keskiviikko 26. lokakuuta 2011

tiistai 25. lokakuuta 2011

Puoli vuotta mittarissa!

Varsinainen puolivuotispäivä meni jo ohikin, mutta saman kuukauden puolella sentään vielä ollaan... ;)

Pason yleisimpiä kutsumanimiä perheessämme tällä hetkellä on Paskiainen, Palliaivo ja Pällinpää. Arvatkaa miksi? :D Mörkö- / murkkuikä on ilonamme! Mitään, toistan MITÄÄN asiaa ei voi jättää kyseenalaistamatta. Ihan sama, vaikka ne olisi osattu jo kesästä saakka vaikka miten hyvin... Eikä Pasolle tosiaankaan riitä yksi tai kaksi vakuutusta, että kyllä ne jutut tosiaan on edelleen niin...
 Viime päivinä on neuvoteltu mm. seuraavista aiheista "Saiko Paso tulla Ronjan huoneeseen? Entä jos ei koko Paso, niin puolet Pasosta, tai etutassut, tai pelkkä kuono, tai vaikka häntä?"
"Saiko Paso kerjätä ruokapöydän vieressä vai pitikö olla eteisessä? Entä nyt, tai nyt, tai joko nyt? Nyt varmaan ainakin? Ja pitääkö tosiaan KOKO Pason olla eteisessä, vai riittäisikö takatassut? Tai jos tulisi tuolta toista kautta, kai silloin voi kerjätä pöydän vieressä? Tai ainakin silloin varmaan tämä sääntö ei päde, jos on vieraita?"
"Annetaanko kynnet leikata nätisti, vai kannattaisikohan yrittää vinkua, inistä, kiskoa tassuja pois, heittäytyä selälleen ja kiljua tosi kovaa?"
... ja niin edelleen ja niin edelleen... Ja joka kerta Paso näyttää yhtä hämmästyneelle, kun kokeilut eivät tuota toivottua tulosta... Miten VOI olla, että häntä näin tässä komennetaan ja kaltoin kohdellaan?? Ja n. 30 sekunttia sen jälkeen Paso onkin jo vakuuttunut, ettei se komento itse asiassa varmaankaan ollut ollenkaan hänen korkeudelleen tarkoitettu, vaan jollekulle ihan muulle, joten HÄN voi kyllä tehdä niin kuin oli koko ajan aikonutkin...

Puolivuotislahjaksi Paso sai uuden Duudsons-henkisen pannan:

Näkyy tässä kuvassa kyllä vähän huonosti, mutta parempaakaan ei ollut nyt tähän hätään... Kuva on meidän agihallin ulkopuolelta. Yritettiin eilen käydä aksaamassa, mutta mulla olikin väärä avain, joten tehtiin sitten oikein tehokas tokotreeni tuossa nurmikolla. Luoksetuloa, perusasentoa, seuraamisen alkeita ja maahanmenoa. Paso olis tosi pätevä, mie vaan tarvisin varmaan jonkun vähän katsomaan perään välillä...

Tänään Pasolla oli sitten huoltopäivä. Ensin aamulla hypättiin autoon ja huristeltiin Kaipiaisiin, Purhon Mirkan käsittelyyn. Ja hyvä kun huristeltiin. Autokolarin jäljiltä selkärangasta löytyi 3 nikamalukkoa (lapojen välistä, siitä vajaa 10cm taaksepäin ja sitten yksi vielä taaempaa, lantion tienoilta). Nyt on lukot auki ja palikat paikallaan taas, joten kyllä kelpaa rellestää! :) Arpikudosta / kireyttä löytyi vasemman rintalihaksen ihan reunasta. Tämä on kuulemma hyvä uutinen, että se pahin tälli on tullut ilmeisesti siis rintalihakseen eikä hauikseen, joten ei tarvitse huolestua myöhemminkään hauislihaksen ja sen jänteiden kestävyydestä ja kunnosta. Ja tuo rintalihaskin oli hyvin parantunut ja Paso antoi sitä hyvin venytellä ja käsitellä. Lisäksi niska oli jumissa ja ihmekös tuo, kun tyyppi etenkin sairaslomalla kimpoili hihnassa aika huolella... Onneksi nyt on jo rauhoittunut ja useimmiten malttaa jo kulkea aika hyvin vetämättäkin. Paso sai muuten kovasti kehuja Mirkalta, oli kuulemma päivän ensimmäinen koira, jonka sai hoidettua pöydällä, vaikka aiemmat asiakkaat oli olleet aikuisia ja monta kertaa hoidossa käyneitä koiria! Paso hyppäsi pöydälle yhdestä vihjeestä eikä ollut moineskaan vaikka "hissi" lähti samantien ylöspäin!

Hieronnan jälkeen Paso otti parin tunnin huilin kotona, ja sitten lähdettiinkin iltapäiväetappiin eli parturiin. Ystäväni Johanna on meidän luottotrimmaaja, joten sinne suunnattiin. Ennen turkin ajelua otettiin vielä virallinen puolivuotispotretti - aika komia jätkä eikös!

