Hihnahommia

Tulin tänään kotiin ja sain lapsenvahdilta (mein lasten pappa) raportin:

"Käytiin koiran kanssa lenkillä. Sehän ei vedä yhtään hihnassa!"
"Joo, ei sen pidäkään vetää." :)
"Niin niin, mutta siis ei ollenkaan. Se on kun ihmisen mieli."
"Niin sen kuuluukin olla!" :D

Eipä siihen päälle voinut kun kiittää kauniisti kehuista ja olla tyytyväinen itseensä ja koiraansa. :)

Siitä huolimatta mennään viikonloppuna vähän tsekkailemaan hihnakäytöstä ja ohituksia vapaanakin Peetsan ja Marian silmien alle. Jos ei muuten niin mielenkiinnosta ja kertauksen vuoksi. Ja onhan se kiinnostavaa nähdä muitakin ja varmasti opettavaista. 

Sitäpaitsi tulee sikälikin hyvään saumaan, että viime viikolla kuminauha pääsi napsahtamaan pahan kerran poikki... Just ehdin laskea Pason vapaaksi metsätienpätkällä, jossa näkee aika pitkälle ja luulin ettei ole ketään tulossa. Ja sitten pusikosta tupsahti pariskunta labradorinnoutajan kanssa suoraan Pason nokan eteen. Ei muuten paljon multa kysellyt kun säntäsi toiselle jantterille uhittelemaan. Korvat lepatti koristeena, kun toimintavaihde ehti napsahtaa päälle. Niskapers-otteella ja kirosanojen saattelemana sain hakea pikku paviaanin pois sieltä. Ai että vitnatti. Ja nolotti! Mutta eihän kukaan ole täydellinen ja tilanne tosiaan tuli niin kirjaimellisesti puskista, ettei mitään rajaa. Tulipahan äänijänteet testattua oikeen toden teolla. :D