sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kuinka sisupussi kesytetään osa 2....

... eli tiedostavaa koiranulkoilutusta


Viime viikolla siis kävimme uudella käynnillä Marian tykönä koirakoulu Homeetassa harjoittelemassa hihnassa kävelyä. Siis eritoten minä harjoittelin hihnakävelyä, jotta osaan sitten kotona harjoitella Pason kanssa... Pasohan ei minusta koskaan ole sillätavalla vetämällä vetänyt hihnassa, kuten jotkut koirat höyryjunan lailla puskevat eteenpäin. Mutta onpahan kuitenkin kiristänyt hihnaa aina ihan pikkuisen. Vain sen verran, että olen kuvitellut että sen on jotenkin tosi vaikea muistaa, minkä mittainen remmi meillä on! xD Joopa joo... Ihan tahallista "joukkojen ohjailuahan" se on ollut. Lisäksi tietämättömyyttäni olen antanut sen jäädä mun selän taakse haistelemaan ja nostelemaan koipea. Siis kun se on pysähtynyt hajulle, olen kävellyt sen ohitse ja jäänyt odottelemaan että se on valmis haisteluineen ja pissailuineen. Virhe. Johtaja merkkaa viimeisenä.

Näitä sitten lähdettiin korjailemaan.
Sääntö 1: Hihna ei kiristy. Yhtään. Enää ikinä. Hihna roikkuu niin löysänä, että sitä voi pitää kädessä parin sormen varassa käsilenkistä eikä käteen tunnu muuta kuin hihnan paino. Koiran tehtävä on huolehtia, että hihna ei kiristy, sillä ei ole oikeutta estää tai hankaloittaa johtajan (=toivottavasti se taluttaja ;) ) kulkemista millään tavoin. Ihmisen tehtävä taas on paitsi huolehtia että sääntöä noudatetaan, olla myös reilu johtaja ja antaa koiran haistella pitkällä remmillä mahdollisimman paljon ja osoittaa selkeästi ennalta kehonkielellä ja / tai sanallisilla käskyillä minne mennään. Ihmiselläkään ei ole oikeutta kiristää hihnaa, sillä ei siis ohjailla. Ainoastaan, jos koira kiristää hihnaa, siitä nyppäistään nopeasti ja napakasti ja kielletään "EI!" ja löysätään välittömästi.
Sääntö 2: Koira ei jää selän taakse. Koska tosiaan johtaja on se joka merkkaa viimeisenä, ei koiralle anneta enää mahdollisuutta kohottaa omaa egoaan kuseksimalla ihmisen selän takana. Kun koira pysähtyy haistelemaan, sille annetaan siihen mahdollisuus. Kun se nostaa koipea, jäädään takaviistoon odottamaan että se tekee asiansa loppuun ja sitten vasta taas liikkeelle, niin että itse kuljetaan viimeisenä sen kusen ohitse. (nice...) Jos koira yrittää kääntyä takaisin ja puikahtaa selän taakse tarkistamaan, merkkasiko omistajakin, sitä ei päästetä vaan omalla kropalla estetään. Välillä voidaan jäädä pitkäksikin aikaa seisoksimaan sen merkkauksen viereen. Näin osoitetaan koiralle, että "Mulla on kyllä varaa olla reilu, senkun haistelet vaan ja kuseksit niin paljon kun haluat, mutta siinä minun silmän alla ja valvonnassa."

Näillä säännöin sitten lähdettiin kävelemään, Marian tukiessa ja ohjeistaessa taustalla. Sääntö 1 meni Pasolle nopeasti jakeluun. Eihän se varsinaisesti ollut edes uusi juttu, noin PERIAATTEESSA olen ollut tuota mieltä aina ja (muka) opettanutkin sen noin kulkemaan. Jotenkin sitä vaan on lipsunut ja katsonut läpi sormien tuota pientä hetkittäistä hihnaan nojaamista / kiristämistä muka sillä varjolla, että se on vielä niin nuori ja energinen ja se ei malta ja lässynlää. Ja kun se heti aina hidastaa kun kieltää... vaan kun saat kieltää joka lenkillä ja monta kertaa - rasittavaa! Eli nyt vaan otettiin tiukempi linja ko. asiaan ja parin ketjupantanyppäisyn jälkeen ei juurikaan tarvinnut enää kuin hieman muistutella välillä. Mutta sääntö 2! Herranjestas että olikin vaikea toteuttaa!! Siis niin kauhea pynkeäminen oli mun rinnalle, taakse, sivusuuntaan niin pitkälle kuin hihnaa riittää ja sieltä taas vaivihkaa taakse, ettei paremmasta väliä. Ja kun vaivihkaa ei onnistunut, yritettiin muka jäädä haistelemaan ja sieltä nopeasti luikahtaa taakse. Tai kiivetä lumipenkan päälle ja sieltäkautta sinne taakse. Tai "oho, lätäkkö, en voi edetä, pakko mennä tuolta takakautta". Sitten tuli vaihe että Paso selkeästi yritti vaan jumahtaa paikoilleen. Kun en saa vetää enkä jäädä taakse, niin en sitten liiku mihinkään. Taikka jos liikun, niin loikin jänöloikkaa takaperin suoraan sun edessä ja tuijotan silmiin. Tai saan (muka) leikkihepulin ja alan säntäillä häntä mutkalla ympyrää. Kaivan kuoppaa, syön keppejä... mitä ikinä voi koira keksiä, ettei tarvis kulkea siinä edessä löysällä hihnalla! Ja etenkin, että pääsisi vielä viimeiseksi tsekkaamaan sen tuiki tärkeän kusen. Tsiisus! Usko olis loppunut ilman Marian neuvoja ja kannustusta ja mallin näyttämistä. Eikä oltais selvitty ilman kävelysauva-apua. Sitä siis käytettiin ikäänkuin paimensauvana ohjaamaan silloin, kun Paso yritti sivukautta koukata kielletyille urille.
Lisäksi harjoiteltiin myös koiran kuljettamista selän takana, oikeita äänensävyjä kieltoihin ja liikkeellelähtökehoituksiin, koiran ottamista autosta ulos ja autoon laittoa sekä dominoivia silityksiä. Näistä ehkäpä lisää myöhemmin.

Näillä eväin sitten lähdettiin kotiin treenailemaan. Tavoitteena siis koira, joka kulkee taluttajansa edellä rentona, tarkkaillen omistajan liikkeitä niin, että se hidastaa, kiihdyttää vauhtia ja kääntyy omistajan mukana ilman sen kummempia ohjailuja. Ja joka kulkee niin käskettäessä yhtä rentona myös selän takana, keskellä tietä, mutkittelee, pysähtyy, lähtee liikkeelle jne. ilman eri käskyjä  ja hihnan kiristymättä. Oltiin muuten kotiin lähteissä noin valovuoden päässä tavoitteesta...

Mutta eipä muuta kun härkää sarvista ja myöhän ryhdyttiin harjoittelemaan, siitä lisää seuraavassa päivityksessä!

3 kommenttia:

  1. Tämä on niin mielenkiintoinen kehityskertomus, että jännityksellä odottaa osaa 3.

    VastaaPoista
  2. Heippa! Päädyin Koiraneuvolan ja googlettelun kautta blogiisi, ja täällähän on alkanut tosi kiinnostava korjausprojekti. Itsekin kävin hiljattain oman perrourokseni kanssa Vilanderilla testissä ja sen jälkeen vielä kolme neuvolakertaa. Bloggailin aktiivisesti meidän korjausprosessin ajan ja aikomuksena on jatkaa bloggailua & pohdintoja nyt korjauksen jälkeenkin. Jos kiinnostaa, niin käy katsomassa http://vesihiisi.wordpress.com/. Korjausaiheiset sepustukset löytyvät huomioimattomuus-kategoriasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä Sanna! Mielenkiinnolla luin koko teidän korjausprosessin! :)

      Poista