai sanon käskyn, saattaa Paso lähteäkin mukaan, mutta jos se jää niin sitten kyllä pysyykin vaikka menisin kauaskin tai hetkeksi nurkan taakse piiloonkin. Kohta aletaan harjoitella sitten ihan paikallamakuuta, kun tähän asti on lähinnä istuskeltu. ;)

Luoksetuloa pähkäilin tässä joku aika sitten, kun Paso aina juoksi monta metriä ohi minusta. Ratkaisin ongelman toistaiseksi niin, että olen tehnyt luoksetuloja lyhyemmällä matkalla. Eli vain sen verran matkaa, että Paso ehtii laukalle, mutta ei ehdi kiihdyttää täyteen vauhtiin. Näin ei tule ohijuoksuja, vaan pääsen palkkaamaan oikeasta suorituksesta. 

Maahanmeno on ollut vähän turhan vähällä harjoittelulla, kun laiskuuttani en viitsisi enää mahan kanssa kauheasti kyykistellä... Mutta kyllä käsky selvästi on jätkällä mielessä, sen noudattaminen ei vaan ole ihan niin sukkelaa kuin toivoisin, mutta treenaamme nopeutta kunhan päästään masusta eroon! Nyt olenkin keskittynyt käskyn kestoon, ja siihen, että pystyn jättämään Pason makaamaan ja palaamaan sen luokse ilman että se pomppaa ylös (vaikeaa!!). Eli paikallamakuun alkeita.

Eilen otettiin sitten "uutena" liikkeenä pysähdyksiä seisomaan. Näitähän on siis tehty yhden kerran aikaisemmin alkusyksystä pentukurssilla. Mutta nopeasti Paso hoksasi (tai muisti) kupletin juonen. "Seiso"-käskyhän on kyllä tuttu näyttelyseisomisesta ja päädyin käyttämään samaa käskyä, sillä toivottu lopputuloshan molemmissa on ihan sama - koira pysähtyy ja pysyy niillä jalansijoillaan kunnes toisin sanotaan. Pysähtyminen sujuu (ellei satu tarjoamaan maahanmenoa mitä on treenattu enemmän) mutta paikoillaan pysyminen tuotti vähän tuskaa. Eli malttia harjoitellaan tässäkin. 

Tänään olikin sitten vuorossa agilitytreenit. Aloitimme Pason kanssa agilityn alkeispentukurssilla. Tosin kurssi on Pasolle vähän turhan alkeis, kun muut siellä eivät ole suunilleen esteitä nähneetkään ja Pasohan on kesästä asti tehnyt yhtä sun toista. Mutta toisaalta ohjaajat on tosi hyvin osanneet eriyttää ja antaa meidän sitten tehdä vähän omanlaisia juttuja ja Pasolle tekee tosi hyvää olla hallilla niin, että siellä on muita ja etenkin vieraita koiria. Tänään mentiin Pason kanssa vauhtirallitusta putki-putki-putki-kuviolla, tehtiin kontakteja puomilla ja pari kertaa koko puomikin ja lisäksi etenemistä parilla hypyllä sekä muurilla. Niin, ja harjoiteltiin valssausta kahdella hypyllä. Hyvin paksukainenkin vielä valssasi ja Paso seurasi ohjausta kuin pätevämpikin agikoira, vaikkei sen kanssa muuta olla aiemmin tehty kuin suoraa etenemistä poispäin ohjaajasta! :) Ainiin.. ja tiistaina kun olin agitreenejä vetämässä, oli Paso mukana hallilla (putkea, hyppysuoria, kontaktia, pussi esiteltiin ekaa kertaa - no problemos) ja vapaana juoksennellessaan sitten huitaisi keinulle ja ennen kuin ehdin mitään tehdä, oli suorittanut koko keinun. Vähän se vilkaisi taakse että "jahas, sellainen vekotin?!" - ja juoksi takaisin ylösmenokontaktille! :D No, tehtiin sitten keinua jokunen kerta vähän hallitumminkin, kun jätkä kerran itse päätti sen ottaa harjoitusohjelmaansa... ;) Tänään karkasi taas omineen keinulle ja suoritti sen ihan oikein alusta loppuun. Rohkea kakara!

Eli harrastusrintamalla edetään hienosti ja Paso on suorastaan liikuttavan innokas kaikesta mitä sen kanssa tehdään. <3

Ja se uhmaosio... Äidin pikkupoika luulee ilmeisesti jo olevansa isopoika. Ainakin siitä päätellen, miten tanassa häntä on välillä lenkillä ja miten maanvaiva se välillä on kotona. Se haluaisi kauheasti koko ajan vahtia minua (lue: olla korkeintaan 30cm:n päässä, mieluummin kiinni minussa), kulkea perässä ja haukkua ja pöhkiä kaiken, mikä ikkunan takana liikkuu. Siis putoavista lehdistä ja talitinteistä alkaen. HIEMAN rasittavaa.

Jaa mää vai? 

Sisällä suoritetuista haukkumisyrityksistä joutuu kyllä aika äkkiä ns. "ulkoruokintaan", etenkin Ronjan päiväuniaikaan... Näissä kuvissa tosin wannabe-vartiopäällikkö on ulkona vain odottamassa tassupesuvuoroa, mutta ihan yhtä lailla naama pitkänä siellä odotetaan. :D

Eiks oo muuten hieno heijastinliivi, tein sen aivan itse! :D

Miks mua AINA sorretaan ja rajoitetaan??

No osa menee varmaan mörköilynkin piikkiin ja osa purkamattoman energian, kun ihan joka päivä ei ikävä kyllä hurjia treenisessioita ehditä ainakaan heti aamusta ottamaan. Mutta osa on myös ihan silkkaa vaivihkaista silmille hyppimistä. Niinkuin nyt sellainen, että pitää tulla viereen istumaan ja muka "vahingossa" asettuu niin, että astuu mun varpaille. Tai että pitää matolla makoillessa alkaa kovasti venytellä ja taas "vahingossa" tulla potkineeksi minua. jne... No, lähdöt saa joka kerta, kun tuollaista yrittää. Uutena repertuaariin on nyt tullut vinkuminen ja muu sähläys ja ölinä kun ollaan ulos lähdössä (se kun ei tuon 2,5-vuotiaan kanssa suju ihan hetkessä tähän aikaan vuodesta). Kauhean vaikean mahdotonta pysyä siellä omalla paikalla, minne on käsketty. Tai ainakaan pysyä siellä hiljaa. No, jokunen ulkoilu on jäänytkin Pasolta sitten väliin, kun ei ole osannut järkevästi käyttäytyä. Josko elämä opettaisi. ;) Ja yksin jäädessä pitää nyt sitten yhtäkkiä kauheasti protestoida, vaikka aiemmin ei ongelmaa ole ollut. Kimeitä haukahduksia ja vouVOuVOUUUmouMOUöynnn... kuuluu oven takaa. Onneksi ei ole ainakaan vielä keksinyt tuhoja tehdä ja mölinätkin loppuu muutamassa minuutissa yleensä, mutta näillä tempuilla Paso on kuitenkin hankkinut itselleen melkoisen "viileät" oltavat kotioloissa. Ylimääräisiä rapsutuksia, lällytyksiä tai leikkituokioita ei treenien lisäksi heru ja makuuhuoneesta se on saanut lähdöt kokonaan. Oma vika, mutta joskos se nöyryys vielä löytyisi orastavan teininkin aivoihin. ;)

... mutta kaikesta huolimatta, on se ihan kultakimpale siinä kaikista tärkeimmässä tehtävässään, eli perhekoiran virassa:

Joku koira voisi vaikka vähän pahastua, kun kesken päiväunien saa tälläistä seuraa. Tai kun muksu tulee ja kiskoo lelut suusta... Mutta ei tämä. <3
(Ja kyllä, meillä on säännöt että nukkuvan koiran petiin ei mennä, mutta ihan aina ei tuo sääntö muistu mieleen eikä kaikkea ehdi koko ajan huomata. Siksi tuo onkin niin kullan arvoista, että koiralla on päänuppi järjestyksessä.)