Herra ylipääjohtaja Paso Pasanen

... eli tarina siitä, kuinka ovela ja katala pikku porsastelija tunnistetaan!

Tässä itse päähenkilö, wannabe BOSS Paso "Spede" Pasanen kaikessa ylhäisyydessään...

Oireita oli ollut jo jonkun aikaa. Ei mitään suurta tai pahaa, mutta ärsyttäviä pikkuseikkoja kuitenkin. Moni juttu meni liiankin pitkään nuoruuden ja pentumaisen sähellyksen piikkiin. "Ei se vielä osaa, ei se vielä tiedä, ei se vielä malta, ei se vielä muista" jne... Tai "tää nyt on tämmöinen Hessu Hopo, aina törmäilemässä ja säheltämässä". Niinpä niin... Hiljalleen alkoi herätä aivojen perukoille aatos, että onkohan nyt ihan noin. Miten on mahdollista, että koira, joka oppii agikuviot ja tottistemput kerrasta, ei muka vuodessa opi kulkemaan vetämättä remmissä tai olemaan iisisti ulos lähtiessä. Ei vaikka kuinka muistutetaan, neuvotaan, käsketään ja toistetaan.

Hiljalleen oltiin tilanteessa, että Paso vinkui ja ramppasi ympäri kämppää heti, kun liikahdinkin sen suuntaisesti että alan vaihtaa vaatteita ulos lähtöä varten. Siihen mennessä kun lapset oli puettu, se oli jo kehittänyt hurjat kierrokset. Toisinaan meni rauhallisemmin ja se malttoi istuakin, toisinaan tuntui ettei mikään tehonnut. Lisäksi se oli alkanut kulkea mun perässä kuin pieni varjo. Jatkuvasti oli näkökentässä jollain nurkalla ruskea karvakerä pällittämässä minua... Hieman rassaavaa kun koko ajan tuijotetaan! :D Viimeinen tikki oli, että se rupesi ulvomaan kun jäi yksin kotiin. Nämä jutut eivät nyt enää menneet sen piikkiin, että se nyt vaan on vielä niin kakara ja sähläri. Tämä on silkkaa sekoilua ja niin sanottua perseilyä, totesin, ja otin yhteyttä Maria Seppäseen, koirakoulu Homeettaan. Alunperin olin jo ennen vuodenvaihdetta sopinut Pasolle ajan Marian luo käyttäytymistestiin, koska jo silloin tuntui, että haluan tietää mitä siellä pääkopassa liikkuu, vai onko se tosiaan ihan umpiluuta, niinkuin välillä vaikuttaa. ;) Käynti kuitenkin peruuntui, kun laumamme juniori Pyry katsoi parhaaksi saapua maailmaan juuri silloin. Nyt siis varattiin uusi aika, ja viime viikon keskiviikkona matkasimme Timon kanssa Kouvolaan ottamaan selvää, onko Paso tosiaan niin kovapäinen, itsenäinen ja rohkea, kuin mitä olin itse mieltä.

Olihan se, ja ehkä vielä enemmänkin...

(testikuvat Timon kännykällä ottamia, suurenevat klikkaamalla)

Testi alkoi pelkällä seisoskelulla ja "lenkkeilykävelyllä", Maria tarkkaili koiran toimintaa ja selitti samalla meille koko ajan mitä hän koiran touhuista ja eleistä näkee. Paso johtaa joukkuetta. Ainakin omasta mielestään... Vaikka se ei mitenkään höyryveturina vedä hihnassa, se kiristää remmiä kuitenkin juuri sen verran, että vähän vetää. Hiljentää kyllä kiellosta, mutta ei vilkaisekaan taluttajaan ja tekee saman tempun kohta uudestaan. Tyhmä minä, itsepä olen moista katsonut sormien välistä, vaikka ko. tapa onkin raivostuttanut.

Seuraavaksi sainkin ohjeeksi pysähtyä, kun Paso nostaa koipea. Normaalistihan siis olen vain kävellyt ohi ja koira on jäänyt selän taakse (mistä se on sännännyt ohi kiristämään remmiä, kun ei muka "muista" minkä mittainen se olikaan...). Sepäs olikin Pasolle vaikea paikka! :D Eli koiramaailmassahan pomo merkkaa viimeisenä - ihan loogista, mutta eipä ollut tullut mieleen moinen. Kun minä jääräpäisesti pysyttelinkin Pason takana, se ei voinutkaan lähteä eteenpäin. Se teki kaikkensa, että olisi päässyt kiertämään mun selän taakse, mutta ohjeena oli koko ajan estää moiset temput omalla liikkumisella ja kropalla. (tässä voi käyttää apuna kävelysauvaa, ikäänkuin paimensauvana) Kun taakse kiertäminen ei onnistunut, Paso koitti lyödä leikiksi, kaivaa kuoppaa, jahdata häntää, tulla tökkimään mua kuonolla, kiivetä lumikasan päälle jne jne... Mitä nyt vaan voi keksiä, että olisi saanut minut harhautettua pois siitä tuiki tärkeän kusen vierestä. ;) Ja aina se piti "paimentaa" omalla kropalla ja liikkumisella takaisin siihen, mistä koko show oli alkanut. Melkoisen pitkään siinä käytiin tahtojen taistelua, eteenpäin lähdettin vasta kun koira tyytyi rentona seisomaan edellä. Idea siis oli, että "nuuski ja kuseskele just niin paljon kun haluat, mutta vain minun valvovan silmäni alla!"

Seuraavaksi päästiinkin varsinaiselle testiradalle. Siinä tehtiin luonnetestiä mukaillen kolme eri koetta. Kahdessa ensimmäisessä Paso oli Timon kanssa, ja minä seurasin sivusta. Ensin kuljettiin kottikärryn ohitse, mihin juuri kohdalla kolahti kettinginpätkä. (vrt. luonnetestin tynnyri) Paso säikähti toki yllättävää ääntä, mutta kohta takaisin palatessa nuuskiskeli maata muina miehinä eikä ollut huomaavinaankaan koko kärrejä. Seuraavaksi vastaan tuli yllättäen maasta ponkaiseva haalari, mitä myös säpsähdettiin, mutta Timon pyytämänä uskalsi kyllä nuuhkimaan hurjaa haalaria heti. Timon piti sitten nykäistä haalari maahan ja mennä sen päälle "voittajana" seisomaan. Pasoa oli hauska seurata, se kun yritti kovasti esittää, ettei moinen homma kosketa hänen korkeuttaan millään lailla. Varmasti olisi vihellellyt jos olisi osannut! Maria sanoikin, että nyt sitä harmittaa, kun sillä vähän meni pupu pöksyyn ensin eikä se millään haluaisi myöntää, että Timo olikin vähän coolimpi äijä kuin se itse. ;)

Minun kanssani Paso tuli sitten kelkkatestiin. Periaatteessa testi oli ihan samanlainen kuin luonnetestissäkin, mutta kelkkaa vedettiin ihan hissukseen ja rauhallisesti. Heti kelkan huomattuaan Paso siirtyi mun eteen ja alkoi puhkua ja pöhkiä kelkalle häntä kaarella. Kun minä en kuitenkaan sanonut mitään, sekin ilmeisesti päätti olla hissuksiin, vaikka mieli olisikin tehnyt vähän huudella solvauksia moiselle mörölle. Se taisi myös vähän hämmentyä, kun en kieltänytkään, koska yleensähän moisesta käytöksestä on seurannut komennusta vaikenemaan. Missään vaiheessa se ei kuitenkaan tainnut sieltä edestä siirtyä mihinkään, korkeintaan vähän vaivihkaa syrjemmälle. Ja heti se uskalsi tulla kelkkaa nuuhkimaan kun kutsuin sen kelkan viereen. Hetken kuluttua ohi käveltäessä Paso ei enää ollut kiinnostunut koko mörököllistä. Ei remmissä eikä vapaana.

Lopuksi Maria vielä testasi ottaako Paso lelun suuhun kaikkien näiden järkytysten jälkeen ja ottihan se ja teki päälle pienet tapporavistukset. Ja oli heti valmis taisteluleikkiin Marian kanssa patukasta.

Yhteenvetona meillä on kova, tasapainoinen, itsevarma koira. Vilkkautta ja laumaviettiä on sopivasti ja lyhyesti sanottuna se on kuulemma täydellinen pakkaus. ;) No onhan se, nyt minusta vaan pitää kehittyä täydellinen omistaja!

Suhde meillä on "ihan ok", mutta Paso kuvittelee itsestään hiukan liikoja. Eli ne kaikki pikku ärsyttävyydet ovat ihan tahallisia. Se tietää kyllä minkä mittainen remmi on, se ei vahingossa tule tallomaan varpaille, nojailemaan tai törmäilemään. Se osaisi laittaa pään suoraan pantaan jos ei ensin pitäisi kiertää mun selän takaa ihan vaan näytöksen vuoksi. Ja kaikki hosuminen ja vinkuminen ulos lähtiessä on silkkaa komentelua (ja sehän on onnistunutkin - aina saa minulta palkinnoksi jonkun reaktion = huomiota). Niin... ja pitäähän minua seurata huoneesta toiseen ja perään ulvoa, koska se kokee tehtäväkseen suojella minua pahalta maailmalta. Tai ainakin auttaa pärjäämisessä.

Ja koska "ihan ok" ei meille tietenkään riitä kun täydellisyyskin kerran on saatavilla, menemme Pason kanssa vielä uudelle käynnille huomenna. Pehmityksenä pikku possuilija on nyt ollut lauantai aamupäivästä asti jääkaudella (koska osallistuimme ensin Sannan agivalmennukseen, mistä lisää myöhemmin) ja kylläpä onkin ottanut koville herra ylipääjohtajalla! Ihan on suorastaan naurattanut, kun on seurannut sen touhuja. Raksutuksen melkein kuulee, kun se yrittää pähkäillä missä nyt on vika, kun huusholli ei enää pyörikään hänen karvaisen napansa ympärillä. xD Täällä on viime päivinä nähty eriäinen repertuaari huomionhakukonsteja: vinkumista, ininää, kiljumista, haukkumista, murinaa, hännän jahtaamista, lelujen heittelyä, iholle tunkemista (josta ärähdyksellä ajetaan pois), porttien yli hyppelyä, ramppaamista, läähätystä... Ja KUKAAN EI HUOMAA! Kuvitelkaa miten on pienellä perropojalla kamalaa. ;) Tänään onkin ollut jo havaittavissa huomattavaa rauhoittumista omalle paikalle makailemaan...

No, joskos se olo ja elo siitä helpottuisi, kun löytää oman paikkansa laumassa. Ja se paikka muuten ei ole ylipääjohtajan palli. ;)