perjantai 30. maaliskuuta 2012

Sannan agivalkussa

Lauantaina oltiin Sannan tehotreenissä toista kertaa. Siistiä! :)

Rata näytti tältä...
... eikä ollut ollenkaan niin yksinkertainen, kuin miltä ensinäkemältä vaikutti. Kuinka ollakaan! ;)

4-5 oli tosi lyhyt väli ja tiukka kurvi putkeen. Tiukempi, kuin mitä piirroksessa nyt näyttää... Helposti kävi niin, että käsky jäi liian myöhäiseksi tai oma juoksulinja vääräksi, jolloin koira ajoi putkensuun ohitse. Pieni kaarros vasempaan ja selkeä lähetys putkeen ajoissa toimi kyllä. 6-7 väli saatiin tiukaksi kun ohjaaja kääntyi tulosuuntaan heti hypylle heiton jälkeen. Oma liike ei saanut mennä yhtään ohi hypyn siivekkeen, muuten koiran kaarros valui pitkäksi. Pason kanssa katkaistiin rata putkelle, koska pujottelun harjoittelu verkoilla on vielä kesken. Sitten jatkettiin A-esteeltä. 11-12 väli samalla lailla ohjaten kuin 6-hyppy ja sitten vauhdilla taas kohti putkea, mutta huolehtien että kaikki hypyt matkalla tuli suoritettua, ne kun eivät olleet ihan suorassa linjassa. Tästä muodostuikin sitten melkoinen vauhtikaarros ja täti sai pistää tossua toisen eteen ihan huolella, kun putkesta vauhtia hakien jatkettiin hypyt 15-18 ja vielä piti ehtiä ohjaamaan takaakiertoa 19-hypylle... Mutta eipä suurempia ongelmia tässä, takaakiertoon Paso lähti tosi hienosti, mutta jos mun käskytys oli piirunkaan myöhässä, se pyyhkäisi suoraan putkeen tai puomille. Napakalla käskytyksellä ja selkeällä näytöllä + omalla liikkeellä se tuli kyllä ihan hyvin hypynkin, sitten huoleksi jäi enää osua kolmesta vaihtoehdosta juuri siihen keskimmäiseen eli putkeen. ;)  Ja edelleen piti vauhtia pitää yllä, eikä 19-takaakiertoa ollut aikaa jäädä ihastelemaan, koska putkella oli määrätty juoksemaan putken oikeaa puolta (siksi se oli niin lähellä puomia) ja kääntämään koira itsestä poispäin 21-hypylle. Siinäpä sitä olikin työsarkaa, että yleensäkään ehti edes jonkunlaisiin ohjausasemiin! Mutta tosi upeasti Paso eteni hypylle, jopa niin upeasti, että mulla meni pasmat sekaisin ja pysähdyin kuin seinään ja unohdin ohjata! :D Sitten piti kääntää koira joko hypyn oikealta tai vasemmalta puolelta tilanteen mukaan, eli siitä riippuen kuinka pitkälle oli itse ehtinyt etenemään ja kumpaan suuntaan koira loogisemmin kääntyi. Muistaakseni Pason kanssa tehtiin molemmat vaihtoehdot? Ainakin oikealta puolelta kääntyen onnistui hyvin.

Älyttömän onnistunut treeni josta jäi tosi hyvä mieli ja paljon taas pohdittavaa itselle. Koira sai valtavasti kehuja koutsilta, on kuulemma "kultakimpale". Mie sain vähän sapiskaa, kun oma keskittyminen hajosi täysin kun halliin tuli haukkuva koira, ja tuhosin sitten Pasonkin keskittymisen. ;) Ei auta kuin yrittää mentaaliharjoitella ja saada oma nuppi kuntoon, että voisi luottaa koiraan!


Miten se onnistuukin olemaan aina niin ÄLYKKÄÄN näköinen? xD


Komeasti tulee Paso ohi hypyn, kun täti jättää sen selän taakse... ;)

Pujottelua harjoitellaan verkoilla, nyt on jätetty jo keskeltä pari verkkoa pois. Pujottelu on Pason mielestä ihan mielettömän siistiä, kun lopussa saa patukan tai pallon! :D








(Kuvat on viime viikon omaharjoitteluvuorolta, Johannalle kiitos kuvailuista!)

Treenien jälkeen käytiin vielä lenkillä Ricon ja tappien kanssa ja sittenpä alkoikin Pasolla jääkausi, josta jo edellisessä postauksessa vähän olikin juttua. Ja lisääkin on tulossa, kunhan niin pitkälle keritään... Mutta innolla kyllä odotan, että päästään taas agitreenailemaan, niin hyvä fiilis jäi näistä treeneistä! :) Vielä muutamia lenkkeilykuvia meidän pikku "laumasta".

Koko orkesteri vauhdiassa. :)
 
Oja & Kaivuu 1vauhdissa. Pasoa ei haluttu mukaan kemuihin vaan se sai äkkilähdön Mollylta.
Poijjaat
Noh noh kakara, äläs ala sedälle isotteleen!

3 kommenttia:

  1. Ai yksinkertaisen näköinen rata. Hah!
    Pitää joskus kokeilla itsekin tuota. Haasteellisia paikkoja ja houkutuksia.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. No mun koneella vielä, kun ei oo ollu aikaa / energiaa käsitellä ja latailla... Ihan tuskan takana oli tääkin verta päivitystä ja että sain noi kuvat tähän mukaan! Laitan sen kyllä kunhan ehdin.

      Poista