perjantai 16. syyskuuta 2011

Koirakoulun kapinalliset

Eilen oltiin taas pentukursseilemassa. Kyllä Paso vaan on pätevä ja hiano! *syrän*

Pentukurssin ohjelmaan on jokaisella kerralla kuulunut samanlainen aloitus, jota haisteluringiksi kutsutaan. Tässä ensin käydään isoon rinkiin ja jokainen piirtää hiekkaan ympyrän "kotipesäksi". Sitten kuljetaan kierros pesästä pesään niin, että koirat saavat haistella vapaasti maata ja pysähtyä toisten "pesiin". Ideana ja perusteluna tässä on, että näin pennut "tutustuvat" hajujen kautta ja saavat selville ketä kentällä on eikä niiden sitten tarvitse harjoitusten aikana yrittää päästä toisiaan moikkaamaan. Alusta asti olin vähän epäilevällä kannalla moisen toiminnan järkevyydestä ainakaan omalla / Pason kohdalla, mutta ajattelin että kokeillaan. Edellisellä kerralla Paso oli mielestäni jo kamalan keskittymätön ja vaikea saada kontaktiin erityisesti tuon rinkihomman jälkeen, joten eilen sitten päätin kokeilla pitääkö epäilykseni paikkansa. Eli me ei tuota rinkihommaa tehty. Kuljettiin kyllä se sama rinksa muiden mukana, mutta tein sen ihan kontaktiharjoituksena, eli vaadin Pasoa pitämään yllä kontaktia ja kulkemaan mukana löysällä hihnalla. Hyvästä kontaktista toki paljon palkkaa.

Ja kas: tuloksena parhaat harjoitukset tähän asti!! Pason keskittyminen ei herpaantunut kertaakaan koko kolmen vartin aikana, sitä ei tarvinnut naarata haistelupuuhista takaisin kontaktiin eikä se edes vilkuillut muihin päinkään, mitä on tapahtunut kaikilla aiemmilla kerroilla, enenevissä määrin. Joten ei haistelurinkejä meille enää. Kentälle mennään tekemään töitä minun kanssa eikä nuuskimaan maata. Piste. Tai sitten välillä saa olla ihan vapaalla ja vaikka leikkiä muiden koirien kanssa, mutta silloin on remmi irti ja "vapaa"-käsky annettu.

Muutoin aiheena oli nouto, seisominen ja aktivointi. Aktivointina tehtiin namin piilotusta purkin alle, katsekontaktilla sai luvan etsiä nami purkin alta. Paso hokasi katsekontaktihomman heti ja parin yrityksen jälkeen noukki namitkin purkin alta oikein pätevästi. Toinen aktivointitemppu oli takana kulkeminen. Tästä hämmästyin itsekin, sillä Paso oppi tempun kerrasta. Siis tosiaankin yhden (1!) näytön jälkeen se meni joka ikinen kerta mun selän taakse kävelemään ihan kuin olisi moista temppua tehnyt aina! Kurssin vetäjäkin tuli kysymään, että oletteko tätä temppua paljonkin harjoitelleet... vähän hänelläkin silmät laajeni, kun sanoin että ihan nyt tehdään ekaa kertaa! :D 

Noutoharjoitukset aloitettiin ota-anna - harjoituksella, jossa siis tarkoitus oli vain antaa noutoesine koiralle suuhun ja ottaa se takaisin. Tätä olen ajatellut Pason kanssa tehdä joka tapauksessa, joten ajattelin että kokeillaan. Se hoksasi ihan nopsaan että haluan sen koskevan kapulaa hampailla ja tekikin niin ehkä kolme kertaa, mutta sen jälkeen kieltäytyi koko typeryydestä. ;) "Anna kuule vaan se makkara suoraan, jooko" Mutta kun heitin kapulan parin metrin päähän, Paso haki sen ihan hienosti ja toi mulle käteen... Että miksi tehdä sitä vaikeasti? No, pitää vielä miettiä tuota noutoliikettä, että miten sitä oikeasti aletaan treenata. Tulipahan kokeiltua kuitenkin, että kyllä se noutokapulaa kantoi ihan tyylikkäästi kuitenkin ja tosi hyvällä otteella sitäpaitsi. :)

Liikkeestä seisominen sujui ihan hienosti, mutta sitähän on tehty aikaisemminkin. Hyvin oli muistissa! :) Lopuksi pienet painit vielä Nana-seropin kanssa ja oltiinkin valmiita unten maille. Hyvät treenit, hieno koira!!

2 kommenttia:

  1. Sinänsä tuo anto-otto on hyvä pitoharjoitus, jos saa koiran motivoitua. Voi kontrolloida alusta lähtien, ettei koira rupea pureskelemaan. Mun tytöt ei kyllä yhtään tykänneet pitämisestä, vaikka noutamisesta tykkäävätkin.

    VastaaPoista
  2. Joo, tiedän että sillä saa kyllä hyvän noudon aikaiseksi. Ässällehän opetin noudon naksulla tolla menetelmällä ihan alusta, kun se mäyhäsi kaikki kapulat tulitikuiksi. Ja hyvä tuli. Mutta oli se pitkä tie... Ja motivointi tosiaan on vähän haastavaa. Jopa Ässästä toi pitäminen oli vähän tyhmää, ja se sentään rakasti kaikkea tekemistä ja noutoa etenkin. Voi olla, että jos Paso pitää noin hyvän otteen vastaisuudessakin, en jaksa alkaa noutoa tolla tyylillä ns. "turhaan" rakentamaan. Korkeintaan välillä sitten luovutusta vahvistamaan...

    VastaaPoista