(klikkaa isommaksi)

Parturointiakin piti tietenkin kyseenalaistaa. Paso aloitti pienellä ininällä, joka yltyi sydäntäsärkeväksi vinkumiseksi. Mutta kun kovasydämiset akat vaan silti jatkoi ajelua, muuntui vinkuminen pahastuneeksi marinaksi ja loppui lopulta. Seuraavaksi Paso kokeili, josko voisi heittääntyä jalattomaksi mun syliin tai muuten venkoilemalla päästä pois. Kerran se sitten putosikin pöydältä ja lisäksi kaksi kertaa meinasi, ennenkuin uskoi, ettei sekään auta. Lopputrimmaus menikin sitten ihan mukavasti. :D Mut kannatti kokeilla kuitenkin?!

Nyt kotosalla on nahkarotta. Meinaako koiran tämmöinen sijoittuminen sitä, että ruokakuppi kaipaisi täytettä, että lattia on liian kylmä makoiluun vai että pylly patterissa on lämpimämpää? Vai kaikkia niitä yhdessä?


maanantai 17. lokakuuta 2011

Puuhasteluja

(18.10. lisätty videolinkki tekstin keskivaiheille)

Pason peruspäivään kuuluu ulkoilua Ronjan kanssa. Useimmiten ihan kotipihalla taikka tuossa meidän takapihalta alkavassa metsässä:


Matkallisesti nämä ulkoilut eivät ole pitkiä, kun mennään Ronjan (vajaa 2,5v.) ehdoilla, mutta Paso kyllä huolehtii itsensä liikutuksesta ja monipuolisesta motoriikkaharjoittelusta säntäilemällä (päättömästi) pitkin pusikoita ja mättäitä...


Yleensä ei kauheasti poseerailla, mutta tällä kertaa päätin vähän yrittää... Aika hyvin kakarat jaksoikin pysyä paikallaan! :D

... ne on parhaat kaverit... :)

Perjantaina oli upea syksyinen sää ja minun teki mieli päästä vähän avarampiin maisemiin. Lisäksi ajattelin, että Pason olisi kiva päästä kunnolla juoksemaan ja purkamaan energiaa johonkin, missä todella on tilaa. Niinpä pyydettiin mummo mukaan apukäsiksi ja suunnattiin aivan upeaan Katariinan meripuistoon.


Siellä on valtavat nurmikentät, joilla on tilaa temmeltää


... ja ihania lammikoita joissa lutrata...


Kaunis pieni vesiputouskin löydettiin.


Välillä voi kiipeillä kallioilla ja kanniskella keppiä.


.. ja sitten taas menoksi!


Miten tonne lammikkoon pääsisi uimaan, pohtii Paso.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Päivitetään...


... nyt välillä, vaikkei mitään kovin järisyttävää kuulumista olekaan just kerrottavana.

Paso on toipunut parin viikon takaisesta tärskystä hyvin ja nopeasti. Viikon verran se ontui ja sai siis myös kipulääkettä ja liikunta oli rajoitettu minimiin, jopa pihapissalla käydessä se oli hihnassa. No tämän seurauksena alkoi sitten pikkaisen viirata päässä... ;) Viime viikonloppuna vähensin ensin kipulääkeannosta puoleen ja kun ei silti ilmaantunut ontumista, jätin kipulääkkeet kokonaan pois. Edelleen kuitenkin jatkettiin (tai yritettiin jatkaa) lepäilylinjalla.
Puolivälissä viikkoa Paso oli omasta mielestään jo täysin toipunut ja kykeni kulkemaan lähinnä hyppy-pyppy-koikka-loikkaa ylös, alas ja ympäri ämpäri huolimatta siitä, että yritin sitä pihalla käyttää noin puolen metrin remmissä... Kun se vielä yhtenä aamuna oli saanut kuningasidean hypätä meidän ruokapöydälle (jotta paremmin näkisi ikkunasta ulos mun perään), tulin siihen tulokseen, että se selkeästi on riittävän terve liikunnan lisäämiseen...
Niinpä tämä viikko on  tehty  hihnalenkkejä aloittaen korttelista ja hiljalleen pidentäen. Nyt viikonloppuna Paso on saanut jo vähän omassa pihassa rällästää vapaanakin. Kovasti olen kytännyt ja syynännyt liikettä, mutta kyllä se ihan puhtaasti näyttäisi liikkuvan (silloin kun vahingossa joskus hyppy-pyppy-koikka-loikka-koikkelehtimisen sijasta ravaa pari askelta). No, parin viikon päästä on sitten vielä fyssarin luona käynti ihan varmuuden vuoksi. :)

Mutta tämä hihnalenkkeilyviikko sai minut pohtimaan, mitä kaikkea Paso oikeastaan jo osaa tuon hihnakävelyn tiimoilta. Lähinnä varmaan siksi, kun jätkän ollessa lievästi sanottuna ylienerginen, se ei todellakaan ole oikein osannut mitään niistä asioista vaan lähinnä olen ulkoillut holtittomasti sinne tänne kimpoilevan karvapallon kanssa...

