Agilityepätoivoa

Viime lauantaina oli taas Sami Wessmannin valmennus. Ratapiirros oli kunnioitusta herättävä:

Etukäteen tuntui, että useampaan kohtaan ei oikein ollut mitään hyvää ratkaisua. Esim. 6-10 tuntui kertakaikkiaan mahdottomalta toteuttaa, kun pitäisi kiertää kepit ja sitten ei ehtisi enää ja väärä putkensuu häämöttää niin kovin lähellä ja ja ja... Samoin kepeille sisäänmeno vaikutti jotenkin tosi hankalalle. Ja kyllä meillä hankaluuksia olikin. Joskaan ei oikastaan lainkaan niissä kohdissa missä ounastelin!

Rataantutustumisessa lamppu syttyi, ja hoksasin että osaahan Paso varmaan puomin kontaktin tehdä, vaikka en olisikaan ihan vieressä tassusta kiinni pitämässä. ;) Leieröin siis keppien takaa tuon puomin ja näin pääsin paljon järkevämmin liikkeelle itse kohti 7-8-9-hyppyjä. Ja Paso ei mennyt väärään putkenpäähän kuin yhden ainoan kerran ja silloinkin vain siksi, että ajoitin "putkeen"-käskyn totaalisen surkeasti. Tässä pätkässä rytmitys oli ensiarvoisen tärkeää. Kun liikuin ja jarrutin oikea-aikaisesti ja tarpeeksi ajoissa, ei ollut mitään ongelmaa ohjata Pasoa 10-putkeen ihan oikein melko kaukaakin takaa. Toisaalta kun leijeröin puomilla, merkkasin 6-hypyn huolella ja lähdin ajoissa liikkeelle, en itse asiassa edes jäänyt 8-9 välissä mitenkään kauas taakse. 

Ja kepeillekin Paso löysi itse asiassa melko hyvin, tai silloin kun ei löytänyt, ei myöskään mennyt väärin sisään vaan jäi keppien eteen odottamaan tarkempia ohjeita. :D Kerran tuli liian kovaa vauhtia liian jyrkästi sisään ja jäi yksi väli pujottelematta. Mutta näitä vaikeampia sisäänmenokulmia pitäisi kyllä treenata vähän taas!

Mutta sitten ne pulmat... Rata oli pätkinä ihan suoritettava, jos nyt ei helppo, niin ei mahdotonkaan. Mutta kokonaisuutena todella haastava, koska se oli täynnä paikkoja, joissa oli todella tärkeää olla ajoissa ajoissa ajoissa ja rytmittää juuri oikein oma liikkuminen ja ohjaaminen, tai olit pulassa seuraavassa kohtaa. Ja sitä seuraavassa. Ja mulla ei tällä kertaa vaan pysynyt pakka kasassa. Ja silloin kun onnistuin jonkun kohdan tai parhaimmillaan kaksi kohtaa ohjaamaan järjellisesti oikein, unohdin radan. Kyllä sapetti!

Eniten väännettiin ihan alkua (1-4) kun en taas kerran osannut valssata ajoissa. Sitten väännettiin 10-13 pätkää, jossa ensin lähes mahdottomalta ensinnäkin tuntui saada putkihullua koiraa jatkamaan putkesta suoraan toiseen putkeen... Silkkaa mun huolimattomuutta siis, etenkin että sama virhe kävi monta kertaa, vedin Pason omalla liikkeellä mukaani ja puomille. Ja sitten tuo 12 siivekkeen ympäri pyörittäminen. Voi tuskaisuus. Vihaan noita pieniä pyörityksiä kun tuntuu että juututaan Pason kanssa molemmat johonkin juoksuhiekkaan... Ja jos yritän liikkua reippaammin pois käännöksestä, Paso ei hyppää lainkaan vaan kääntyy esteeltä pois tai vaihtoehtoisesti hyppää saman hypyn takaisin. No, osaamattomuuttahan tämä on molemmilta, kun ei näitä ole tehty (koska vihaan... ) Mutta korpesi se silti kun ei vaan meinannut millään onnistua. 

Viimeinen tuskallisuus oli 19-22... Takaaleikkaus 20-hypyllä toimi tosi hienosti kun en vaan jäänyt liiaksi papailemaan vaan päästin koiran heti eteenpäin, mutta tuo takaakierto osoittautui yllättävän hankalaksi. 

Lopputuloksena oli tosiaan fiilis, että lopetan koko lajin, kun ei minusta ole mihinkään ja alkoi itkettää kun lähdettiin loppuverkkakävelylle. Koira oli hieno ja iloinen, onneksi sain oman mielen pidettyä sillain hallinnassa, että sillä oli koko ajan hauskaa enkä alkanut sille rähjätä omia mokiani. Siitä olen sentään itsessäni ylpeä - jotain olen oppinut! :)

Mutta opit tiivistettynä: "Ole rohkeampi. Tee samat ohjauskuviot, mutta järestään 30 sekunttia aikaisemmin. Luota koiraan, se on taitava ja kuuliainen. Älä jää varmistelemaan vaan etene." Jep jep. Miten ei kuulosta ihan vieraalta nämä ohjeet?? Voi kun joskus oppisi...