Tottistelua pitkästä aikaa

Tiistaina päästiin pitkästä aikaa Jaanan ja tyttöjen kanssa perinteiseen tiistaitokoiluun. Ja herranjestas että olikin kaameeta haahuilua... *huh* Mutta eipä auta nyt lyödä hanskoja naulaan, kun 20.5. on virallinen koe alokasluokassa!

Mutta siis teimme ensin seuraamista. Ja sama ilmiö kävi, kuin ekoissa agitreeneissä "korjausprosessin" jälkeen - koira haahuilee vähän mun takana korvat ja häntä alhaalla tai vaihtoehtoisesti lähtee ihan omineen haistelemana ja kiertelemään. Nytpä kuitenkin jo tiesin mistä lienee kyse, ja osasin heti ottaa sen "kukkia, perhosia ja sydämiä sulle kultamussukkani" - asenteen käyttöön. Ja kyllähän Paso siitä reipastuikin. Ei seuraaminen edelleenkään kauhean mallikasta koko ajan ollut ja pitkän kaavion lopuksi alkoi selvästi vähän lapsettaakin, mutta oli siinä paljon tosi hyviäkin pätkiä. Pitää nyt vaan kovasti treenata ja nimenomaan vähän pidempiä pätkiä ilman palkkaa. Ja silleen, että on häiriöitä ympärillä.

Jätöt sujuivat paremmin, joskin seisomassa pysyminen kun palaan kohdalle on edelleen vaikeaa. Treeniä siis tähänkin! Luoksetulo oli oikein hieno sentään kuten myös paikallamakuu ihanaisen Friidan vieressä. :)

Jaana kuvasi treenimme videolle, joten sieltä voipi katsella Pason haahuilua ja mun käsihalvausta. ;)

Sannan valmennusta x2

Meillä on ollut taas niin paljon tapahtumia, että päivitykset laahaa perässä! :D Viikko sitten lopetettiin lopullisesti ja "virallisesti" meidän koirankorjausjääkausi osallistumalla Sannan agivalmennukseen. Joskushan se on harrastaminen taas aloitettava... ;) Nyt kuitenkaan ei mitkään tähdet oikein olleet meidän puolella. Ensinnäkin meillä oli molemmat lapset kipeänä ja lähdin kotoa kohti agihallia  (myöhässä, kuinka ollakaan) tilanteesta, jossa molemmat olivat huutaneet tunnin yhtä soittoa yhteen ääneen... Mietin jo ajaessani, että kuinkahan onnistuu ajatusten kokoaminen treeniin, eikä se oikein onnistunutkaan. Armaassa kasvihuoneessamme oli aurinkoisena kevätpäivänä vaatimattomat +27 astetta lämmintä ja todella seisova ilma. Myöhemmin pähkäillessäni älysin vielä, että koska koira on nyt paremmin kuulolla, se myös tarkoittaa sitä että minun pitää sitä herkemmin ja "nätimmin" ohjata. Ja lisäksi, että se alkaa olla melkoisessa näyttelyturkissa ja moppitukka on silmillä. Näiden kaikkien asioiden yhtessummana oli huonosti ohjaava kartturi ja epämääräisesti sinne tänne haahuileva koira (kyllä kait, kun yritti reppana rauhoitella minua ja nähdä jotain tukan takaa...)

En edes kauheasti muista kuinka noita pätkiä mentiin (ei mitenkään kovin onnistuneesti kuitenkaan), mutta rata näytti tältä:

Ensimmäiset ongelmat oli jo 3-hypyllä, sain kyllä Pason takaakiertoon, mutta se kiersikin sitten koko hypyn... Ja kun päästiin neloselle, en saanut sitä enää vitosella ja kun sain vitoselle, se oli jo kyllästynyt koko sompailuun ja lönkytti maailman hitainta ravia... Ja kun ei se edennyt, ei onnistunut sylkkäri kasille jne... Putket se sentään meni innolla ja puomi oli sen mielestä ihan fantastista! :D Tulipahan ainakin hyvä kontaktitreeni! 9-14 sujuikin kuin tanssi vain, mutta siihen se sitten melkein jäikin. Tosin, loppuradan kiemurat olivatkin aika vaativia meille, etenkin siinä kuumuudessa. Pasolla ei ikinä eläissään varmaan ole ollut niin hiki! Se tuntui miettivän, että pitäkää tunkkinne, kun on näin kuumakin. ;) Kun menin sen kanssa loppukävelylle, se painui suoraan juuri jäistä sulaneeseen Haminanlahteen uimaan! 

