tiistai 19. maaliskuuta 2013

Tallikoira Paso

Tällä viikolla on pitkästä aikaa talleiltu oikein useampana päivänä. Ja vaikka toisella kertaa oli koko orkesteri mukana, ehdin vähän kameraakin ulkoiluttaa. Kuvat kertokoot siis talleilutunnelmia.

Kissa nimeltä Kissa. Paso meinas saada sydärin, kun tää tuli ovella vastaan. :D


Pojat suuntaamassa tallihommiin. Huomatkaa miehekkäät taustarekvisiitat. ;)

Työnjohtaja ja laaduntarkkailija. Äiti hoiti fyysisen työn.
Tytöt ja Paso pitää tarkasti vahtia...
... sillä vastuuttomat aikuiset päästi pienet ihmiset arveluttavan lähelle  kaviokkaita. Kun lapset nostettiin ponin selkään, piti Pason jo ihan välttämättä tulla ihan viereen tarkastamaan tilannetta. Ja muutenkin se vaikutti hirveän huolestuneelle koko ajan, kun Ronja tai Pyry olivat kosketusetäisyydellä poniin. Aika jännä, kun se kuitenkin on ihan okei sen asian kanssa, että minä ratsastan ja hoidan hevosia. Kaippa noista pikkuihmisistä pitää enemmän kantaa huolta.
Poni on muuten nimeltään Poni. ;)

Perron turkki on niin mahdottoman kätevä ja helppo, kun ei tartte harjata eikä kammata. ;)

Paso pääsi pitkästä aikaa mukaan myös maastolenkille, ja olipa se innoissaan! Ronja-hepallakin oli kait ollut ikävä pientä ystäväänsä. Ainakin se tuntui tykkäävän kun sai seuraa lenkille ja kesti (taas) pitkämielisesti kaikki Pason koikkelehtimiset ja riekkumiset. :D

"Kuka sä oot ja mitä sä teet meidän pihalla?"

Elli ja Alma tervehtivät. Ei Pasolle kyllä tule mieleenkään, että noita isoja tyyppejä vois vaikka vähän varoa. Mut tietty jos oma ego on kokoa elefantti, ni eipä noi kait sitten tunnu missään... Tässä Paso on sentään asiallisesti aidan takana. Mutta siellä se lauman seassa juoksentelee ihan tyytyväisenä ja onnellisena, kunnes minä tulen ja kiellän kaiken kivan. Hirvittää vaan, että joku niistä kuudestatoista kaviosta joku kerta vielä osuu siellä jalkojen ja mahojen alla pujottelevaan koiraan...
Ainiin. Tämmöinen kävi yhtenä aamuna meidän pihalla aamiaisella. On se luultavasti käynyt aikaisemminkin, ainakin Paso on noita puunalusia ja pensaita nuohonnut useamman kerran ihan huolella ja oon jo ihmetellytkin, että mikä otus siellä on vieraillut. Nyt se selvisi. Metso! Asutaaks me vähän korvessa? :D



1 kommentti: