keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Tokoilua tuiskussa

Viime viikolla oli Kotkassa hiihtoloma, joten ihana tokokoutsini Jaana oli vapaalla ja pääsi meitä pitkästä aikaa koutsaamaan. Päiväksi onnistuimme tietenkin sopimaan viikon ainoan myrskysään... Lunta pyrytti vaakatasossa, mutta urhoollisesti lähdimme Pason ja Pyryn kanssa luonnonvoimia uhmaamaan. :) Treffit oli sovittu läheisen koulun pihalle joten koulun katokseen vaunut parkkiin ja eikun treenaamaan!

Jaana ystävällisesti uhrasi sormiensa lämpöisyyden ja kuvasi vähän Pason työskentelyä videolle.

Seuraamisessa vahvistetaan edelleen perusasennon paikkaa tekemällä paljon askelsiirtymiä ja käännöksiä paikalla joka suuntaan. Nyt on jätetty namit pois vasemmasta kädestä ja aluksi Paso meinasikin alkaa tehdä perusasentoja oikealle (lähemmäs nameja! :D ) tai vinoon mun eteen, mutta pian se oppi, että kyllä ne nampat sieltä kauempaakin tulevat kun vaan tekee oikeat temput. ;) Hiljalleen on alettu ottaa myös ihan seuraamista pikku pätkiä, hitaalla käynnillä tavoitellaan parempaa keskittymistä että koira pysyisi oikeassa paikassa. Reipastetaan kävelyä sitten taitojen kasvaessa.

Jätöissä on vielä hiomista, vaikka Paso periaatteessa molemmat osaakin. Maahanmeno sujuu paremmin, joskin aina ei meinaa maltti riittää pysyä siellä makuulla. Seisomiseen tarvitaan vielä treeniä lisää, Paso sekoittaa sen helposti maahanmenoon taikka sitten ei pysähdy kunnolla vaan valuu eteenpäin.

Luoksetulossa ei ole oikeastaan mitään huomauttamista, samoin paikallamakuu sujuu oikein hienosti, jopa ihana Friida vierellä! :)

Eli alokasluokan liikkeet noin periaatteessa alkavat olla hallussa. Nyt tarvittaisiin vaan häiriötreeniä, niin voitaisiin ehkä jopa harkita tokokoetta kesällä!

Treenien lopuksi rakastavaiset saivat vähän aikaa rällästää ja sitten lähdettiin sisään lämmittelemään kohmeisia sormia ja sulattelemaan turkkeja. Täällä vielä kuvia viimeisimmältä lenkkeilytreffeiltä. Oli vähän nätimpi sää kun tokotreeneissä... ;)

7 kommenttia:

  1. Käviskös ensi viikon ma tai ti-iltapäivä? Kumpikin lyhyitä näillä näkymin. Tai toinen lenkkii ja toinen tokoo- kelistä riippuen.
    Minä tähtään todennäköisesti Friidan kanssa syyskuun piirimestaruustokoissa korkkaukseen, sillä meidän seura järjestää ne. Ellei sitten olla hirweän valmiita aikaisemmin.

    VastaaPoista
  2. Molemmat sopii hyvin. :)
    Mulla on kauhee tokokuume just nyt, joten ajattelin että voitais lähteä koettamaan onneamme jo keväällä heti kun Paso täyttää vuoden. Jos saadaan paikkamakuu riittävän varmaksi. Valmiitahan me varmaan ei olla, mut käydään maksullisesti harjoittelemassa sitte. ;) Ja mie treenaan ahkerammin, jos on joku tavoite asetettu!

    VastaaPoista
  3. Ja sullahan on niin paljon aikaa treenata, kun vain makaat kotona ja syöt suklaatia sohvalla muuten - vaimitenseoli ;-) Palaillaan, kunhan keleistä tiedetään enemmän.

    VastaaPoista
  4. Nimenomaan juurikin näin... ;)

    VastaaPoista
  5. Pikku-paska pätevänä... ;) Ehkä siitä tulee sittenkin järkevä koira.. Molly voi tulla paikkamakuu treeneihin jos siitä on jotain apua.

    VastaaPoista
  6. Kyyyyllä siitä tulee. Järkevä. Kai? :D
    Joo, kaikki valttikortit vaan riviin paikkamakuutreeneihin! :)

    VastaaPoista
  7. Rico voi kanssa tulla makuutreeneihin. Se on ainakin ehkä riittävän häiritsevä makuukaveri, kun pojat ei noin niinko muuten hirveesti keskenään makaile. ;) Ricohan kyllä osaa makailun ihan mallikkaasti. Pitäsköhän meidänkin lähteä Friikin kanssa kokeilemaan yks alokasluokan kisa, kun ei me olla opinnoissa paljon pidemmälle vuosien saatossa edetty.

    VastaaPoista