sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Agiltytreenejä väliin

Ettei menisi liian syvälliseksi.. Ei täällä joka hetki mielentiloja pohdiskella, vaan enimmäkseen eletään ihan normaalia arkea, lenkkeillään ja treenataan. Olen yrittänyt käydä Pason kanssa kentällä pari kertaa viikossa. Jos ei ohjattuun harkkaan päästä, käydään kentällä omineen tai kavereiden kanssa. Onneksi meidän lapset tykkää myös käydä koirakentällä! :D

Tässä jokunen viime aikoina tehty treeni:

Välistävetoa, leieröintiä. Ennakoivaa ohjausta, keppikulmia. Tehtiin pienemmissä pätkissä. Vaikein pätkä taisi olla 8-11,mutta kaikki kohdat saatiin toimimaan. :)
Edellisen treenin variaatio ja jatko-osa. Ennakointia, linjaamista. Erityisen ylpeä olin pujottelusta jonka Paso teki hienosti loppuun asti vaikka jäin 19-esteen taakse vastaanottamaan! :)
Tämä oli hauska ja sujuva, vaikka ei paperilla siltä näyttänyt. Ideana oli ohjata ensin pelkillä valsseilla ja sitten ilman valsseja. Kumpikin tehtävä aiheutti mukavasti päänvaivaa radan kävelyssä, mutta onnistuivat lopulta tosi kivasti. Valssirata oli mulle loistava harjoitus ja valssittomalla jopa valssasin ensin vahingossa! :D Tisi hauska treeni ja Paso oli täydellinen <3
Tätä treeniä en juossut itse Pason kanssa, mutta oli niin kiva rata, että ansaitsee päästä julkaisuun. Suunnittelin sen meidän treeniryhmälle, kun toivoivat kontakteja, tiukkoja käännöksiä ja radan lukua.

1 kommentti:

  1. Olen erittäin iloinen voidessani jakaa kokemukseni täällä, nimeni on Brenda ja olin onnellisesti naimisissa. Vasta kun aviomieheni sanoi pettävän häntä, niin meistä molemmista tuli nagging parit, hän ei voinut uskoa, eikä hän myöskään luottanut sanoihini, joten jätimme avioeron, myöhemmin erotimme ja lupasimme koskaan asettamatta. Yritin pitkään siirtyä eteenpäin, mutta en voinut pysyä ilman häntä, joten aloin pyrkiä palaamaan mieheni, sitten minut ohjautui Dr.IZOYAan. Upea mies, jonka tapasin, hän rakasti loitsun ja sai mieheni palaamaan 24 tunnin sisällä. Tämän vuoksi olen täällä jakamassa tohtori IZOYAn kontaktia, tavoittamassa häntä drizayaomosolution@gmail.com kautta. Hän on todella voimakas ja erikoistunut seuraaviin asioihin ...
    (1) Kaikenlaiset rakkausloitsut. (2) Lopeta avioero. (3) Lopeta rauha. (4) Tarvitaan henkistä apua.

    VastaaPoista