... luojan kiitos tästä ei ole videoevidenssiä... IKINÄ ei oo mennyt noin huonosti. Mut tulipahan pohdittavaa mietintämyssyyn viikoksi...

Viikon päästä, eli sunnuntaina sitten olikin uusintayrityksen vuoro. Ja nyt olikin sitten taivaan tähdet ja planeetat kohdillaan ja IKINÄ ei oo mennyt niin hienosti! :)

Rata näytti tältä:

Ensin tehtiin 1-6, ja kun selvittiin kutosesta kunnialla saatiin heti lupa jatkaa seiskalle asti. Ja kun sekin sujui, tehtiinkin 3-9. Putkelle 8 tuli määräys valssata, ihan vaan jotta opitaan valssaamaan ja ohjaamaan tarkasti oikealle esteelle. Olin aika ylpeä itsestäni, ettei Paso lipsahtanut kertaakaan Aalle! :) Putken jälkeen käskytys eteen ja Sanna odotteli palkan kanssa perillä.

Seuraavaksi harjoiteltiin väliä 8-14, siinä mulle hankaluuksia tuotti erityisesti oikea-aikainen ja -suuntainen valssi takaakierrätyksellä 9-10 sekä siitä valssista liikkeelle lähtö oikeaan suuntaan, jotta sain ohjattua Pason hypylle 11, eikä putkeen, minne koko ajan työnsin sen... Putkesta ohjaus hypylle 13 ei ollut niin vaikea kuin miltä se vaikutti, piti vain muistaa vaihdella käsiä oikeaan aikaan ja riittävän ajoissa. :D Minun harjoitellessa valssailuja Paso vähän väsähti ja videolla näkyykin miten se lähti ihan omiin puuhiin välillä. Mutta lopputsemppi saatiin kuitenkin vielä päälle ja loppurata 14-19 päästiin tosi hienosti yhdellä yrityksellä! Ihan lopuksi vielä Paso sai juosta rentoutumisvauhtisuoran ja loppuun superpalkan. Ja kylläpä oltiin tyytyväisiä molemmat!! :)

Kattokaa vaikka miten hienosti penska meni (eikä ohjaajakaan ihan onneton ollut kerrankin):

http://www.youtube.com/watch?v=lq7AB426MVc&feature=youtu.be

Sitten vielä Rico ja Johanna näyttävät mallia koko kuvioista:

http://www.youtube.com/watch?v=sv36GirwB3k&feature=youtu.be

Hyvää syntymäpäivää!!

14.4. eli lauantaina täytti Paso kokonaisen yhden vuoden! Synttärin kunniaksi rakas pikku paskiainen pääsi aksaamaan, molempina päivinä viikonloppuna. :) Siitä lisää myöhemmin.

Virallisen 1v-potretin näppäsi Johanna, sen saapi klikattua suuremmaksi:

Painoa 19.6kg, korkeutta 50,5cm

Näyttelydebyytti Lappeenrannassa

Pääsiäissunnuntaina suuntasimme auton keulan kohti Lappeenrantaa koko perheen voimin. Minut ja Paso tipautettiin kyydistä jäähallin edustalla ja muu orkesteri suuntasi mummolaan. Pasolla oli siis edessään ihka enimmäinen näyttelykäynti ja hieman minuakin arvelutti, että noinkohan osaan vielä moisissa kinkereissä käyttäytyä, edellisestä käynnistä kehänauhojen sisä- (tai ulko-)puolelella kun on jokunen vuosi vierähtänyt. Lisäjännitystä kuvioon toi toki se, että tämä oli ensimmäinen tapahtuma Pason elämässä sitten käytöskorjauksen... Unohtuisivatko kaikki uudet opit näyttelyn tuoksinassa? Ja muistaisiko Paso viime kesän mätsäritreenit?

Turhaa oli epäilys. Eivät unohtuneet käytösopit, vaan Paso oli ihan herranterttunen näyttelyvilskeessä ja ahtaudessa. Se toki katseli toisia koiria uteliaana, mutta ei patsastellut tai uhitellut kenellekään, ei poukkoillut, sählännyt, hyörinyt, pyörinyt tai säntäillyt. Kulki hihnassa väkijoukkojen läpi tyynesti mun edellä tai perässä kuin kokeneet konkarit konsanaan. Ei vinkunut eikä inissyt ja jäi tyynesti häkkiinkin kehän laidalle ilman vastalauseita (vaikka on ollut sielläkin viimeksi kesällä eikä silloinkaan ilman niitä vastalauseita). Olin todella iloisesti yllättnyt ja ihan oikeasti hämästynyt! Mahtavaa!!

(c) Mira Lauronen

Myös kehäesiintyminen sujui tosi upeasti (kuten kuvasta näkyy) ja Paso tuntui muistavan nopeasti kupletin juonen. Mieltä lämmitti kuulla kehästä palattuamme yleisöltä kehuja, kuinka hienosti jätkä esiintyi ja kuinka kiva oli katsoa vapaasti, löysällä hihnalla esitettyä koiraa joka kulki nätisti ravilla. :)

(c) Outi Harju


Pason arvostelu:

1 year old. Strong male. Very good head, with enough wide scull. Exc. topline, good tailset. Good front. Exc. rearangulation. Moves very well. Exc. coat.

1-vuotias vahva uros. Erittäin hyvä pää, jossa riittävän leveä kallo. Erinomainen ylälinja, hyvä hännänkiinniys. Hyvä etuosa, erinomaiset kulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin, erinomainen turkki.

JUN ERI

Tuomarina toimi Kroatialainen Tino Pehar.

Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kauneusmittelöihin!! :)

Kuvassa vielä päivän parhaat perrot, ROP Tigidas Bling Bling ja VSP Tigidas Fuerte:

Paluuta arkeen (koirankesytystä vol. 4)

Kun siis remmilenkit sujuivat ohituksineen ilman kummempia kommervenkkeja, oli aika soittaa Marialle. Koska hänen mielestään ei ollut tarpeen enää välttämättä uuteen koulutuskäyntiin, sainkin sitten puhelimessa seuraavat ohjeet vapaana lenkkeilyyn:

- Mun jaloista ei rynnätä täyttä vauhtia, vaan lähdetään rauhallisesti.

- Taakse ei jäädä, eikä mun ympäri juoksennella (kiertäminen on dominointia / paimennusta).

- Saa mennä kauaskin, kunhan on kuulolla.

- Minusta poispäin ei lähdetä kiihdyttelemään korvat koristenaa miljuunaa. Jos niin tekee, huudan EI ja jos ei usko niin purkkia perään että tietää sitten lähteneensä. ;)

- Jos ei tule kutsusta luokse, käännytään ympäri ja lähdetään vastakkaiseen suuntaan ja kun koira yrittää itse liittyä porukoihin silloin kun sille passaa, ajetaan se kiroten / äristen / purkilla pois. Kutsu luokse sitten kun koira jää epätietoisena seisoskelemaan. (=laumahäätö) Ja kun koira tulee, ylenpalttiset kehut jo silloin kun se lähtee kohti!

- Luokse tullaan kohteliaasti, suoraan eteen, ei törmäillen, päälle hyppien, nojaillen tai varpaille talloen.

Ja niinhän sitten lähdettiin vapauteen lenkkeilemään ekaa kertaa pariin viikkoon. Ensin piti Pason toki kokeilla, että onko samat säännöt nyt tosiaan edelleen voimassa, mutta parilla napakammalla ärähdyksellä se alkoi pysytellä ihan oma-aloitteisesti mun edellä juoksentelemassa eikä edes yrittänyt luikahtaa selän taakse kuseksimaan. Se oli myös ihan eri lailla kuulolla kuin ehkä koskaan, siis ihan itse pysähtyi ja kääntyi välillä vilkaisemaan missä minä kuljen ja luokse tuli hippulat vinkuen pienestäkin vinkkauksesta. :) Eihän meillä tuo luoksetulo ole suuri ongelma ennenkään ollut, mutta onpahan nyt joutunut monesti kuitenkin kaksi kertaa kutsumaan ja aika kovaan ääneen välillä huutelemaan että herra on "kuullut". Vaikeimmaksi palaksi osoittautui tuo ensimmäinen kohta, eli että pitäisi lähteä liikkeelle rauhallisesti... Tässä toki vanhaa oppia on painamassa, kun olen opettanut Pason odottamaan paikallaan ja katsekontaktista se on saanut "vapaa"-käskyn. Ja siihenhän on sitten yhdistynyt semmoinen sännätään täysillä eteenpäin toiminto. Miellyttävintähän olisi, että koiran voisi vaan ilman sen kummempia käskyjä laskea irti ja jatkaa matkaa ja koira lähtisi omia aikojaan jolkottelemaan. Mutta Paso ei selvästikään älynnyt, että se olisi saanut lähteä vaikka en sanonut mitään, vaan napotti paikallaan niinkuin opetettu on. Mutta tuota "vapaa"-käskyä en voinut käyttää. Mutta kun lähdin itse rauhallisesti liikkeelle ja sanoin saman kuin remmilenkillä "mennään" mahdollisimman hiljaa ja tyynesti ja rauhallisesti, alkoi tulla tulosta. Tosin jokusen kerran jouduin kutsumaan takaisin kun tyyppi lähti niin että lumikokkareet vaan lenteli, mutta älysihän se lopulta! :) Vaikeaa tää vieläkin on, etenkin alkulenkistä, mutta maltti on valttia ja tässähän se kasvaa.

Kun pari päivää oli vapaalenkkeilty, alkoi uusi kokeilukausi. Jospa ei tuliskaan heti kun akka kutsuu? Eikö riittäis että pysähtyy ja kääntyy katsomaan? Jos se huutelikin jotakuta muuta? ;) Laumahäädön jälkeen rupesi kummasti taas luoksetulokutsu kiinnostamaan... Kerran piti vielä kokeilla, että käviskö sitten semmoinen, jos lähden kyllä kutsusta tulemaan mutta jäänkin matkalla haistelemaan hajuja. No ei käynyt. Nyt tullaan hippulat vinkuen vaikka kesken minkälaisen säntäilyn kun äitee vähän ihan normaaliäänellä nimeä lausuu! :)

Lisäbonuksena, kun oikein innostuin, opetin Pason viime viikolla ravaamaan käskystä ja pysymään tien siinä reunassa missä minäkin kävelen. Enpä muuten olisi uskonut miten vaivattomasti tuonkin oppi, kun vaan oli tarpeeksi kuulolla! Nyt käskyllä "ravia" herra jolkottelee ravilla mun edellä oikein rauhallisesti ja käskyllä "reunaan" siirtyy siihen reunaan tietä minkä osoitan ja pysyy siellä. Näillä eväin voidaan siis lenkkeillä hiljaisilla kyläteilläkin vapaana, mikä aiemmin ei ollut mitenkään mahdollista kun yksi urvelsi ihan reikä päässä joka sekuntti... Toki tuo ravilla pysyminen välillä vielä unohtuu, etenkin jos pidempi matka ravaillaan, mutta mielentila pysyy tyynenpänä kuitenkin. Nyt mennäänkin alku- ja loppulenkit ravaillen ihan jo lihaksistonkin takia ja sitten keskivälillä saa "vapaa"-käskyllä urveltaa häntä mutkalla niin paljon kun sielu sietää. :)

Kapteeni käskee... (koirankesytystä osa 3)

... rennosti remmissä!

Aloitimme siis Marian evästyksillä hihnakävelyn harjoittelun heti ja samantien kun kotiin päästiin. Kotona jääkausi jatkui mutta lisämausteena nyt töllöntöistä kiellettiin ja jos "ei" kaikui kuuroille korville heitettiin kolinapurkilla. Huom! Purkkihommahan mitoitetaan koiran mukaan. Jollekulle oikein herkälle sielulle ei tarvitse ollenkaan purkkia tai pieni muovirasia jossa on muutama herne sisällä riittää eikä sitäkään tarvitse heittää. Pasolle ohjeeksi tuli rakentaa ihan kunnon purkki juomatölkeistä ja muttereista ja todellakin heittää. "PITÄÄ osua!" sanoi Maria, kun kysyin että ihanko kohti heitän. :D Ilman koiran luonteen testausta ei purkkia ole syytä lähteä omin päin kokeilemaan, sillä harva lopulta kuitenkaan tuntee omaa koiraansa niin hyvin, että tietäisi mikä on sopiva volyymi. Lisäksi pohjalla täytyy olla jääkausi, jotta koira yleensäkään hyväksyy komentamisen ihmiseltä. Itseään Ylipääjohtajana pitävä koirahan ei alamaisiltaan moista ryttyilyä välttämättä siedä!

Kieltämisen lisäksi Pason kotielämään lisättiin dominoivaa silitystä paitsi ennen ruokaa ja uloslähtöä, myös ihan muuten vaan kerran- pari päivässä ja sitten koira käsketään pois. Ulkoilut suoritettaisiin seuraavan viikon ajan edelleen vain hihnassa, eli periaatteessa kaikki kiva oli edelleen kiellettyä, jotta sitä sitten todella arvostettaisiin kun sitä on tarjolla. ;)

Hienosti hihnassa?

Ensimmäiset "lenkkeilyt" uusilla säännöillä olivat melkoista sompailua. Täytyy todeta, että ellei mua vielä tällä kylällä ole pidetty hieman vajaamielisenä, niin nyt viimeistään pidetään! Vaikka Paso hoksasi nopeasti löysällä hihnalla kulkemisen, oli siellä minun edelläni pysyminen sille todella kova paikka. Onneksi sain äidiltä lainaksi kävelysauvat, joten "paimensauvaa" apuna käyttäen aloin luotsailla venkoilevaa kikkarapäätä korttelia ympäri. xD Ja kävelysauva osoittautuikin meidän tapauksessamme korvaamattomaksi avuksi, sillä Paso yritti aluksi kaikin mahdollisin keinoin livahtaa / hivuttautua / kiepsahtaa / jättäytyä / sännätä / jne. selkäni taakse! Tai ainakin hihnan mitan päähän suoraan sivullepäin. Tai sitten pysähtyä kuin tatti paikoilleen... Jokusen kerran sain sitä kepakolla "pyllätä" eteenpäin. Lisäksi se kelmi keksi, että kun kuljetaan vaunujen kanssa, voi tehdä lisäkiusaa. Voi mennä vaunujen eteen, livahtaa etukautta toiselle puolelle (jolloin mun on pakko pysähtyä), ja voi kiepauttaa remmin vaunun pyörän ympäri (jolloin on taas pakko pysähtyä ja lisäksi saa ihanaa huomiota kun remmiä selvitellään pyörän ympäriltä..) Ja ken ei usko, että koira voi tahallaan kiepauttaa remmin sinne pyörän ympärille, ei ole nähnyt Pason taidonnäytettä. Se toisti sen niin monta kertaa ja liikesarja oli joka kerta niin samanlainen ja suunniteltu, että sen oli PAKKO olla tahallista. Ja mitenkä tyytyväiseltä se aina näytti itseensä! Pyry saikin parilla vaunukävelyllä melkoisen mutkikasta kyytiä, kun ajeltiin vaunujen kanssa ees ja taas ja ympäri ja sinne ja tänne ihan vaan harjoituksen vuoksi... (ja meikäläisen kylähullun maine kasvoi...) Tuosta vaunujen eteen tielle luikkimisestä purkitin lopulta, kun ei kielto tehonnut ja siihen loppui kaikki vaunukävelysekoilu. Myös ilman vaunuja käytiin pari kertaa läheisen koulun pihalla avoimessa tilassa harjoittelemassa kiemurteluja. Kaarreltiin siis ympyröitä ja mutkia, Pason tehtävän seurata mun liikkeitä ja pysytellä nätisti mukana. Näistä olikin tosi paljon apua, sillä kenttäharjoittelujen jälkeen myös tien varressa kävely alkoi sujua paremmin!

Lenkki lenkiltä homma alkoi luistaa paremmin, kun omaksuin oikeamman asenteen. Mehän mennään niinkuin minä sanon. Tai oikeammin, minä menen just niinkun haluan ja yksinkertaisesti vaan oletan, että Paso kulkee niinkuin kapteeni käskee ja sillä siisti! Ja jos ei kulje, tulee samantien napakkaa palautetta. Matkallisesti pitkiä kävelyitä ei tehty, koska ohjeena oli että Paso saa haistella mahdollisimman paljon ja lisäksi että merkkailun jälkeen ei mitenkään automaattisesti lähdetä aina eteenpäin, vaan välillä voidaan seisoskella pitkäänkin paikallaan ja koiran pitäisi malttaa rentoutua ja rauhoittua odottamaan. Tässäpä olikin toinen kova pala! Rauhallinen oleskelu ja Paso kun eivät tähän asti ole juurikaan mahtuneet samaan lauseeseen... (mikä olikin yksi suuri syy tähän projektiin alunperinkin). Mutta niin vaan alkoi herralla hermo kestää, kun siltä yksinkertaisesti kiellettiin kiihtyminen. Onneksi on ollut kauniinta aurinkoisia päiviä - mikäs meidän on seisoskellessa tienposkessa aurinkoa ottamassa! :D Ja aina kun Paso yrittää alkaa sekoilla (=hyppiä, riehua, kaivaa, vinkua...) sanon tiukasti "ei" ja jos ei tehoa, tulee purkista. Eipä ole kyllä tarvinnut tästä aiheesta kertaakaan purkittaa, ilmeisesti mun uusi tyyni, hermostumaton ja itsevarma olemus on riittänyt. :) Tätä käytiin harjoittelemassa myös keskustassa, missä on enemmän elämää ympärillä ja totesin, että mua voisi luulla vinksahtaneeksi sokeaksi - keppi kädessä, aurinkolasit silmillä ja seisoo kun tatti koiran vieressä! xD

Kun Paso alkoi kulkea edellä rennosti ja hihnaa kiristämättä eikä enää yrittänyt luikkia tai jättäytyä taakse tai sivulle, oli vuorossa seuraava tehtävä - takana kulkeminen. Ja yllättävää kyllä, nyt SEKÄÄN ei olisi herralle käynyt! :D Eli koira joka oli päiväkausia viettänyt yrittämällä kaikin keinoin päästä mun selän taakse, ei enää halunnutkaan selän taakse nyt kun käskin sen olla siellä! Ei ole helppoa olla WannaBe Ylipäällikkö! Ja taas käytettiin koko kikkarepertuaari: vähin äänin hiipiminen, nopea ryntäys, sivulle sluibaaminen ja uusimpana - liinat kiinni ja nelipistejarrutus päälle. Mutta harjoitus tuotti tässäkin tulosta ja nopeammin kuin tuossa edellä kulkemisessa. Liekö pehmittymistä jo tapahtunut... Nyt käskyllä "taakse" Paso siirtyy mun selän taakse ja kulkee siellä rentona ja remmiä kiristämättä niin kauan, kunnes annan sille luvan taas mennä edelle! :)

Nyt hihnakävely sujuukin jo hienosti. Paso tarkkailee minun liikkeitäni ja kuuntelee ja noudattaa sanallisia ohjeita upeasti. Myös "mennään"-käsky on hyvin hallussa ja Paso lähtee samantien eteenpäin hajulta tai muista puuhistaan, kun sanon sille "mennään" sekä kulkee edellä rentona löysällä remmillä. Kiristämisestä tarvitsee huomauttaa enää hyvin harvoin kun joku harvinaisen kiinnostava haju osuu nenään ja silloinkin useimmiten pelkkä "ei" riittää hienosti. "Taakse" ja "mennään" käskyjen lisäksi Paso on viikon aikana omaksunut käskyt / ohjeet "reunaan", "vaihda"(puolta), "odota" ja (tien)"yli". Kylläpä on lenkkeilystä tullut rentoa! Koira toimii lähes ajatuksella, pienet viittaukset tai rauhalliset hiljaiset toimintaohjeet riittävät ja se kulkee juuri siellä ja sitä vauhtia kuin haluan! Voimme myös mennä lenkkeilemään Ronjan (3v.) vauhtiin eikä koira repeä liitoksistaan vaikka pysähdytään puoleksi tunniksi lapioimaan hiekkaa viemäriin tai muuta kiinnostavaa. Se vaan istahtaa tai käy makaamaan ja katselee maisemia taikka nuuskii tienpientareita.

Vastaantuleviin koiriin ei kiinnitetä huomiota, vaan kulku jatkuu kuten muutoinkin, edellä, rentona, remmi löysänä. Eli siis vastaantulevat koirakot ohitetaan kuten mikä tahansa muukin kohde, auto, polkupyöräilijä, bussipysäkki... (tämä ajatus auttoi ainakin minua oikeaan asenteeseen!) Jos korvat ja häntä alkavat nousta ja vastaantulijaa aletaan tuijottaa, tulee kielto ja tarvittaessa tehosteena purkki. Parilla rämäytyksellä meni viesti Pasolle perille, eikä enää tarvitse eitä kummempaa sanoa vaikka vastaantulija rähjäisi kuola suusta roiskuen ja pyrkisi kohti omistaja pelkkänä verkkopainona perässä riippuen!

Ja mikä parasta - kun Paso luovutti paikkansa joukkojen johtajana ulkoillessa, se myös lakkasi olemasta rasittava sisällä! Poissa on kaikki vouhottaminen ja vinkuminen aina kun ollaan menossa ulos, yhden purkituksen jälkeen loppui ovesta tulijoiden haukkuminen tykkänään eikä minulla ole enää pientä karvaista varjoa jatkuvasti kannoilla. Ennen jatkuvassa hälytyvalmiudessa minun perässäni rampannut koira on muuttunut jossain syrjässä reporankana makaavaksi rentoutuneeksi kynnysmatoksi silloin, kun vaan oleillaan kotona eikä mitään erityistä ole tekeillä. Eilen sain jopa siivota ihan rauhassa niin, etten edes koko aikana tiennyt missä koira luuraa! MAHTAVAA!! Luulisinpa, että Pasonkin on mukavampi näin. :)

Tätäkin kuvaa varten koira piti suorastaan etsiä! :D

Kun hihnahommat alkoivat olla kunnossa, soitin Marialle kuulumisia. Hän oli sitä mieltä, että ellen itse välttämättä halua, ei enempiä koulutuskertoja hänen luonaan tarvita. Puhelimitse sain ohjeet miten aletaan vapaana lenkkeilyä harjoitella, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla! ;) Lisäksi sain kutsun tulla joskus Marian avuksi jollekin neuvolatunnille ja ehdottomasti aion kyllä kutsun ottaa vastaan, niin kiinnostavaa ja opettavaista tämä on ollut että ei moista tilaisuutta voi jättää käyttämättä!

Opiskelu on rankkaa puuhaa...

Kuinka sisupussi kesytetään osa 2....

... eli tiedostavaa koiranulkoilutusta

Viime viikolla siis kävimme uudella käynnillä Marian tykönä koirakoulu Homeetassa harjoittelemassa hihnassa kävelyä. Siis eritoten minä harjoittelin hihnakävelyä, jotta osaan sitten kotona harjoitella Pason kanssa... Pasohan ei minusta koskaan ole sillätavalla vetämällä vetänyt hihnassa, kuten jotkut koirat höyryjunan lailla puskevat eteenpäin. Mutta onpahan kuitenkin kiristänyt hihnaa aina ihan pikkuisen. Vain sen verran, että olen kuvitellut että sen on jotenkin tosi vaikea muistaa, minkä mittainen remmi meillä on! xD Joopa joo... Ihan tahallista "joukkojen ohjailuahan" se on ollut. Lisäksi tietämättömyyttäni olen antanut sen jäädä mun selän taakse haistelemaan ja nostelemaan koipea. Siis kun se on pysähtynyt hajulle, olen kävellyt sen ohitse ja jäänyt odottelemaan että se on valmis haisteluineen ja pissailuineen. Virhe. Johtaja merkkaa viimeisenä.

Näitä sitten lähdettiin korjailemaan.

Sääntö 1: Hihna ei kiristy. Yhtään. Enää ikinä. Hihna roikkuu niin löysänä, että sitä voi pitää kädessä parin sormen varassa käsilenkistä eikä käteen tunnu muuta kuin hihnan paino. Koiran tehtävä on huolehtia, että hihna ei kiristy, sillä ei ole oikeutta estää tai hankaloittaa johtajan (=toivottavasti se taluttaja ;) ) kulkemista millään tavoin. Ihmisen tehtävä taas on paitsi huolehtia että sääntöä noudatetaan, olla myös reilu johtaja ja antaa koiran haistella pitkällä remmillä mahdollisimman paljon ja osoittaa selkeästi ennalta kehonkielellä ja / tai sanallisilla käskyillä minne mennään. Ihmiselläkään ei ole oikeutta kiristää hihnaa, sillä ei siis ohjailla. Ainoastaan, jos koira kiristää hihnaa, siitä nyppäistään nopeasti ja napakasti ja kielletään "EI!" ja löysätään välittömästi.

Sääntö 2: Koira ei jää selän taakse. Koska tosiaan johtaja on se joka merkkaa viimeisenä, ei koiralle anneta enää mahdollisuutta kohottaa omaa egoaan kuseksimalla ihmisen selän takana. Kun koira pysähtyy haistelemaan, sille annetaan siihen mahdollisuus. Kun se nostaa koipea, jäädään takaviistoon odottamaan että se tekee asiansa loppuun ja sitten vasta taas liikkeelle, niin että itse kuljetaan viimeisenä sen kusen ohitse. (nice...) Jos koira yrittää kääntyä takaisin ja puikahtaa selän taakse tarkistamaan, merkkasiko omistajakin, sitä ei päästetä vaan omalla kropalla estetään. Välillä voidaan jäädä pitkäksikin aikaa seisoksimaan sen merkkauksen viereen. Näin osoitetaan koiralle, että "Mulla on kyllä varaa olla reilu, senkun haistelet vaan ja kuseksit niin paljon kun haluat, mutta siinä minun silmän alla ja valvonnassa."

Näillä säännöin sitten lähdettiin kävelemään, Marian tukiessa ja ohjeistaessa taustalla. Sääntö 1 meni Pasolle nopeasti jakeluun. Eihän se varsinaisesti ollut edes uusi juttu, noin PERIAATTEESSA olen ollut tuota mieltä aina ja (muka) opettanutkin sen noin kulkemaan. Jotenkin sitä vaan on lipsunut ja katsonut läpi sormien tuota pientä hetkittäistä hihnaan nojaamista / kiristämistä muka sillä varjolla, että se on vielä niin nuori ja energinen ja se ei malta ja lässynlää. Ja kun se heti aina hidastaa kun kieltää... vaan kun saat kieltää joka lenkillä ja monta kertaa - rasittavaa! Eli nyt vaan otettiin tiukempi linja ko. asiaan ja parin ketjupantanyppäisyn jälkeen ei juurikaan tarvinnut enää kuin hieman muistutella välillä. Mutta sääntö 2! Herranjestas että olikin vaikea toteuttaa!! Siis niin kauhea pynkeäminen oli mun rinnalle, taakse, sivusuuntaan niin pitkälle kuin hihnaa riittää ja sieltä taas vaivihkaa taakse, ettei paremmasta väliä. Ja kun vaivihkaa ei onnistunut, yritettiin muka jäädä haistelemaan ja sieltä nopeasti luikahtaa taakse. Tai kiivetä lumipenkan päälle ja sieltäkautta sinne taakse. Tai "oho, lätäkkö, en voi edetä, pakko mennä tuolta takakautta". Sitten tuli vaihe että Paso selkeästi yritti vaan jumahtaa paikoilleen. Kun en saa vetää enkä jäädä taakse, niin en sitten liiku mihinkään. Taikka jos liikun, niin loikin jänöloikkaa takaperin suoraan sun edessä ja tuijotan silmiin. Tai saan (muka) leikkihepulin ja alan säntäillä häntä mutkalla ympyrää. Kaivan kuoppaa, syön keppejä... mitä ikinä voi koira keksiä, ettei tarvis kulkea siinä edessä löysällä hihnalla! Ja etenkin, että pääsisi vielä viimeiseksi tsekkaamaan sen tuiki tärkeän kusen. Tsiisus! Usko olis loppunut ilman Marian neuvoja ja kannustusta ja mallin näyttämistä. Eikä oltais selvitty ilman kävelysauva-apua. Sitä siis käytettiin ikäänkuin paimensauvana ohjaamaan silloin, kun Paso yritti sivukautta koukata kielletyille urille.
Lisäksi harjoiteltiin myös koiran kuljettamista selän takana, oikeita äänensävyjä kieltoihin ja liikkeellelähtökehoituksiin, koiran ottamista autosta ulos ja autoon laittoa sekä dominoivia silityksiä. Näistä ehkäpä lisää myöhemmin.

Näillä eväin sitten lähdettiin kotiin treenailemaan. Tavoitteena siis koira, joka kulkee taluttajansa edellä rentona, tarkkaillen omistajan liikkeitä niin, että se hidastaa, kiihdyttää vauhtia ja kääntyy omistajan mukana ilman sen kummempia ohjailuja. Ja joka kulkee niin käskettäessä yhtä rentona myös selän takana, keskellä tietä, mutkittelee, pysähtyy, lähtee liikkeelle jne. ilman eri käskyjä  ja hihnan kiristymättä. Oltiin muuten kotiin lähteissä noin valovuoden päässä tavoitteesta...

Mutta eipä muuta kun härkää sarvista ja myöhän ryhdyttiin harjoittelemaan, siitä lisää seuraavassa päivityksessä!