sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Mannerin agikoulutuksessa

Menee taas päivitykset vähän aksapainotteiseksi. Sorry. Mutta tänään oltiin Pason kanssa Nina Mannerin koulutettavina, toista kertaa. Ja koulutus oli just yhtä hyvä ja antoisa kuin viimeksikin ja kouluttaja niin kovin iloinen ja hyväntuulinen. :) Ja Paso! Paso oli taas kerran niin pätevänä, että voi ETTÄ! Tuntuu jo, ettei sanat vaan enää riitä kuvailemaan, miten ihana sen kanssa on harrastaa. Se on vaan niin... <3

Rata rapsahti sähköpostiin jo perjantaina, joten pari päivää oli aikaa harjoitella estejärjestystä:


Konstikkaimmalle tuntui pätkä 6-10 sekä 16-18. Muuten rata vaikutti oikeinkin kivalta ja juostavalta ja useisiin kohtiin oli moniakin erilaisia ihan toimivia ohjausvaihtoehtoja.

Koska en ollut hirveästi viime aikoina ehtinyt treenailla Pason kanssa, emmekä päässeet perjantaina treeneihinkään, käytiin lauantaina vähän "harjoittelemassa salaa"... Rakensin radasta pätkän 7-14, mutta ilman puomia, koska en jaksanut siirrellä sitä... Se sai jäädä paikalleen, ratapiirroksen A-esteen tilalle. Tiedostin kyllä, että Pason lähettäminen putkeen 7 olisi hankalaa puomin takia, ja yritinkin viedä sen aika pitkälle. Siitä huolimatta ehdin vielä tekemään persjätön putkelle, suhahtaa hidastukset 8-hypylle ja tehdä pakkovalssin ysille. Paso toimi kuin unelma. Kuitenkin sitten tänään puomi veti niin kovin puoleensa, että minun piti saatella Paso melkein putken suulle asti, jolloinka en ehtinyt tehdä persjättöä. No, toimi tuo takaaleikkauksellakin, joskin kaarroksesta 8-hypyn jälkeen tahtoi tulla vähän pitkä. Mutta kuuliaisesti Paso kaarteli, eikä hypännyt ysiä väärään suuntaan. Yritettiin samaa kohtaa myös niin, että teinkin persjätön jo muurille ja vaihdoin puolta, mutta Paso etenee niin huonosti hypyille ja minä en vaan kertakaikkiaan ehtinyt ohjaamaan sitä, joten se kääntyi aina minua kohti ja hyppäsi sitten puomin alastulon ylitse mun luokse. Nämä putken jälkeensuoraan hypylle etenemiset siis ehdottomasti harjoituslistalle, samantyyppinen ongelma oli edellisessä Sannan treenissäkin!

Kepeille Paso kääntyi hyvin eikä haikaillut A-esteelle, kuten jotkut koirat tuossa kohdin. Kunhan itse maltoin ja käänsin rintamasuunnan selvästi kepeille, haki hyvin myös oikean sisäänmenon. Jos kiiruhdin liikaa edelle, se tuli toisesta välistä sisään. Vein pujottelun vasemmalta puolelta, niin ei tarvinnut vaihdella puolia 12 takaakiertoon. 13-hypyn kierrätin pidempää reittiä "alakautta", koska se sopii Pasolle paremmin kun se luonnostaan hyppää mielellään pitkälle. Se irtosi hypylle niin hyvin, että pääsin hyvissä ajoin merkkaamaan 14-hypyn ja liikkumaan kohti A-estettä, jolloin Pason kaarros 13-siivekkeen ympäri tuli pieneksi ja linja A-esteelle ihan hyväksi. Hienosti se luki tuon 14-hypyn merkkauksen, vaikka liikuin jo seuraavaa estettä kohti. :)

Aan jälkeen hypylle 17 piti tehdä saksalainen (takaakierto + persjättö) ja ensimmäisellä kerralla olin hätäinen enkä edes huomannut, että Paso jätti koko esteen hyppäämättä... Kun tein selkeästi ja maltilla, Paso näytti että osaa ko. ohjauksen oikein hienosti. Mun pitää vaan selkeästi merkata hyppy ja sitten rohkeasti liikkua eteenpäin koiran alta pois. Putkelle eteni niinkun nyt Paso etenee, eli lujaa. :) Rimat pysyi hyvin ylhäällä okserissakin, vaikka olivatkin 60cm. Keinulle piti ottaa aika napakasti haltuun putken jälkeen, ettei tullut liian vinosti. 

22-25 aiheutti hieman enemmän harmaita hiuksia kuin olin odottanut. Tai 22 meni kuulemma "mageesti" Ninan sanoin, mutta siitä eteenpäin oli vähän hakemista. Tai no, kyllä me koko ajan ihan oikeassa järjestyksessä päästiin esteet, mutta mutta... Olin suunnitellut pyörittäväni Pasoa koko ajan oikealla kädellä itseni ympäri. Eli 22 kohti pienellä suhinalla ja pyöritys, siitä suoraan 23-hyppy sekä pituus koko ajan koira oikealla ja sitten pyöritän pituuden ympäri "alakautta" (koira kääntyy vasemmalle siis pituuden jälkeen). Ja toimihan se, mutta Pason meno oli aika hidasta ja jähmeää, kun minä seisoin niin pitkään paikallani ja pituuden jälkeen sain jo kannustaa sitä mukaan toden teolla että päästiin putkelle. Niinpä vaihdettiin tähän valssit 23-hypylle sekä pituudelle (koira kääntyy pituudelta oikealle). Ja sitten iski meikäläisen valssausvaikeudet... Tai siis eka valssi meni erinomaisesti (kyllä näitä on harjotieltukin edellisen Mannerin koulutuksen jälkeen!) mutta toisen jälkeen tahdoin vähän eksyä enkä meinannut millään päästä liikkeelle uuteen suuntaan, jolloin Pason käännöksestä tuli vähän turhan pitkä ja hidas. Jotenkin muutenkin oli ajatuksena tosi paljon vaikeampaa valssata pituudelle kuin hyppyesteelle?!??

Loppu olikin oikeastaan aika iisi. 26-hypylle tein takaaleikkauksen. Pussin jälkeen piti olla tosi tarkkana ottamassa haltuun 30-esteellä. Jos siinä vaiheessa vielä liikuin, kun Paso tuli pussista ulos, sen kaarros venyi niin pitkäksi että se ajautui ohi hypyn ja kisoissa olisi tuomittu kielto, vaikka lopulta oikeaan suuntaan este suoritettiinkin... 

Kivaa oli! Toivottavasti mahdumme mukaan marraskuunkin koulutukseen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti