Helvetin hyvä hylky ja kakkua! :D

Näin päivitti Johanna kotimatkalla facebookiin, kun treenikaverit kärttivät tuloksia kisoista. Ja siinäpä se olikin kiteytettynä hienosti. :)

Oltiin siis Pason kanssa Vantaalla I-Hah:in kisoissa, tuomaroimassa Leena Rantamäki-Lahtinen. Kaksi agirataa, jotka olivat molemmat kohtalaisen helppoja, sujuvia ja selkeitä. Mukavia, juostavia, vauhdikkaita agiratoja, mutta ei kuitenkaan niin suoraviivaisia, etteikö olisi tehtäviä riittänyt. Eli agilityä hauskimmillaan! :) Ojangon koiraurheilukeskus on mahtava kisapaikka näin talvikaudella. Lämmin, valoisa ja tilava sisähalli jossa lähiympäristössä upeat lenkkimaastot alku- ja loppuverryttelyyn. Eikä sinne aja meiltä kuin tunnin ja vartin, koko matka mottoritietä! Voiko parempaa oikeastaan toivoa? Lisäksi sain vielä tosiaan houkuteltua ihanan Johannan mukaan kisaseuralaiseksi ja avuksi. Mukana tietenkin myös Pason göölfrendit Molly ja Peetu kisaturisteina ja maskotteina.

Ensimmäinen rata meni ihan mielettömän hienosti. Paso kulku kuin unelma ja kaikki hankalatkin kohdat sujuivat hienosti. Sitten. Perinteinen ansa. Lähetin Pason viimeiseen putkeen. Sen jälkeen oli kaksi hyppyä. Ei suoralla, mutta ei myöskään mitenkään mahdottoman vaikealla kuviolla. Alla nolla. Ajattelin: "tästä tulee nollarata". Jarrasin hieman toiseksi viimeiselle hypylle, kuten pitikin, käännyin ja lähdin reteästi kohti viimeistä hyppyä. Liian reteästi, koira jäi minimaaliseksi hetkeksi selän taakse. Jos olisin aavistuksen tarkemmin seurannut, olisin luultavasti huomannut, että Paso ponnisti hypylle huonosti, minkä seurauksena se laskeutui hieman väärään paikkaan (siis ei sinne minne ohjasin) ja lukikin että seuraavaksi mennään putkelle. Huomasin kyllä sitten heti, että koira ei tullutkaan matkassa käännökseen ja kerkesin kutsua sen pois putkelta ja vielä ohjata maalihypylle. Mutta olin jo ajautunut itse niin pitkälle, että lopulta ohjasin kuitenkin koiran maalihypyn ohi. Nollarata ja OHI VIIMEISESTÄ ESTEESTÄ!! Ei ole todellista. Mutta rata oli niin kertakaikkisen mahtavan upea, että ei edes harmittanut yhtään. Eikä harmita vieläkään. Naurattaa enemmänkin, ja hymyilyttää, kun rata oli niin makea. Riemastuneena aloin kehua ja palkata koiraa, ja silloin joku nainen katsomosta huikkasi, että "Vie se nyt tolle viimeiselle esteelle!" Sivuutin kommentin, mutta hän ilmeisesti luuli, etten kuullut ja huikkasi uudestaan "Ohjaa se viimeinen hyppy nyt, mikset nyt tee rataa loppuun, tehkää viimeinen hyppy?!" Silloin vastasin: "Esteen ohitus oli mun oma moka, ohjasin sen ihan itse ohi, miksi nyt rankaisisin koiraa mun virheestä ja näyttäisin sille, että pieleen meni?" Ja sitten lähdettiin Pason kanssa heittämään palloa. Muikkeli jäi vaivautuneesti naureskelemaan ja katsomaan meidän perään. No, tää on mun periaate, ehkä hänkin jatkossa miettii mikä olisi koiralle reiluinta? Sillä vitosella me ei oltais tehty yhtään mitään, mielummin mahtava hylky ja se fiilis kun koira on maalissa aivan liekeissä ja tietää olleensa täydellinen. <3

Toiselle radalle lähdettiin sitten keskittymään ihan viimeiseen esteeseen asti. Taas sujuva ja vauhdikas rata, ehkä jopa edellistä hieman helpompi ainakin meidän näkökulmasta. Ja hei! Nyt natsasi. Paso oli täydellinen taas alusta loppuun ja minäkin ohjasin vielä vihoviimeisenkin esteen superhuolellisesti. Nolla!!!! :) Siinä vaiheessa, kilpailun ollessa noin puolivälissä, menimme kolmansiksi. Vilkaisu lähtölistaan, joka vilisi bordercollieita ja belgejä, ja sanoin heti, että enpä usko että palkinnoille päästään. Eikä päästykkään, mutta viidenneksi ja saatiin LUVA! :) Kuudes nollan saanut ei sitten enää luvaa saanutkaan, eli hilkulle meni... Pason aika oli jotain -11 ja rapiat päälle, etenemä päälle neljän. Jokunen pitkä kaarros siellä oli ja etenkin puomi voisi olla nopeampikin, mutta nyt ollaan tyytyväisiä tähän. Viilataan niitä sadasosia sitten joskus kolmosissa. :) 

Todellinen hyvän mielen päivä! Nyt se on siis leivottava kakkua treeniryhmälle. Ei muuta kun reseptejä selaamaan... ;)

Radat videolla: 

 http://youtu.be/ML_LvgKFL0M