maanantai 19. maaliskuuta 2012

Ankaraa treenausta!

Pasolla on ollut (kuten yleensäkin...) aktiiviviikonloppu.

Lauantaina oltiin pitkästä aikaa agipenturyhmän treeneissä. Siellä oli kaksi harjoitusta, valssausta ja takaa- ja edestäleikkausta. Radat näytti tältä:

Ensin mentiin tämmöinen yksinkertaiselta näyttävä, mutta hieman konstikkaammaksi osoittautunut valssailujuttu. Meillä ensimmäinen hassi tuli jo heti alussa, kun Paso juoksi 2-hypyn ohitse suoraan mun luokse, kun menin sitä 3-hypyn siivekkeen viereen kutsumaan. Ja kun sitten menin hyppyjen väliin, en enää kerennyt 4-hypylle valssaamaan, vaan kaarros Aalle meni tosi pitkäksi... Mutta yllättäen 3-hypyn takaa kutsuminen ja sieltä valssiin lähtö toimikin tosi hyvin! Aa-estettä Paso teki oikeastaan ekaa kertaa nyt ihan kunnolla ja alun muutaman kerran muistuttelun jälkeen osasi hienosti ottaa kontaktin ihan samoin kuin puomillakin! Kun vauhtiin päästiin, meni koko rata oikein hienosti, vaikka kaarrokset Aalle olisivat pienempiäkin voineet olla. Kun mulla oli lelu kädessä ja muistin käskyttää koko ajan, tulivat käännökset huomattavasti tiukemmiksi.

Toisella puolella oli itsenäisenä treeninä tämmöinen radanpätkä:
Aloitus ylhäältä koiran oikealta puolelta ja sinisen neliön kohdalla takaaleikkaus, taikka sitten aloitus putkelta taas koiran oikealla puolella kulkien ja sinisen neliön kohdalla persjättö. Tässä ei varsinaisessa harjoituskohdassa ollut mitään ongelmaa, mutta yllättäen tuo kahden hypyn "hyppysuora" osoittautui hankalaksi. Paso tahtoi ihan väkisin mennä aina jomman kumman hypyn ohitse ja suhahtaa suoraan putkeen. Osuutta asiaan saattoi toki olla silläkin, että hallissa sisällä oli varmaan viitisentoista lämmintä ja kuumuuteen tottumattomalla turkkieläimellä oli aika hiki... Mut silti! Pitää kovasti koitaa alkaa palkata noilta hyppyesteiltä, koska ne ei selkeesti Pason mielestä oikein ole "mitään".

Loppuverryttelynä tehtiin vielä kolmen vartin lenkki ihanassa keväisessä säässä.

Sitten sunnuntaina oltiin Johannan kanssa omatoimitunnilla harjoittelemassa. Olin suunnitellut meille pienen radanpätkän, jossa oli yhdistelmää tuosta lauantain ekasta treenistä (koska tiesin että se rata on hallilla valmiina rakennettuna ja halusin yrittää saada ne perhanan valssit osumaan kohdalleen niin, että Pason käännökset tulisi tarpeeksi pieniksi) ja reilun kuukauden takaisista Sannan treeneistä (koska ensi viikonloppuna on taas Sannan valkku, ja arvelin että kotiläksyjä voisi olla hyvä vähän palauttaa mieliin). Rata näytti tältä:


Kakkoselle pakkovalssi, Aata kohti valssaillen. Vitoshypylle lähetyksen jälkeen pinkaistiin ja lujaa (tosin putki ei ollut noin suora, vaan keskellä oli vähän mutkaa sinne sun tänne, mutta FlexiTrack ei anna piirrellä semmoisia mutkia...) 7-8 väliin, missä vippaus vasemman kautta "takaa"- käskyllä 8-hypylle. Hyvin pelitti Spede, kunhan mun käskyt oli kohdallaan! :) Vaikeutta tuotti tuo vippaus, mutta eipä sitä ole pitkään aikaan harjoiteltukaan ja meni se nyt paremmin kuin silloin ekoilla kerroilla, joten kaipa se sieltä. Pakkovalssi etenkin sujui hienosti, kunhan mie taas kerran lopetin pyllistelyn ja muistin käskyttää koko ajan. Ylpeä saa olla kakarasta - kontaktitkin teki upeasti! :) :) Treenien lopuksi (ja aluksikin) toki piti pistää painiksi Ricon kanssa ja muutenvaan juoksennella Mollyn ja Peetun kanssa.

Tänään maanantaina oli sitten vielä tokotreenien vuoro. Ihanainen Jaana haki minut ja pojat (=Pyry & Paso) taas treenailemaan. Pyry veteli sikeitä Jaanan auton takapenkillä sillä aikaa kun myö tokoiltiin. Räntää vihmoi taivaalta ja kentällä oli monen sentin kerros loskaa, mutta Paso pani parastaan! Se piti valtavan hyvää kontaktia seuraamisissa ja jätöistä etenkin aiemmin vaikeuksia tuottanut seisominen onnistui hienosti. Paikkamakuukin oli tosi hyvä, vaikka vieressä oli häiriökoirina Friidan lisäksi myös Saaga ja Assi ja portugeesineidot tekivät hieman omia kuvioitaan välillä. ;) Friidalla ei ihan yhtä hyvä tokoilupäivä ollut. Trintsessa oli sitä mieltä, että hän ei voi vasta ajeltua pyllyään pistää sohjoon, joten perusasennot jäivät tekemättä... Kivaa oli kuitenkin koko koirakoplalla, kun pääsivät hankeen temmeltämään!´

Kaiken tämän actionin jälkeen on jopa Paso melko rauhallinen! :D Huomenna olisi vielä mahkut lähteä agihallille mukaan, kun menen treenejä vetämään, mutta taitaa poika saada huilipäivän tähän väliin. Keskiviikkona nimittäin onkin tiedossa jännittävää ohjelmaa, kun mennään Homeetalle  käyttäytymistestiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti