tiistai 30. elokuuta 2011

Pason actionviikko, osa 4

Lauantai: karavaanausta

Säätiedotus lupaili elokuun viimeiselle viikonlopulle suorastaan helteistä säätä ja meidät oli kutsuttu viettämään lauantaita mummolan "kesämökille" eli asuntoautolle paikalliselle leirintäalueelle. Paso lähti luonnollisestikin mukaan.

Naapurivaunusta löytyi heti leikkiseuraa: kaksivuotias chihuahua-uros Tico oli melkoisen rämäpäinen tyyppi. Alle viiden kilon (nopealla ja ketterällä) elopainolla se pisti pätevästi kampoihin Pason yli kahdelletoista (kömpelölle ja hallitsemattomalle) kilolle. Ja jos Tico meinasi välillä jäädä alimmaiseksi, se piti niin vakuuttavan rähinän, että Paso katsoi joka kerta parhaaksi vetäytyä sukkelasti monta metriä takavasemmalle. :D (Kuvat ovat tällä kertaa ihan itse otettuja ja tulevat vähän suuremmiksi klikkaamalla)

Kukas sä oot?

Leikitäänkö?

Jee!!

Help! Sehän käy kinttuun kiinni!

Välillä patsastellaan yhdessä...

... ja kuiskutellaan korvaan poikien juttuja.

Ja sitten taas säntäillään.

Paso heiluttaa valkoista lippua!
Painimatsien lisäksi Pason päivä kului muutamaa pikku hihnakävelyä lukuunottamatta vaunun pihamaalla hihnassa liikennettä tarkkaillen. Yritin aluksi pitää sitä vapaana, mutta Pason ja minun käsitys soveliaasta kuljeskelualueesta poikkesi laajuudeltaan olennaisesti toisistaan, joten "häkki heilahti" ja Paso vietti päivän narun jatkeena. Se ei ahkeraa liikennelaskentaa tietenkään haitannut ja uskollisesti Paso "puffasi" jokaisen ohikulkijan. Se ei hauku, kun tietää ettei saisi, mutta ei malta ihan hiljaakaan olla, joten minimaalinen "puf" kuuluu huulien välistä ja sitä seuraa nopea vilkaisu minuun: "sori, oli pakko!". 


Vaikka näennäisesti Paso ei tehnyt yhtään mitään koko päivänä, oli se aivan poikki kun illalla kotiuduttiin. Se on tuo liikenteenvalvontakin rankkaa puuhaa!

maanantai 29. elokuuta 2011

Pason actionviikko, osa 3

Perjantaina oli vuorossa agilityharjoitukset.

Koska pentuagilitykurssi, jonne Pason ilmoitin jo kesällä, ei ole  edelleenkään alkanut eikä ole lupailuista huolimatta mitään tietoa milloin se mahtaa alkaa, päädyin aloittamaan agin saloihin tutustumisen Pason kanssa "omin nokkineni" ja Johannan ystävällisellä avustuksella. Tässä kun ei ihan mahdottomasti ole enää aikaa allekirjoittaneen jakautumiseen, ja sitä ennen olisi kiva, kun olisi edes perusteet hallinnassa...

Kai kaikki muutkin aloittaa agiteenit aina mansikkakakulla? ;)

Perjantaina oltiin siis toista kertaa oikein tarkoituksella Pason kanssa agia treenaamassa. Viimeksi viikko sitten harjoiteltiin etenemistä siivekkeiden välissä, rimat maassa sekä putkea. Tällä kertaa ensin kerrattiin hyppysuora ja sitten yhdistettiin hommaan suora putki. Ja Pasohan osasi homman kuin vettä vaan! Muutaman kerran jätkä karkasi lähdöstä kun oli niin innoissaan ja ehkä kerran meni kahden hypyn ohitse kun minä häiritsin sen keskittymistä huitomalla epämääräisesti.... ;) Suoraa mentiin molempiin suuntiin, ensin putki-hypyt, sitten vielä hypyt-putki. Ingen problemos!!

Uutena juttuna repertuaariin otettiinkin sitten puomi. Paso oli käynyt puomilla pari kertaa aiemminkin vahingossa, kun koirat olivat juoksennelleet kentällä vapaana ja tälläkin kertaa se ehti kiivetä puomille (ja hypätä sieltä alas...) ennenkuin ehdin tehdä mitään... Niinpä päätin, että aletaan nyt sitten harjoitella sitä oikeaa suoritustapaa, kun puomi selvästi jätkää kiinnostaa kovasti. Joten aluksi pari kertaa nakin perässä minä pannasta kiinni pitäen, mutta pian huomasimme, että homma sujui paremmin kun pysyin vähän kauempana enkä koskenut koiraan, jolloin se keskittyi paremmin etenemiseen eikä nakkeihin. Alastuloon tehtiin 2on2off - kontaktit ja Paso tajusi homman juonen tosi sukkelasti! :)




Kuvista kiitos kuuluu tällä kertaa Johanna Parikalle. Kiitos hani! <3 Viidioitakin oli hyppysuorasta, mutta mun kone ei halunnut tehdä yhteistyötä videoiden tiedostomuodon kanssa, joten se siitä sitten ainakin toistaiseksi... Ja kuvissa näkyvästä punaisesta paksukaisesta ei kannata välittää, se on vaan allekirjoittanut. ;)

Ainiin... lisättäkööt vielä, että meidän treenien jälkeen kentälle saapui agivalmennusryhmä, johon kuului myös edellisessä päivityksessä tapaamamme Judy-cockeri. Nyt saivat koirat sitten rellestää ihan vapaana aidatulla kentällä niin paljon kuin sielu sieti. Ja niillä meni melkoisen lujaa... Judy peittosi Pason 100-0 ketteryydessä, käännösnopeudessa ja erilaisissa koikkaloikissa, mutta kivaa oli selvästi molemmilla koirilla! :)

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Pason actionviikko, osa 2

Torstaina olikin sitten vuorossa Pason ensimmäinen "virallinen" koiratapahtuma. Parin kilometrin päässä kotoa järjesti naapuriseura match shown, joten pitihän sinne lähteä uusia rokotustodistuksia esittelemään! :D

Sää oli mitä mainioin elokuun lopun lämmin kesäpäivä, shortsikeli suorastaan. Ja väkeä olikin sitten paikalla sen mukaisesti. Pason lisäksi minulla oli mukana Ronja, joten kun tulimme paikalle ja näin koko kentän päästä päähän ulottuvan ilmoittautumisjonon, totesin samantien ettei tämä orkesteri jaksa noin kauaa jonottaa eli menimme kentän toiselle puolelle kukkia keräilemään. Paikalle saapui ystävämme Jaana Pason uintikaverin Friidan kanssa. Koirat tervehtivät jo vanhoina tuttavina...

Kun jono viimein alkoi lyhetä, menimme mekin ilmoittautumaan. Paso jäikin penturyhmän viimeiseksi, numerolla 27, eli paljon oli pentuja kehään tulossa! Odottelu siis jatkui... Vähän meinasi kaikilla olla jo välillä tylsääkin. Paso osaa kuitenkin relata hulinassakin ja Ronja tarjoili auliisti haleja:

Sitten löytyi leikkiseuraa!! Agiseurakaverin Marjutin Judy-cockeri osoittautui oikein samanhenkiseksi painikaveriksi. (Ronjallekin löytyi leikkiseuraa, mikä oli myös tosi kiva juttu.)



Hihnassa telmiminen osoittautui kuitenkin melko hankalaksi kun kaveruksilla olisi vauhtia ollut ihan mahdottomasti. Lisäksi molempien oli tarkoitus keskittyä ihan muihin puuhiin... Viimein, kahden tunnin odottelun jälkeen päästiin kehään!


Ja Paso esiintyi, kuin olisi AINA ollut näyttelykehissä! Se seisoi kuin tatti ja tuijotti nakkia mun kädessä, just tasan siinä asennossa mihin sen asettelin.


Tuomarin saapuessa koettelemaan ja tutkimaan, Paso liikautti ainoastaan silmiä hetkeksi tuomarin suuntaan, mutta pysyi upeasti muuten aloillaan. Saaliina punainen nauha (ja lisää odottelua...). Punaisten kehässä valittiin sitten neljä parasta, ja kun kolme jatkoon pääsijää oli valittu, pohti tuomari tosi pitkään meidän ja erään toisen koirakon välillä, kävi kaksi kertaa uudelleen kysymässä vielä että kuinka vanha Paso olikaan, mutta päätyi lopulta siihen toiseen, joten niukasti taisimme jäädä palkinnoilta. Mutta haitanneeko tuo, Paso kuitenkin esiintyi upeasti ja jaksoi keskittyä pitkän odottelunkin jälkeen kuin vanha kehäkettu konsanaan. Olin kyllä jätkästä tosi ylpeä - sehän vaikutti suorastaan siltä, kuin sen kanssa olisi näyttelyesiintymistä oikein harjoiteltukin! :D (No oli sillä kerran ollut näyttelyhihna kaulassa edellisellä viikolla... liekö sitten harjoitellut itsekseen sen jälkeen?)

Tyytyväisin ja iloisin mielin lähdimme kotiin, ja kyllä taas uni maittoi.

Tämän päivityksen kaikista kuvista kiitos ja kunnia kuuluu Jaana Siltaselle!




lauantai 27. elokuuta 2011

Pason actionviikko, osa 1

Sunnuntain agikisaturistoinnin jälkeen maanantai vietettiin huilipäivää ja tiistainakin Paso oli vain hangaround-jäsenenä agilityharjoituksissa, joita olin vetämässä. Mutta keskiviikkona päästiin tositoimiin. Ensin alkuiltapäivästä Paso pääsi metsärällästyslenkille Mollyn ja Peetun kanssa. Tosin helleaalto yllätti meidät ja todettiin kesken matkan että uimaanhan tässä olis pitänyt lähteä eikä metsään, kauhean kuuma oli koko orkesterilla!



 (c) Johanna Parikka

Mutta kyllä sitten ruoan päälle iltapäiväunet maittoivat. Iltaan mennessä Paso olikin latautunut taas mukavasti, kun suuntasimme Koiraseura Kotkan Kivan pentukurssille. Ensimmäisen kerran aiheena olivat kontakti ja istuminen sekä ohjaajille oikea-aikaisen palkkaamisen harjoittelu. Päivän temput sinänsä olivat Pasolle jo ihan tuttuja juttuja, mutta myöpä mentiinkin kurssille nimenomaan harjoittelemaan työskentelyä kentällä häiriössä, toisten koirien läsnäollessa. (Ja lisäksi hakemaan samanikäistä leikkiseuraa, mutta siitä vähän myöhemmin)

Kurssikerta alkoi ihan vaan kenttään tutustumisella nuuhkimalla (koirat siis, ohjaaja sai vaan pidellä hihnan päästä kiinni. ;) ) ja sitten luoksepäästävyyden harjoittelulla. Kaikki kolme kurssin vetäjää kävivät pentuja tervehtimässä. Pasolta katsottiin mun pyynnöstä myös hampaat. Paso malttoi tosi hienosti pysyä jopa perusasennossa kunnes tervehtijä kyykistyi viereen rapsuttamaan, jolloin toki piti mennä naamat pesemään! :)

Varsinaiset harjoitukset aloitettiin perus-kontaktiharjoituksella, jossa koiran tuli katsoa ohjaajaa kasvoihin saadakseen palkan. Tähän yhdistettiin "katso"-käsky. Tätä ollaan Pason kanssa naksuteltu aika paljon kotona, joten homma oli sinällään helppo, niinpä, kun Paso ei tuntunut toisista pennuista häiriintyvän, aloin vaatia siltä hieman pidempää kontaktin pitoa palkan saamiseksi. Hienosti toimi penneli.

Pikku tauon jälkeen jatkettiin "istu"-harjoituksilla. Koska Paso osaa myös "istu"-käskyn jo oikein hyvin (etenkin kun on nakkia tarjolla...), teimme paikallaolo- / malttiharjoittelua muiden treenaillessa istumista. Käskin siis Pason istumaan (palkka) ja sitten odottamaan ja kävelin remmin mitan päähän, josta palatessa palkka ja vapautus. Tämä sujui hienosti, joten välillä lisäsin ja välillä lyhensin joko aikaa tai matkaa ja lopulta kävelin myös koiran sivuille ja jopa taakse ja aina se istui kuin tatti paikallaan. Hieno jätkä! Olin tosi iloisesti yllättynyt, ettei Pason työskentelyä tuntunut tippaakaan häiritsevän muut kentällä välillä tosi lähelläkin olevat koirakot tai muutenkaan yhtään mikään (mm. kentän vieressä käynnissä ollut oksasilppuri tms. tosi äänekäs puutarhakone, ohi ajavat traktorit ja leikkuupuimurit, läheltä kävelevät ihmiset...)

Lopuksi vielä oli tarkoitus harjoitella oikea-aikaista palkkaamista palkkaamalla koiraa aina, kun sillä on kaikki neljä tassua maassa (ideana opettaa pentuja kulkemaan hihnassa hyppimättä). Muunsin tämän "seiso"-treeniksi, eli kuljimme ympäri kenttää ja kun käskin "seiso" tuli Pason pysähtyä seisomaan. Ja pysähtyihän se, vaikka edellisistä seisomisharjoituksista oli ikuisuus aikaa ja silloinkin oli harjoiteltu näyttelyseisomista eikä liikkeestä pysähtymistä. Toki autoin käsimerkillä, mutta kuitenkin - Paso älysi homman juonen tosi äkkiä, ja piti hienosti yllä kontaktia koko ajan kaiken muun hyvän lisäksi.

(c) Jaana Siltanen
Harjoitusten lopuksi kysyin, olisiko kentällä jotakuta muuta, joka haluaisi että pennut pääsevät leikkimään keskenään ja löytyihän sieltä Pasolle leikkikamu. Vain viikkoa vanhempi labbis/collie-mixi ja kivat painit saivat kakarat aikaan vielä iltahämärissä.

Kotiin sai tuoda väsyneen mutta tyytyväisen pennun. :) Ensi viikolla päästäänkin sitten kurssilla harjoittelemaan luoksetuloa ja mukana kulkemista.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Agituristi

Paso oli tänään oman seuramme agikisoissa turistina. Sillä oli enimmäkseen (ainakin omasta mielestään) fantastista. Niin fantastista, ettei kerennyt pissata ollenkaan, eikä ihan koko aikaa edes pysyä tolpillaan, kun lähti vähän mopo käsistä... ;) Fantastista ei ollut vain se, kun joutui välillä odottamaan häkissä. "rrrRRRmmmmouMOUMOUVOUuuuUUUU" kuului Pason möksästä aina kun joku tuttu meni ohitse... 
Ihan virallisella korkeusmitalla mitattuna Paso oli tänään 40,5cm korkea ja lisäksi tänään agibaanoille johonkin jäi ensimmäinen kulmahammas.

Ensi viikko onkin ohjelmantäyteinen. Keskiviikkona Paso aloittaa eskarin pentukurssilla, torstaina olisi suunnitelmissa Match Show ja perjantaina taas agilitaamista!

lauantai 20. elokuuta 2011

Kaivauksia, uimareissua ja yökyläilyä

Niin paljon päivitettävää, niin vähän aikaa....

Yritetään muistella viime viikkojen tapahtumia. Ensinnäkin Team Oja&Kaivuu on saanut uuden ulkojäsenen. Käänsin selän ehkä noin minuutiksi, ja Paso oli kaivanut itsensä kokoisen kaivannon pihanurmikkoomme. Olisi varmaan kaivautunut sinne kuuluisaan Kiinaan saakka, jos ei vastaan olisi tullut jonkunlainen viira tms. kangas. Tästä on viidiotakin, kun p*ska kamera ei taas tarkenna kuvia... Mutta sitä myöhemmin, kun pääsen koneelle jolla on MovieMaker.

Myöhemmin samalla viikolla Paso yritti kaivautua myös mm. agiseuramme uudenuutukaiseen kivituhkakenttään. Siitä tuli pikkasen palautetta useammasta suunnasta. Miksiköhän? ;)
Viikko sitten alkoi perheessämme arki, kun koulujen alun myötä allekirjoittanutkin palasi töihin ja Ronja tarhaan. Viimeisenä lomaviikonloppuna käytiin kuitenkin vielä uintitreffeillä ihanaisen Friidan kanssa. Jaana on taas tehnyt Saagalandiaan niin upean päivityksen mahtavine kuvineen, että en viitsi edes yrittää yltää samaan, katsokaa täältä! :)

Koska tiesin ensimmäisen koulupäivän venyvän pitkäksi ja lisäksi miehelläkin oli töitä tavallista enemmän ja Ronja mummolassa hoidossa, sai Pasokin lähteä Tappilandiaan yökylään. Johanna olikin jo ehtinyt kysellä, koska Paso saa tulla hoitoon, joten järjestyi sekin sitten. ;) Paso oli kerran katsastanut että jahas, tämmöinen paikka ja asettunut sitten taloksi sekä valloittanut kertaheitolla koko talonväen sydämet. Nukkumaan ei vaan olisi lapsi malttanut käydä, kun leikkikavereita oli koko ajan tarjolla. Mutta isoilla kirjaimilla lausuttu "NUKU" oli tehonnut kuulemma hienosti.

Yksinolo työpäivien ajan on sujunut ainakin ensimmäisen viikon mainiosti. Tuhoja ei ole (vielä ainakaan...) tehty ja jos Paso jotain ääntä pitää, niin ei ainakaan niin kovaa, että naapuriin asti kuuluisi. Ja vaikka itse olen ollut työpäivien jälkeen niin väsyksissä, ettei kauheasti ole koiran kanssa riittänyt virtaa touhuta, on Pasanen pysynyt hienosti nahoissaan koko viikon. Kunnon työkoiran alku siis täällä, joka osaa myös ottaa tarvittaessa rauhallisesti!

Loppuviikosta aloitettiin ihan oikea agitreenaaminenkin. Paso oli kentällä harjoittelemassa kolmen hypyn suoraa ja etenemistä, rimat maassa toki. Lisäksi tehtiin putkea, johon Paso hullaantui täysin! :D Muutenkin poitsu oli tosi pätevä ja älysi hurjan sukkelaan kaikki mitä siltä haluttiin. Puomikin tuli mentyä kerran vähän vahingossa Peetun perässä... Puolivälissä Paso huomasi, että oho, ollaanpa korkealla ja meinasi vähän alkaa polvet tutista, mutta juuston voimalla se tuli sitten rohkeasti loppuun asti. :)

Viikon päästä Paso aloittaa pentukurssin, päästään harjoittelemaan perustottelevaisuutta myös kentälle, missä on muita koiria. Ja josko sieltä vaikka löytyisi samanikäistä leikkiseuraakin jätkälle.

Seuraavaan päivitykseen lupaan ja vannon videoita Pason puuhista, niitä on kertynyt aikamoinen läjä, mutta kun omalla koneella ei pääse käsittelemään, ne tahtovat jäädä arkistojen aarteiksi. Josko tämmöinen julkinen lupaus saisi vähän pontta siihen loppuviimeistelyyn...

lauantai 13. elokuuta 2011

Neljän kuukauden poseerauspotretti

Tältä näyttää Paso, 4kk, 12kg, 40cm:


Pasolta oli päässyt unohtumaan jo opittu "seiso" käsky ja tarjolla oli kovasti istumista... Ja kun ei se kelvannut, niin täytyi tietenkin teatraalisesti laittaa korvia luimulle ja selkää köyryyn ja häntä kinttujen väliin. ;) Muistui se seisominenkin pian mieleen, mutta ihan kauhean kaunista ja pontevaa seisomista ei nyt saatu aikaan. Yllä kuitenkin näkyy, että kyllä se käskystä aloillaan pysyy...

Tässä paras rakennekuva tällä kertaa. Yritetään seuraavaksi jotain ryhdikkäämpää. ;)

Ihan hauskaksi vertailuksi, Ässä saman ikäisenä. Ikävä kyllä sen paino- ja korkeusmittoja en löytänyt mistään, vaikka niitäkin kyllä silloin mittailin...

Johannalle kiitos kameran taakse. :)



keskiviikko 10. elokuuta 2011

Väliaikainfo

Paso kävi maanantaina saamassa viimeiset rokotukset, ja on nyt siis virallisesti kelvollinen koiratapahtumiin. :) Katselinkin jo lähialueiden mätsäreitä, joista ensimmäinen olisi ensi viikolla Kouvolassa. Sinne voisi vaikka lähteäkin, jos saataisiin matkaseuraa. Anyone? Lisäksi Paso on ilmoitettu syyskuun alkupuolella alkavalle pentuagilitykurssille ja olemme jonotuspaikalla myös ihan tavalliselle pentukurssille.

Eläinlääkäri kehui Pasoa hyvärakenteiseksi ja sopusuhtaisesti kasvaneeksi, tasapainoiseksi tyypiksi. Ja muutenkin todettiin pentu terveeksi. Korvissa on melkoisesti karvaa, mikä aiheuttaa sinne korviin ilmeisesti vähän kutinaa ja ärsytystä ja tietysti vaikeuttaa tuuletusta. Olen yrittänyt karvoja nyppiä, vaan ovat niin tiukassa, etteivät kertakaikkiaan irtoa sen enempää kuin turkki muualtakaan koirasta sormin nyhtämällä irtoaisi... Saatiin korvahuuhdetta, millä nyt sitten korvia vähän lotraillaan, etteivät pääse keräämään töhnää sisäänsä.

Painoa Pasolla oli 12kg ja korkeutta on nyt 40cm. Ei taida Pasosta kyllä medikoiraa tulla, mutta on se melkoisen timmi pakkaus jo!

lauantai 6. elokuuta 2011

Friidan kanssa uinti- ja leikkitreffeillä

Eilen käytiin aamu-uinneilla työkaverini Jaanan ja hänen portugeesinsa Friidan kanssa. Paikka oli itsellenikin uusi, tosi kaunis ja suojainen hiekkakuoppa, jossa pohja syveni hyvinkin äkkijyrkästi. Tämä oli Pason mielestä selvästi fantastista, ja mitä pidempään uitiin, sen suurempia kamikazeloikkia se näytti veteen tekevän. Selkeesti tavoitteena mahdollisimman suuret roiskeet! No, pikkupojat on pikkupoikia. ;)

Jaana on taitava kuvaaja, ja täällä upea kuvakooste kaverusten leikeistä. Friida olikin tosi kivaa painiseuraa Pasolle, se on itsekin vielä sen verran nuori, että jaksoi telmiä kakaran kanssa ja tosi kärsivällisesti kesti Pason touhuja muutenkin. Aluksi Paso haukkui koko Friidan ihan pystyyn, sitten vähän juoksenteli karkuun, mutta noin minuutissa totesi, että kiva friiduhan tämä Friida on. :D Ja sitten mentiin!

Tänään Pasolla olikin jännä aamupäivä, kun Marita Marikharon-kennelistä (Pason "sijoitusmamma") tuli Pasoa tervehtimään - ja mukana tuli 5 koiraa! :D Pason ilme oli lievästi järkyttynyt, kun koko orkesteri tupsahti portista sisään, mutta urhoollisesti häntä pystyssä poika kesti tämänkin järkytyksen. ;)

torstai 4. elokuuta 2011

Kesäpuuhastelua

Käytiin Pason kanssa kaupunkikävelyllä Karhulan keskustassa. Siellä keskustan halki kulkee kanjoni, jossa moottoritie. Kanjonin yli menee siltoja ja alla siis huristetaan reilua sataa. Hieman Paso-poitsua aluksi jännitti vauhdilla sillankaiteen takaa lähestyvät rekat, mutta häntä pystyssä silti kuljettiin useammankin sillan ylitse. :) Muutenkin keskustakävely sujui oikein mallikkaasti, kuten myös koiratarvikeliikkeessä asiointi. Paitsi että uutta sopivaa pantaa ei löytynyt. Hö.

Kaupungin pölyt huuhdottiin pois uintireissulla. Paso on nyt lämmennyt uinnille toden teolla, eikä arastele veteen menoa enää pätkääkään!




Tässä vielä käytössä noutovälineenä keppi, kun kuvat ovat aiemmalta reissulta, mutta kaupunkiretkeltä Paso sai ihan oman uintilelun, ihanan kirkkaanoranssin kelluvan "luun", joka erottuu hyvin ulapalta. 


(uintikuvat (c) Johanna Parikka, tulevat klikkaamalla isommiksi!)

Paso on käynyt myös ihan oikeissa agitreeneissä. Siellä se aluksi sai hengailla vapaana kentällä kun rakentelimme rataa, ja kiipeili mm. Aa-esteen päällä. Sitten tehtiinkin pari kertaa Aa ihan vain siksi, että jäisi oikea suoritus mieleen. Ja putkea harjoiteltiin myös, lelun perässä Paso vilahti putkeen tosi hienosti monta kertaa, kunhan ensin käsitti homman juonen! 

Agitreenien ohessa myös tokoilu-ura on aloitettu ja Paso osaakin jo aika pätevän perusasennon ja olemme aloittaneet askelen-parin seuraamista siihen mukaan. Muita opinto-ohjelmaan kuuluvia temppuja tällä hetkellä ovat istu, maahan ja odota. Ja tietenkin luoksetulo, jota vahvistetaan koko ajan erityisesti metsäretkillä.

Hihnakävelyä harjoitellaan melkein päivittäin. Meillä on Pason kanssa pieni korttelikierroskävely iltaisin Ronjan käytyä nukkumaan. Toisinaan käydään vielä samalla iltahämärissä myös metsässä telmimässä tai tokoillaan pihalla. Hihnassa Paso kulkeekin jo tosi hienosti, kuin vanha tekijä suorastaan! :)