Kaupunkiloman vastapainoksi käytiin katsomassa heppoja.
Pason reaktioita oli hauska seurata. Ensin se lähestyi aitauksessa olevia hevosia ihan muina miehinä, luullen selvästi jalkoja joksikin, mistä ei tarvitse välittää. Sitten kun ensimmäinen heppa laskikin päänsä alas haistellakseen Pasoa, se vilkaisi ylös todella tyrmistyneen näköisenä ja otti hatkat. :D Sitten piti hieman aikaa kauempana kaarrella ja haukahdella, juoksennella aina lähemmäs ja pian takaisin karkuun kun joku hevosista liikahti. Minun turvissa se uskalsi tulla ihan lähellekin, joskin maha maata viistäen ja valmiina taas kiepahtamaan kauemmas. Kun jonkun aikaa oli heppoja ihmetelty, myös Ronjan turva alkoi jo riittää. Tai sitten vaihtoehtoisesti Paso arveli, että Ronjaa ei sovi päästää ihan yksin noin lähelle moisia otuksia - vaikea sanoa! Jätkä kuitenkin villiintyi pian ihan täysin ja juoksi häntä mutkalla hurjaa rallia, haukkui (mistä kiellettiin) ja teki hevosille leikkiinkutsuasentoja.
Kun otettiin kuvassa näkyvä pieni poni talliin Ronjan harjattavaksi, oli Pasokin jo niin urhoollinen, että tuli ihan jalkoihin pyörimään ja nuuskimaan kavioita niin, että sitä piti jo hätyyttää kauemmas...
Tallilla tietenkin riitti myös paljon hauskaa haisteltavaa ja kaiveltavaa hevosten karsinoissa ja toki kakkaakin piti hieman popsia. Kotona olikin sitten hyvä oikaista tuulettimen ääreen pitkäkseen virikkeellisen illan päätteeksi.
Kotona Paso keksi tänä aamuna hyvän vartiopaikan pihalla, korkealla on parempi tähystää. Kuva on otettu kaukaa ikkunan läpi, pikkuherra siis suoritti vartiontitehtäviä yksikseen pihalla:
Kyllä siitä taitaa vielä vartiopäällikkö tulla... Onneksi haukkuminen on jäänyt jo melkein kokonaan pois, korkeintaan Paso vähän tuhahtelee oikein epäilyttäville kulkijoille (kuten naapurin kattomaalareille...).
HUOM! Jos jollakulla on ollut ongelmia blogin kommentoinnissa, niin nyt olen muuttanut kommentointiasetuksia ja kommentointi pitäisi onnistua helpommin. Toivon, että ilmoittelette, jos ei vieläkään onnistu! Kommentit on kuitenkin aina kivoja saada. :)
Hei
VastaaPoistaÄssän elämää seurasin kun se oli nuorempi ja näin vuosia myöhemmin oli surkeaa huomata kuinka huono tuuri sillä lopulta oli. Osanottoni.
Miten puutuitte tuohon haukkumiseen? Minulla on nuori koira joka haukkuu tarhassa yksin ihan turhille jutuille. Siihen on vaikea puuttua kun lopettaa heti kun oven avautumisääni kuuluu. Jos ei ovesta käy kurkkaamassa niin voi haukkua pahimmillaan tunninkin. Vinkkejä? :)
Hei!
VastaaPoistaKiitos osanotoista.
Paso haukkuu / haukkui lähinnä pihalla aidan takana ohikulkijoille silloin, kun kaikki olemme pihalla. Yksikseen ei hauku. Eli en tuohon sinun tilanteeseen oikein osaa mitään neuvoa antaa, ellet sitten halua kokeilla haukunesto (esim. sitruuna-) pantaa. Mutta siis minä puutuin haukkumiseen niin, että joka kerta kun Paso huomasi jotain haukuttavaa, yritin kutsua sen luokse jo ennenkuin se ehti alkaa haukkua, tai ainakin välittömästi sitten kun haukku oli alkanut. Ja sitten kun tuoli luo, sai namia. Nyt se on jo aika hyvin oppinut, että kun menee ohikulkijoita, huutamisen sijasta kannattaa pinkaista äipän luokse, niin ehkä saa herkkuja. ;)