Mutta siis. Paso osaa jo:
* istua odottamaan lähtöä ja puojottaa itse pään pantaan.
* kulkea hihnassa vetämättä.
* pysyä tien samassa reunassa, hihnakäden puolella.
* vaihtaa puolta käskystä joko mun edestä kulkien ("vaihda") tai takaa kiertäen ("takaa").
* pysähtyä odottamaan käskystä.
* pysähtyä ja nostaa tassua niin, että saan pujotettua jalkojen väliin menneen hihnan pois kumartumatta ja käsin koskematta.
* ohittaa toiset koirakot ja muutkin vastaantulijat ilman kummoista reagointia.
* ottaa kontaktin ja tulla vierelle pyynnöstä.
* jatkaa matkaa pyynnöstä ilman että hihnaa tarvitsee kiristää.
* tarkkailla mun kävelyvauhtia ja mukautua siihen.
* kulkea rattaiden vierellä.
* odottaa rauhallisesti että matka jatkuu, kun on pysähdytty esim. suojatien eteen.
* kulkea hihnassa nätisti myös Ronjan taluttamana (kunhan minä olen lähellä)

Aika tyytyväinen olen jätkään oikeastaan. :) Etenkin, kun tuota hihnalenkkeilyä meillä noin yleensä harrastetaan toooosi vähän.

Harjoituksen alla on vielä lenkille lähtötilanne, jossa tyyppi tahtoo vinkua ja vonkua ja kerätä kierroksia siitä sekunnista alkaen, kun näkee että alan pukea Ronjaa. Rasittava tapa. Vois olla hiljaakin yhtä hyvin...

Tänään Paso oli turistina agikisoissa. Ja hyvin turistoikin. Koko illan on uni maittanut äijälle! :D


Kaikista tämän päivityksen kuvista on vastuussa rakas aviosiippani Timo. Kuvat on otettu jokunen viikko sitten, ennen onnettomuutta. Tällä kertaa (koska eivät ole meikäläisen räpsyjä) niitä todella jopa kannattaa klikata ja katsella suurempina! :)

lauantai 1. lokakuuta 2011

Mittoja ja onnettomuus. :(

Paso, 5,5kk, painaa huimat 18 kg ja on 45,5cm korkea. Ei enää siis mahdu medi-mittoihin, joten nyt sitten vaan pidetään peukut pystyssä, että kasvaa tuosta vielä useita senttejä ettei jäisi ihan pikkumaksiksi.

Eihän se lihava ole, ei ainakaan mun silmään näytä siltä? Kuva ei nyt kyllä ole mikään ihan kunnollinen rakennekuva, kun yksin yritin ottaa, mutta näkee siitä nyt jotain...


Tarkkasilmäiset varmaan jo huomasivat tuosta kuvasta, että Paso on narun jatkeena. Se joutui maanantaina auton töytäisemäksi, kun juoksi ihan päättömästi tielle. :( Moka oli mun, jätin sen vahtimatta noin kolmeksi sekunniksi... ja luotin, ettei se mene sinne suuntaan, kun kukaan muukaan ei mene, kun kesäkuusta asti on opetettu, ettei sinne mennä ja jos mennään niin AINA pysähdytään ja odotetaan että minä menen edeltä ja annan luvan. Vaan lapsi on lapsi ja lapsi on nopea. Onneksi, onneksi, ONNEKSI Pason suojelusenkelit olivat tarkkaavaisina, ja tuloksena oli vain kylkikosketus ja kuski oli vanhempi herra joka ajoi rauhallisesti ja jopa pysähtyi katsomaan kuinka kävi. Ja onneksi ei käynyt pahemmin ja esim. luunmurtumilta vältyttiin.

Diagnoosina oli ruhje- / lihasvamma vasemmassa lavassa. Pari päivää jätkä oli melkoisen surkeana ja kinkkaili ja uikutti. Niin, ainakin aina, kun joku oli näkemässä... lievä filmitähti tämä penneli! Nimittäin selän kun käänsi, niin se käppäili ihan muina miehinä melkein ontumatta ja kerran erehdyin jättämään sen yksin vapaana pihalle, niin johan se juoksi kissan perässä - tippaakaan ontumatta! :D Nyt vajaan viikon toipumisen jälkeen tilanne on jo paljon parempi, käynnissä Paso ei onnu enää lainkaan ja ravissakin vain vähän. Mutta liikunta on edelleen minimissä ja riehumisen välttämiseksi omassakin pihassa käydään hihnassa. Ensi viikolla sitten kunnon mukaan aletaan hiljalleen lisätä liikuntaa, ja parin viikon päässä Pasolla on sitten fyssari/hierojalle aika, että saadaan samantien jumit pois kehittyvästä lihaksistosta.

Mutta kylläpä olikin taas muistutus siitä, miten pienestä kaikki voi olla kiinni. :(