perjantai 13. syyskuuta 2013

SM-kisoissa


No ei vaines, kun ihan vaan SeuranMestaruuksissa. ;)


Asiaankuuluvasti tietenkin kovasti uhosin etukäteen facessa, et voittamaan lähdetään Pason kanssa. :D Vaan kuinkas sitten kävikään. Tosi yllättäen (no heh heh) ohjasin kaksi hienoa hylkyrataa. Mutta hitsin hauskaa oli ja Paso oli hieno mies!


Ratapiirroksia ei ole eikä tule, koska en silloin heti muistanut niitä piirtää eikä enää ole kovin tarkkaa visiota että miten radat menivät. Kisassa oli siis sekä hyppy- että agilityrata. Joka tapauksessa väärään putken päähän erehdyttiin hyppärillä, koska jossain mielenhäiriössä asemoiduin väärälle puolelle pujottelua, vaikka en siltä puolen edes kertaakaan kävellyt tutustumisessa... Agiradalla taisi olla välistävetokuvio, jossa olin noin sata vuotta myöhässä ja jäljessä ja sitten mentiin taas vikaan kun se putki siellä houkutti. Tai jotain sinne päin. Siitä viis. Paso teki hyvää työtä ja meni sinne minne ohjasin aina kun ohjasin. Ja se teki fantastiset kontaktit - tuomarikin oikein erikseen kehui niitä! Hieno Paso.


Kuvat ovat taas Tommin napsimia ja niitähän saa isommaksi klikkaamalla.


Vaikka ei suoritustemme ansiosta palkintopallille päästykkään, niin arpaonni sentään suosi, ja saatiin siis palkinto kuitenkin! :D Eli jakamatta jääneet palkinnot siis arvottiin osallistujien kesken eli saatiin lohdutuspalkinto. ;) Positiivista sentään se, että vaikka Sanna-tuomari lupasikin bonuspisteitä sille, joka saa hänet nauramaan niin että tulee pissat housuun, niin niitä pisteitä ei sentään onnistuttu keräämään!

Agikisailujen jälkeen oli halukkailla mahdollisuus kokeilla viehejuoksua. Ja myöhän kokeiltiin! Paso oli ihan liekeissä vieheestä ja hoksasi heti, että kun vieheen kanssa juoksee lähtöpaikalle ja laskee irti, pääsee heti uudelle kierrokselle. :D Oliskohan se kolme kertaa ehtinyt juosta ees-taas-ees-taas ennenkun sain sen naarattua radalta pois... xD

Vieheilykuvat (c) Maija Aapalahti




Eka kierros... Ja kiinni on!!


Siis hetkinen... kun tästä päästää irti...


... se lähteekin taas karkuun!


Wuhuu! Sain sen!!


Ja taas mennään! :D 


Mietinkin tässä, että jos kävis lähimarketista ostamassa tommoisen pitkän kuminauhan ja sitois päähän tennispallon ja sitten koko komeuden tuohon pihaportilla kasvavaan mäntyyn, niin tarvisko Paso enää muuta viihdytystä ollenkaan? :D Ikiliikkuja olis keksitty? ;)






1 kommentti:

  1. Olen erittäin iloinen voidessani jakaa kokemukseni täällä, nimeni on Brenda ja olin onnellisesti naimisissa. Vasta kun aviomieheni sanoi pettävän häntä, niin meistä molemmista tuli nagging parit, hän ei voinut uskoa, eikä hän myöskään luottanut sanoihini, joten jätimme avioeron, myöhemmin erotimme ja lupasimme koskaan asettamatta. Yritin pitkään siirtyä eteenpäin, mutta en voinut pysyä ilman häntä, joten aloin pyrkiä palaamaan mieheni, sitten minut ohjautui Dr.IZOYAan. Upea mies, jonka tapasin, hän rakasti loitsun ja sai mieheni palaamaan 24 tunnin sisällä. Tämän vuoksi olen täällä jakamassa tohtori IZOYAn kontaktia, tavoittamassa häntä drizayaomosolution@gmail.com kautta. Hän on todella voimakas ja erikoistunut seuraaviin asioihin ...
    (1) Kaikenlaiset rakkausloitsut. (2) Lopeta avioero. (3) Lopeta rauha. (4) Tarvitaan henkistä apua.

    VastaaPoista