Agilityn piirinmestaruudet

... kisailtiin viikko sitten lähes kotikentällä, naapuriseuran hallilla. Matkaa meiltä autolla noin viisi minuuttia, joten mikäs oli lähtiessä kisailemaan. :) Onneksi matka olikin lyhyt, sillä kisapäivä venyi yli 10 tuntiseksi. Oli mukava käydä välillä kotona syömässä ja vetämässä henkeä.

Sanottavaa menestystä ei meidän osalta tullut, vaikka voittoa toki lähdettiinkin tavoittelemaan. ;) Tai no... ainakin nollarataa. Kisa koostui hyppy- ja agilityradoista, tuomareina Markku Kaukinen ja Seppo Savikko. Molemmat radat olivat sujuvia ja vauhdikkaita, mutta eivät suinkaan helppoja. Sopivia arvokisoihin. 

Hyppäri vaikutti mielestäni suoritettavissa olevalta, vaikkakin "takasuoralla" oli mittava määrä valsseja peräkanaa tehtäväksi, mikä ei koskaan ole oikein mun juttu. Eniten huolestutti kepeille sisäänmeno ja siihenhän meidän homma kosahtikin. Jäin liikaa varmistelemaan ja käänsin koiran POIS niiltä kepeiltä. Nice. Rimoja tipahteli niiden mun satavuotta myöhässä olevien valssien takia ja lopulta saatiin hylky, kun en riittävän huolella ohjannut muuria. Kaikkiaan aika kankea rata, paljon huonoa, huolimatonta ja epävarmaa ohjausta. Pah. Koira olis ollut hyvä. 

Agilityradalla yritin lähteä rennommalla ja napakammalla otteella ohjaamaan. Rata olikin paljon paljon parempi kokonaisuutena. Hyvät kontaktit, vaikea keppikulma onnistui, liikuin ja ohjasin, koira kuunteli, rimat pysyi ylhäällä. :) Hylky tuli mun ohjausvirheestä, omalla liikkeelläni työnsin Pason putken väärään päähän. Hylyn jälkeen Paso myös tuli yhden takaakierron riman alta, kun ohjaus oli niin huolimaton, mutta en jaksanut alkaa korjailla, kun moka oli oma ja hylky oli jo tullut kuitenkin. Tähän rataan olin kuitenkin oikein tyytyväinen. :)

Pason ja mun pm-radat

Yksilöratojen jälkeen lähdettiinkin Pason kanssa tosiaan kotiin vähäksi aikaa huilaamaan, sillä iltasella oli vielä joukkuekisan vuoro. Meidän joukkueessamme oli mun ja Pason lisäksi katalonianpaimenkoirat Lara ja Luna ohjaajansa Annan kanssa, sekä Irina ja howavart Piina.

Agi-Kotkien maxi-joukkue pm-radalla

Jos videota katsoo, niin kyllä meille olis selkeästi pitänyt joku sijoitus kisassa hellitä... ;) Vaan hylkyhän sieltä putkahti kaikille muille paitsi luottopakki Laralle. Mutta kivaa oli ja osallistuminen ja rehti kilpahan on tärkeämpää, kuin voitto, eiks juu! :D

(Paso teki muuten kelpo radan, mutta pujottelun jälkeen karkasi väärään putken päähän ja A-esteen jälkeen kävi okserin sijaan hyppäämässä lähtöhypyn... Liekö ollut jo vähän väsymystä sekä ohjaajalla että koiralla, mikä johti huolimattomuusvirheisiin. Hyvä meininki oli kuitenkin loppuun asti! :)

Villaa ylle

Syksy tulee ja ilmat viilenee. Silloin on hyvä vetää villaa ylle, ettei palella.

... eiku... ;)

Leveysasteiden eroja

Suolla suomalaisen sielu lepää ja puhdistuu...

... mutta espanjalaisen ulkoinen olemus muuttuu erittäin märäksi ja likaiseksi.

