keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pason aksailuita

Ollaan me välillä treenailtukin, vaikka vähän laiskasti oon jaksanu blogiin päivitellä.

Tässä kaksi viimeisintä treeniä. Jarno harrastaa vauhtiratoja. ;)


Tässä tuota alkua pyöriteltiin muistaakseni melkoisen monta kertaa, ennenkuin Jarno oli tyytyäväinen. Olisin halunnut ohjata 5-hypyn takaa jarrutellen, mutta eihän se tietenkään käynyt koutsille, joten piti harjoitella taas kerran JUOKSEMAAN. :D No, onnistuinpa tekemään sinne persjätön ennen putkea, kun luotin että koira suorittaa nelosen ja liikuin oikeasti ajoissa ja kunnolla. Sitten saikin melkeistä vaan hurvitella kepeille asti. Kepeiltä tarvittiin huolellinen lähetys putkelle riittävän kaukaa, että ehti itse poimimaan koiran putkelta oikeaan suuntaan loppusuoralle. Muuten Paso ampui toiseksiviimeisen hypyn ohi auttamatta.


Tämä se vasta hauska rata oli! :) Aloitus piti tehdä takaakiertona, siis koira jätettiin keinun viereen ja siitä lähtö. 6-hypyn pyöritin itse oikeanpuoleisen siivekkeen ympäri, vaihtoehtojahan toki olisi ollut muitakin. Muurilla tuli hyvää takaakiertoharjoitusta, mitä ei liian usein tule tehtyä. Valssi piti olla ajoissa valmis, että päästiin vauhdilla eteenpäin ja ehdin ohjaamaan kepeille kunnolla. Muuten tuli piiiiitkä kaartelu ennen pujottelua. 12-17 kohta oli tällä kertaa meille haastavin. Paso ei lähde niin itsenäisesti takaakiertoon, että olisin voinut ottaa riittävästi etumatkaa ehtiäkseni tekemään persjättöä 13-14 väliin. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis pienellä päällejuoksulla ohjata koira 14 takaakiertoon oikean siivekkeen ympäri ja siitä valssi ja muurille. Tosi tarkkana sai tässäkin olla oman juoksulinjan kanssa, muuten meni 14 väärästä suunnasta, kuten myös silloin jos olin myöhässä vähänkin keinulta lähtiessä. Valssi muurille taas oli oltava enemmän kuin ajoissa ja riittävän pitkällä (taas kerran, luottaen koiraan, että se suorittaa muurin vaikka itse on jo edempänä...) koska muuten ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä ohjaamaan hyppyä 17. Huhhuijakkaa, tuli melkoinen intervallitreeni tästä harjoituksesta ohjaajalle! :D

... treenin jälkeen totesin, että se on kyllä aloitettava taas lenkkeily, kun lumetkin on sulaneet...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti