Onko se aikuistumista...

... vai onko se sairas?

Tämä on nykyään Pason normaaliasetus kotioloissa:

Aamulla, kun avaan työhuoneen oven (jossa Paso siis nukkuu, se makaa yllä näkyvässä asennossa lattialla tai sohvalla. Sieltä se kälppii rauhakseltaan pihalle, jossa se pienen aamukierroksen jälkeen rojahtaa samoihin asemiin terassille. Sitten se siirtyy taas sisälle levyttämään, kunnes lähdetään pihalle lasten kanssa, jolloin se taas kellii terassilla tai nurmikolla. Yleensä aurinkoisimmassa kohdassa. Ehkä se lataa akkuja? :D 

No ei, ei se varmaankaan sairas ole. Toki se on valmiina actioniin heti kun näyttää siltä, että jotain voisi tapahtua. Tai yleensäkin, kun tapahtuu jotain, mihin voisi ehkä vähän osallistua. Mutta siis pointti on nyt se, että silloin kun EI tapahdu, Paso menee off-asentoon eikä koko ajan istu jossain tuijottamassa mua tai muuten vahtaa jokaista liikettäni. Mahtavaa!

Pitkin päivää pihalla riittää toki pieniä frisbeen ja pallon heittäjiä sekä yleistä partiointia. Ja hellekin on. Jos aamulla ei olla käyty pitkällä lenkillä, on illalla vielä isännän lenkityksen vuoro. 

Siinä toinen selkeä muutos aikuisemaan suuntaan. Yksi Pasolle kaavailluista tehtävistä oli alunperin olla isännän juoksukaveri. Mutta sattuneista syistä (koira hävisi horisonttiin ja vaati muutenkin jatkuvaa hallinnoimista) se ei vielä viime kesänä ollut kovin toivottu lenkkikaveri isännän suunnalta. Mutta nyt. Nyt on juoksulenkkeilykausi taas aloitettu tuossa toukokuun alulla. Pojat käy lenkillä monta kertaa viikossa. Ja tänään käytiin keskustelu, joka oli musiikkia korvilleni:
minä (ennen lenkkiä): Se on ollut vähän kankea, koita kattoa että tulee hyvät alkuverryttelyt ennenkun alkaa ryntäillä.

Ronja (lenkin jälkeen): No oliko hyvä lenkki?

Isäntä: Oli joo, jalat toimi hyvin.

minä: Mites Paso, toimiks se?

Isäntä: Joo, toimi. Se kyllä nykyään aina lähtee aika silleen rauhallisesti liikkeelle. 

minä: Hyvä, niin sen pitääkin, sitähän tässä on harjoiteltu.

Isäntä: Se ei meinaa oikein tajuta, että nyt tosiaan JUOSTAAN, ihmettelee ja himmailee aluksi.

minä: Mahtavaa! Niin mie oon yrittäny sitä tässä viimeisen vuoden kouluttaa, että vire pysyis matalana ja mieli rauhallisena. Kyl se intoutuu ku vähän kannustaa.

Isäntä: Joo, parempi se tosiaan näin on.

Mun pikku paviaanista on tullu järkevä miäs! (enkä nyt tarkoita Isäntää, joka on ollut järkevä aina).