Luonnon omassa pylvässalissa tulee harras ja rauhallinen olo.

Paitsi eräällä espanjalaisella, jolla aina tulee vastustamaton tarve saada häntämutka-pyllyralli-hepuleita. Ja sitten mennään ympäri pylväspyhäkköä niin että lehdet pölisee. :D (ei, siitä ei ole kuvaa, ei riitä kalustossa nopeus moiseen...)

 Mutta on se vaan niin ihku lenkkeilyseuralainen. Aina tulee hyvälle mielelle, kun sen törttöilyä katselee. :D

Loppukesän kuvakuulumiset

Kävimme mökillä, jossa Paso lekottelun lisäksi osallistui aktiivisesti onkimiseen ja rallatteli ympäri tonttia sekä hyppi pommeja laiturilta. ;)

Erityisesti ämpärissä uiskentelevat ahvenet olivat Pasosta tosi kiinnostavia ja se sukelteli ämpäriin niiden perässä aina kun silmä vältti...

Arkista lenkkeilyä. Tällä kertaa sateisen aamupäivän jälkeen. Lätäkköleikeissä viihtyvät kaikki lapset ja lapsenmieliset. ;)

Kävimme myös pienellä perhelomalla Helsingissä ja Paso pääsi mukaan. Sunnuntaipäivän retki suuntautui Suomenlinnaan.

Täytyy sanoa, että ylpeä sai olla maalaisserkusta kaupungissa. Koiraksi, joka ei juuri koskaan käy missään ihmisten ilmoilla (jos ei agilitykilpailuja lasketa) Paso käyttäytyi uskomattoman mallikkaasti. Matkustimme täpötäydellä ruuhkabussilla, kuljimme läpi Senaatintorin jossa rakennettiin / purettiin jotain tapahtumalavoja, puikkelehdimme Kauppatorin ihmispaljoudessa, matkustimme lautalla ja kohtasimme Suomenlinnassa lauman japanilaisia turisteja, jotka jostain kumman syystä ihastuivat Pasoon ja tulivat hihkumaan ja kuvaamaan ja taputtelemaan. Ja kaikkeen Paso suhtautui suorastaan Stoalaisella tyyneydellä, aivankuin ruuhkabussit ja ihmispaljoudet kuuluisivat luontevana osana sen jokapäiväiseen elämään. Ei voi kuin ihailla tyypin hermorakennetta!

Suomenlinna oli tosi kiva perheretkikohde ja sääkin suosi. :) Koira kulki kätevästi mukana ja sai päivän aikana taatusti riittävästi lenkkeilyä, liikuntaa ja aktiviteettia! Kohtasimme Suomenlinnan pusikoissa jopa fasaanin, jota Paso hetken aikaa sai vapaana kirmaillen jäljittää ja hauskaa tuntui olevan. 

Paluumatkalla alkoi selkeästi jo tassu painaa, harvemmin Pasoa saa suunilleen perässä kiskoa... Ja perillä kämpillä kaveri heittäytyi taljaksi lattialle eikä silmää väräyttänyt vaikka lapset remusivat ympärillä. Taisi olla rankka reissu.

Kotona, normilenkkeilyä huomattavasti pääkaupungin hulinaa rauhallisemmissa tunnelmissa.

Kun lapset ovat mukana lenkillä, mennään välillä hyvinkin rauhalliseen tahtiin ja vaan nautitaan luonnon rauhasta. :)

Paikka auringossa

Poseerausta lasten läträtessä lätäkössä.

 Pääsiskö ulos, olis bisneksiä?

Miksi ihmeessä mut laitettiin ulos?
 Tahdon sisälle nukkumaan.

.

 Semmoista meillä. Kaikenmoista arkipuuhaa, vaikka blogihiljaisuutta piteleekin. Lisäksi Paso on käynyt nyt jokusen kerran fysioterapeutilla ja ranka alkaa taas jumien jälkeen joustaa ja liikkua. Aksailtukin on jonkun verran, joskaan ei ollenkaan tarpeeksi (ainakaan kartturin kehittymisen kannalta...) ja tallilla on vietetty viime aikoina melko paljon aikaa. Pasosta olisi ihana juosta pellolla ympyrää hevosten mukana, kun ratsastetaan, mutta moinen hupi oli pakko kieltää, koska kaveri ei selvästikään itse tiedä milloin olisi viisasta lopettaa. Viikonloppuna on taas kisailuakin tiedossa, kun mennään koettamaan onneamme piirinmesteruuksissa, niin yksilö- kuin joukkuekisassakin. Pitäkeehän peukkuja! :)

(kuvat suurentuvat klikkailulla ja ovat taattua Samsung-luurilaatua)

Mölleilemässä

Tänään käytiin naapurihallilla möllikisailemassa. Retken suurin tarkoitus oli viihdyttää Mollya ja Peetua, jotka Johannan sairasloman takia ovat olleet vähän tylsistyneitä. Paso pääsi bonuksena mukaan. Molly ja Peetu tarjosivat kansalle sirkushuveja koko rahan edestä juoksentelemalla melko satunnaisia esteitä ja esittämällä tandemagilityä. ;) No Peetun kanssa kyllä onnistuttiin kipaisemaan ihan kelpo ratakin lopulta, kun baanalle päästiin... Pasokin sai juosta mölliagilityradan ihan vaan kontaktiharkkana, palkkasin siis kontaktit. Ja sitten vielä hetken mielijohteesta kipaistiin möllien hyppyratakin, kun nyt satuttiin olemaan lähtölinjalla kun maksien kisa alkoi. :D Kilpailun ulkopuolella siis tietenkin Pason kanssa mentiin, mutta saipahan se vähän hurvitella hauskoilla suoraviivaisilla rallitteluilla. 

Alunperin ajatus oli, että Paso saisi juosta myös kilpailevien agilityradat, joita olisi ollut tarjolla kaksi. Mutta olisi jouduttu odottamaan ensin kaikkien säkäluokkien möllien hyppyrata, sitten kaikkien säkäluokkien kilpailevien hyppyrata ja sitten vielä kilpailevat minit ja medit ennen uudelle radalle pääsyä. Joten koti kutsui ja lasten iltatoimet. Mutta mitäpä tuosta. Koirilla oli kivaa ja ihmisilläkin. :) Eikä se huonoa tee välillä vaan irrotella ihan täpöllä ilman sen kummempia tavoitteita. Hauskanpitoahan tämän kuuluu ollakin!! 

Agilityepätoivoa

Viime lauantaina oli taas Sami Wessmannin valmennus. Ratapiirros oli kunnioitusta herättävä:

Etukäteen tuntui, että useampaan kohtaan ei oikein ollut mitään hyvää ratkaisua. Esim. 6-10 tuntui kertakaikkiaan mahdottomalta toteuttaa, kun pitäisi kiertää kepit ja sitten ei ehtisi enää ja väärä putkensuu häämöttää niin kovin lähellä ja ja ja... Samoin kepeille sisäänmeno vaikutti jotenkin tosi hankalalle. Ja kyllä meillä hankaluuksia olikin. Joskaan ei oikastaan lainkaan niissä kohdissa missä ounastelin!

Rataantutustumisessa lamppu syttyi, ja hoksasin että osaahan Paso varmaan puomin kontaktin tehdä, vaikka en olisikaan ihan vieressä tassusta kiinni pitämässä. ;) Leieröin siis keppien takaa tuon puomin ja näin pääsin paljon järkevämmin liikkeelle itse kohti 7-8-9-hyppyjä. Ja Paso ei mennyt väärään putkenpäähän kuin yhden ainoan kerran ja silloinkin vain siksi, että ajoitin "putkeen"-käskyn totaalisen surkeasti. Tässä pätkässä rytmitys oli ensiarvoisen tärkeää. Kun liikuin ja jarrutin oikea-aikaisesti ja tarpeeksi ajoissa, ei ollut mitään ongelmaa ohjata Pasoa 10-putkeen ihan oikein melko kaukaakin takaa. Toisaalta kun leijeröin puomilla, merkkasin 6-hypyn huolella ja lähdin ajoissa liikkeelle, en itse asiassa edes jäänyt 8-9 välissä mitenkään kauas taakse. 

Ja kepeillekin Paso löysi itse asiassa melko hyvin, tai silloin kun ei löytänyt, ei myöskään mennyt väärin sisään vaan jäi keppien eteen odottamaan tarkempia ohjeita. :D Kerran tuli liian kovaa vauhtia liian jyrkästi sisään ja jäi yksi väli pujottelematta. Mutta näitä vaikeampia sisäänmenokulmia pitäisi kyllä treenata vähän taas!

Mutta sitten ne pulmat... Rata oli pätkinä ihan suoritettava, jos nyt ei helppo, niin ei mahdotonkaan. Mutta kokonaisuutena todella haastava, koska se oli täynnä paikkoja, joissa oli todella tärkeää olla ajoissa ajoissa ajoissa ja rytmittää juuri oikein oma liikkuminen ja ohjaaminen, tai olit pulassa seuraavassa kohtaa. Ja sitä seuraavassa. Ja mulla ei tällä kertaa vaan pysynyt pakka kasassa. Ja silloin kun onnistuin jonkun kohdan tai parhaimmillaan kaksi kohtaa ohjaamaan järjellisesti oikein, unohdin radan. Kyllä sapetti!

Eniten väännettiin ihan alkua (1-4) kun en taas kerran osannut valssata ajoissa. Sitten väännettiin 10-13 pätkää, jossa ensin lähes mahdottomalta ensinnäkin tuntui saada putkihullua koiraa jatkamaan putkesta suoraan toiseen putkeen... Silkkaa mun huolimattomuutta siis, etenkin että sama virhe kävi monta kertaa, vedin Pason omalla liikkeellä mukaani ja puomille. Ja sitten tuo 12 siivekkeen ympäri pyörittäminen. Voi tuskaisuus. Vihaan noita pieniä pyörityksiä kun tuntuu että juututaan Pason kanssa molemmat johonkin juoksuhiekkaan... Ja jos yritän liikkua reippaammin pois käännöksestä, Paso ei hyppää lainkaan vaan kääntyy esteeltä pois tai vaihtoehtoisesti hyppää saman hypyn takaisin. No, osaamattomuuttahan tämä on molemmilta, kun ei näitä ole tehty (koska vihaan... ) Mutta korpesi se silti kun ei vaan meinannut millään onnistua. 

Viimeinen tuskallisuus oli 19-22... Takaaleikkaus 20-hypyllä toimi tosi hienosti kun en vaan jäänyt liiaksi papailemaan vaan päästin koiran heti eteenpäin, mutta tuo takaakierto osoittautui yllättävän hankalaksi. 

Lopputuloksena oli tosiaan fiilis, että lopetan koko lajin, kun ei minusta ole mihinkään ja alkoi itkettää kun lähdettiin loppuverkkakävelylle. Koira oli hieno ja iloinen, onneksi sain oman mielen pidettyä sillain hallinnassa, että sillä oli koko ajan hauskaa enkä alkanut sille rähjätä omia mokiani. Siitä olen sentään itsessäni ylpeä - jotain olen oppinut! :)

Mutta opit tiivistettynä: "Ole rohkeampi. Tee samat ohjauskuviot, mutta järestään 30 sekunttia aikaisemmin. Luota koiraan, se on taitava ja kuuliainen. Älä jää varmistelemaan vaan etene." Jep jep. Miten ei kuulosta ihan vieraalta nämä ohjeet?? Voi kun joskus oppisi...