tiistai 3. maaliskuuta 2015

Agitreenissä

Eilen oltiin treeneissä. Paso oli helvetin hieno niinkuin aina. <3 Omaan suoritukseen en ollut lopulta kovin tyytyväinen, vaikka oli siinäkin hetkensä. Keskittyminen ei ollut lainkaan kunnossa, liikaa häiriinnyin kaikesta ympärillä ja häsläsin. Toisaalta hyvää oli se, että oma fiilis pysyi kuitenkin iloisena siitä huolimatta, enkä hermostunut itseeni tai koiraan niinkuin vastaavissa tilanteissa joskus ennen. :)

Tämmöinen rata:


Erityisesti viilattiin alkukiemuroita putkelle asti. Kas kummaa - siellä kun piti valssata. ;) Se kun vaan ei ole mun laji... *huoh* Pasokaan ei selvästi oikein kunnolla osaa valssia ohjauksena, vaan tahtoo hypätä aina "läpi" vaikka valssi kuinka olisi ajoissa.
Vitoselle olisin itse halunnut hieman jarruttaa koiraa ennen hyppyä ja kääntää takaa ohjaten, mutta Jarno kun haluaa että juostaan vaan eikä jarrutella (mikä ihan fiksua ja oikein onkin, multa pitää saada käsijarru pois päätä) niin pisti mut juoksemaan persjätön vitoselle. Ja sehän toimi hienosti, kun vaan tein ohjauksen ajoissa ja juoksin oikeaan suuntaan! :)
Kontaktit Paso teki kertakaikkisen upeasti, samoin kepeille haki hienosti sisään vaikeasta kulmasta. Viimeisen suoran putken jälkeen meinattiin vähän törmäillä, kun haettiin napakkaa käännöstä ettei mene ohi 17 hyppy. Mutta kyllä siitäkin selvittiin kun vaan olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Kotiläksyksi valsseja ja tiukkoja käännöksiä siivekkeen ympäri sekä niistä palkkaamista. Harjoitukset jatkuvat.



Redi oli mukana hallilla tutustumassa atmorfääriin. Reipas ja rohkea lapsi tepasteli häntä pystyssä pitkin hallia, puri ihmisiä kengännauhoista ja lahkeista ja pussasi jokaista joka erehtyi pussausetäisyydelle. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti