Agilitya pukkaa

Hurjasti on aksailtu, mutta aikaa ja energiaa bloggailuun on ollut aika hintsusti.

Viime viikonloppuna käytiin Pason kanssa Vantaalla juoksemassa kolme kisaa. Tuloksina vitonen, kymppi ja jos nyt ei ihan helvetin- niin ainakin melkoisen hyvä hylky. 

Radat olivat Martti Salosen käsialaa ja mukavan vauhdikkaat ja sujuvat olematta kuitenkaan itsestäänselvän helpot. :) A-rata näytti tältä: 

Vitonen ropsahti jo heti kakkosesteeltä, josta rima alas. Mun typerä virhe, kun en luottanut koiran. Pitelin liian kauan, kun pelkäsin että se muka menee putkeen, enkä päästänyt sitä hyppäämään ennenkuin viime hetkessä. Paso jo selvästi luuli, että olen tekemässä viskileikkausta ja jatketaan 8-hypylle ja kun käännyinkin putkea kohti se alkoi kääntyä ilmassa jo uuteen suuntaan siivekkeen ympäri ja veti riman alas. No, oma moga. Loppurata oli nautinnollinen. :) Tuolla vitosella sijoituttiin kahdeksanneksi, etenemä oli 3,78, mihin olin oikein tyytyväinen, etenkin kun Aa mentiin kahteen kertaan. Ei hiiviskelyä kontakteilla! :)

Toinen rata oli jotakuinkin ensimmäinen takaperin. Reitti siis osattiin jo. ;) 

Ei vaikuttanut mitenkään mahdottomalta, mutta rimoja putosi taas. :( Tällä kertaa este 10, johon ei ollut mitään erityistä syytä, se oli vaan semmoinen "niitä nyt joskus tippuu" pudotus. Toinen vitonen sitten vielä viimeiseltä rimalta. Siinä oli mulla aavistuksen huolimaton ohjaus ja Paso hyppäsi 19 pitkälle, muodostui pitkä kaarre ja se meinasi ajautua 20 ohi ja kun älysin hihkaista sen haltuun ja viimeiselle esteelle, oli hyppy niin vino, että saattoi osittain siksi pudota rima. Tiedä häntä. Lopputulos kuitenkin 10, sijoitus 11. ja etenemä hienot 4,13! Tosi tyytyväinen saa olla tähänkin rataan, vaikka siinä hetkessä silloin nuo riman pudotukset harmittivatkin ihan vietävästi. Mietin jo, kannattaako hyppärille jäädäkään, kun kerran rimat ei tänään pysy. Etenkin, kun kyseessä oli myöhäisillan kisat, hyppärin arvioitu rataantutustuminen oli 22.20... No, jäin kuitenkin ja hyvä kun jäin. Ihan kaikki eivät jääneet ja viimeinen kisa menikin sukkelaan, viimeinen koirakko kuulutettiin radalle samaan aikaan, kun rataantutustumisen piti vasta alkaa, eli kotimatkalle päästiin onneksi arvioitua aikaisemmin.

Hyppäri näytti tältä: 

Vähän meinasi epätoivo iskeä tuota katsoessa... Valssaaminen kun ei ole ollenkaan meidän leipälaji. ;) Mutta ei muuta kun härkää sarvista ja radalle. Kaikista etukäteisepäilyistä huolimatta Paso ei mennyt 5 putken väärään päähän, kääntyi (joskin vähän pitkällä kaarteella koska mun valssi...) 7-hypylle ja aika iisisti 8 putkeenkin oikeaan päähän. Ja mitä minä teen sitten??? No en ainakaan yhtään mitään kertoakseni koiralle, että putken jälkeen ei mennä suoraan... Pieni puolivalssi olisi riittänyt ja olisimme jatkaneet virheittä matkaa, mutta minäpä heiluin käsi ojossa, joten Paso tuli putkesta, kääntyi minua kohti ja juoksi 7- ja 9-hyppyjen välistä. AUTS! No, ihan sama, ajattelin ja lähetin koiran uudestaan putkeen, tein sen pirkaleen puolivalssin ja jatkettiin rata loppuun täysin virheettömästi. Että näin tällä kertaa. Tyytyväinen olin kuitenkin rataan ja etenkin Pasoon. Sen kanssa on vaan niin mahtavaa kisailla!

Kuutamokävelyllä käytiin vielä ja yhdentoista aikoihin iltasella lähdettiin köröttelemään kotia kohti. Eipä ollut moittimista koiran vireessä, vaikka kisat olivatkin iltamyöhällä. Melkein sanoisin, että meidän parivaljakko jopa toimi paremmin, kun normaaleissa aamupäivä / päiväkisoissa.

Ihan hirveän montaa tuntia ei ehditty lepoa ottaa, kun kello jo herätti paukkupakkaseen hallille Sami Wessmanin valmennukseen. Upeasti Paso jaksoi vielä treenatakin kisarutistuksen päälle! :) Loppupäivästä sitä ei kyllä kummemmin tarvinnut enää aktivoida. :D

Sami oli laatinut tämmöisen kivan ja hauskan harjoituksen:

Etukäteisohjeena oli miettiä, mikä kohta itsestä tuntuu semmoiselle kiinnostavalle / haastavalle, että haluaisi harjoitella. Että pakko ei ole koko rataa edes yrittää ellei siltä tunnu. 

Ennen varsinaista treenaamista Sami puhui hieman omista treenailuperiaatteistaan, ja viisaita puhuikin. Ainakin minun mielestäni. Että muutamalla perusohjauksella ja niiden yhdistelmillä selviää (ne taisi olla valssi, edessä- ja takana leikkaus sekä takaakierto), yksinkertainen ohjaus on usein "kikkailuja" parempi, tärkeää on jokaisen miettiä se OMA itselle sopiva ohjaustyyli ja periaatteet ja sitten toteuttaa niitä, eikä muuttaa tyyliä jokaisen eri kouluttajan mielipiteen mukaan. Yhdessä käveltiin vielä rata läpi ja mietittiin erilaisia ohjausvaihtoehtoja eri kohtiin. Sitten ruvettiin treenailemaan. Kylmää kyytiä oli hallissa olo, kun pakkasta oli melkein 20 astetta. Pilkkihaalarin alle olin pukenut fleecet, toppahousut ja vuorellisen fleecetakin eikä se ollut tippaakaan liiottelua. Toisaalta, juostessa kyllä viimeistään lämpenivät varpaat ja sormetkin, vaikka haalarista ja fleecetakista kuoriutuikin. :D Tehtiin kaksi 10 minuutin pätkää, ettei rasitettu kylmässä liikaa ketään kerralla ja toisaalta että odotteluaika kenelläkään ei jäänyt niin pitkäksi että olisi ehtinyt välissä jäähtyä palelevaiseksi.

Itse olin ajatellut, että meille pitäisi olla mahdollista selvittää koko rata parissa pätkässä ja että alkupuolisko (1-10) olisi meille vaikeampi lopun ollessa lähinnä iloista rallattelua. Ja näinhän se olikin. Ensin hiottiin pikkuisen takaakierrätyksiä (pitää luottaa koiraan enemmän ja lähettää se kauempaa, että ehdin itse eteenpäin). 3- ja 4- hypyille molemmille tehtiin persjätöt (saksalaiset siis kait sitten...). Tosin se jälkimmäinen jäi ehkä useammin tekemättä kuin tuli tehtyä, kun en päässyt ajoissa liikkeelle, mutta sillä ei sujuvuuden kannalta ollut väliä, Paso irtosi joka tapauksessa hyvin putkeen. Sitten 6-hypylle pysähdyttiinkin harjoittelemaan - tittididii.... valssia! Sami piirteli viivoja maahan, missä koira on kun se ponnistaa ja missä se on kun se lähtee viimeiseen askeleeseen ennen ponnistusta (ja se on muuten hiton kaukana siitä esteestä silloin...). Valssin pitäisi olla menossa jo silloin. Ja sitten piirrettiin viivoja siitä mihin suuntaan sen valssin piti olla menossa... Kyllähän ne siitä paranikin, kun oikein hiulattiin ja Pason hyppy lyheni metrejä ja kuono kääntyi täydellisesti oikeaan suuntaan seuraavaa estettä kohti. Mutta kyllä on vaikeaa tuo valssaaminen! No, niitä tuli nyt kotiläksyksi... Kun valssista selvittiin kunnialla, onnistui 7-8-9 aika sujuvasti, kunhan uskalsin lähettää 8-takaakiertoon tarpeeksi ajoissa että ehdin itse alta pois ja kohti ysiä. Sitten pidettiin tauko.

11-15 olikin hauska pätkä. Olin suunnitellut juoksevani persjätön 13-hypylle ja sen jälkeen saksalaisella 14 ja lähetys putkeen. Kun tämän suunnitelmani kerroin rataantutustumisessa, pääsi Samilta hämmästynyt "o-hhoh..." Edelleen olin sitä mieltä, että kyllä se persjättö siinä onnistuu ja ei Paso silti karkaa 15 putken väärään päähän vaan saan sen 14-hypylle. Mutta muutin sitten kuitenkin suunnitelmaa ja suostuin valssaamaan 13-hypylle, kun kerran koutsi niin sanoi. No ihan hyvinhän se meni. Paso tuli miljoonaa putkesta, lähti upeasti etenemään 11-12 niin, että pystyin leieröimään 6-hypyn takaa. No problems. Sitten tuli se itselleni nautinnollisin kohta: "Kyllä sä itse asiassa pystyt sen persjätönkin sinne tekemään" :D JES! Kokeiltiin sitten silleenkin ja ihan oikeastaan yhtä hyvin onnistui sekin. Tosin sitten yhdessä päädyttiin siihen tulokseen, että valssilla kuvio on hallitumpi ja varmempi, mutta huomautin perään, että persjätöllä se on tosi paljon hauskempi. :D Vauhdikkuus on vaan niin kivaa. Sami siihen tuumasi, että näkökantahan se on toikin, ja pitäähän harrastuksen olla kivaa! 

Loppukuvioissa ei ollut mitään kovin ihmeellistä. Se vain oli aika hyvä havaita, miten paljon koiran reittei lyheni ja suoraviivaistui, kun kävin sen hakemassa putkien suulta sen sijaan, että olisin vain kauempaa lähetellyt. Ja taas säästettiin sadasosasekunteja! 

Mielettömän hyvä ja kiva koulutus, toivottavasti päästään toistekin mukaan. :)